tiistai 13. helmikuuta 2024
Nukkuen kello 19.27- 3.15 välinen aika eli tuli nukuttua normi tunnit. Nyt skarppina tekstiä blogiini join hunaja inkivääri juomani.
Tänään onkin sitten kaupunki päivä, otan tietokoneeni mukaani jos saan kirjoitettua tarinaani vaikka vietnamilaisessa ravintolassa. Katsotaan nyt missä sopii kirjoitella minun. Otan lehtiön myös mukaani että saan tehtyä muistiinpanojani kynällä. Hyvä että menin eilen illasta aikaisin nukkumaan, nyt on taas parempi aamu minulla. Toki olisin voinut nukkua aamusta vielä pitempään, eli olen vielä hiukan väsynyt. Alan aina väsymään kun muita heräilee tarttuu väsymys muista minuun.
Join aamusta tekemääni inkivääri hunaja juomaa pari kupillista. Raastan inkivääriä suppiloon ja lasken veden läpi siitä. Hunajaa sekaan kyllä on tervellinen ja hyvä juoma. On inkivääri vastustus kyvylle hyvää ja muihinkin vaivoihin sitä käytän. Hunaja on kanssa minulle ihan ykkösjuttu, käytän hunajaa pahaan allergia siedätykseen se on ollut minulle hyvä. Monet allergia lääkkeet syöneenä mistä ei ole mitään apua minulle ollut mutta hunaja on auttanut. Paloi selkäni pahoin yhden naisen kanssa piknikillä ollessamme koskenmäellä Hyrylässä. Menin lotta kotiin sanoivat henkilökunta että on selkäsi huomenna ihan kesinyt. Tein porkkana öljystä ja hunajasta lääkkeen sekoitin ne yhteen. Käskin Venäläisen naishoitajan vetää lääkkeeni selkääni ja antakaas olla oli aamulla selkäni kuparin ruskea kun intiaanilla.
Nyt menen vielä hetkeksi sänkyyni ja otan pienet tirsat että jaksan taas lähteä hyvässä iskussa kaupungille. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KANSAKUNNAT. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti