tiistai 27. helmikuuta 2024

Hiukan väsyneenä kissan herättäessä minut aamusta. Asunnosta tietoa odottaen toivoen että saan asunnon. Jatsi noppapeliä pelaten hiukan halvaantuneen kaverin ja hoitajan kanssa.

Kissa tosiaan herätti minut turhan aikaisin, nukuin toki hyvät unet mutta turhan lyhyet. Odotan kun kuuta nousevaa asunnosta tietoa, olen hakenut sitä Keravalta lapsuuden kulmiltani. Toivon todella että saan sen asunnon, muuten olen kusessa kun pitää minun lähteä tästä samarian talosta huhtikuussa. Muuten voin olla lintsillä ellen saa asuntoa siihen mennessä. Olen liian vanha kaveri asumaan kadulla olen jo 67 vuotias eli ei ole katu minua varten. Muutenkin haluan oman nätin kodin missä rauha ja rakkaus ovat läsnä. On ollut aika stressaavaa odotella asunnosta tietoa luulin että saan sen heti. Kun ei varmaan monetkaan halua remontin alla olevaa asuntoa. On tähän hakemaani asuntoon tulossa monenlaista remonttia. Minua ei remontit haittaa kunhan vaan saan muuten mieluisan asunnon mitä tämä kyseinen asunto on. Soittaisi nyt välittäjä ja löisi kaupat lukkoon ja siitä pääsisin paineista kun varmuus tulisi asuntoon. Olen ollut mielestäni edustava asunnon haussa, olen puhunut asiaa töistäni samassa talossa asunnon kanssa olevasta liiketilastamme Isäni elinaikana oli talossa meillä televisiohuolto ja myynti vuosia. Sekä minun antenniasennus firmani perustin Suomessa ensimmäisinä kolmosantenni huollon kun se alkoi näkymään suomessa. Oli minulla jatkuva ilmoitus Keski-Uusimaan lehdessä. Ja töitä riitti siihen aikaa oli se niin uusi villitys että porukka sen halusi melko kaikki. Rahaa tuli siihen aikaan hyvin otin 160 markkaa tunti ja siihen kaveri 160 markkaa eli otin kahdelle miehelle 320 markkaa tunti. Ilman kuittia monetkin halusi hommat hoitaa, toki käytin isäni firman kuitteja oli isälläni ulkopuolinen kirjanpitäjä. Eli hommat pelasi lain puitteissa. Pelasimme osittain halvaantuneen kaverin kanssa ja Suomen romani hoitajan kanssa Jatsi noppaliä, oli mukava pelata kolmistaan siinä pelin luonne muuttuu jonkun verran. Kun tässä talossa on osanotto huonoa oikein mihinkään, siksi pelaamme halvaantuneen kaveri kanssa paljon kahdestaan Jatsi noppapeliä. Olen ollut pitkin päivää väsynyt herättyäni niin aikaisin kissan takia. Toki voinhan nukkua päiväunet kun olen eläkkeellä, toki teen talomme töitä roskia vieden ja muitakin hommia tehden, lumitöitä on ollut pitkin talvea. Liksa on vaan hommista niin onneton toki tunnitkin jää töistä aika vähiin. On kyllä töissämme kiinni koko päivän pitää olla aika hyvin aina paikalla. Nyt menen pötkölleni hetkeksi ennen ruokailua mikä on kello 13 kello on nyt 12.17 eli ehdin pienet tirsat vielä ottaa. Hyvää päivän jatkoa kansakunnat rauhaa ja rakkautta maailmaan. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...