perjantai 8. maaliskuuta 2024
Huomenta maailma nukkuen aika hyvin vaikka yksi saatanan juoppo rassaa hermoa yhdessä talossa. Kun se saa henkilökunnan välittämättä soittaa tyhmää turpaansa kaikille.
Se juoppo on lisäksi saatanan tyhmä varmaan päänsä juonut litkuilla se on vielä niin vittumainen ihminen. Haukkuu toisia sairaitakin ihmisiä mutta kumma vaan se sekopää on henkilökunnan kanssa kun paita ja perse. Se oli pari päivää sairaalassa oli talossa sen aikaa ihan toinen ilmapiiri. Mutta täytyy nyt vaan kestää niin kauan kun pääsen omaan asuntoon. Vituttaa vaan ettei henkilökunta yksikön johtajineen puutu sekopään käytökseen millään tavalla. Olen sille juopolle sanonut että menisi juomaan viikoksi niin olisi se taas turpa kiinni muutaman päivän krapuloissaan. Mutta kyllä minä tiedän tämmöiset saatanan aperiitta juopot kun viinapiru monia riivaa niin ovat ihan saatanoita. Olen puhunut että oppikaa ottamaan pieni lääkekonjakki se rentouttaa ja rauhoittaa mieltä. Se on vaan niin kun AA-kerhossa sanotaan että vain yksi ryyppy erottaa sinut alkoholismista. Toiset vaan osaa ottaa pienen lääkekonjakin eikä siitä retkahda. Mutta se on yksilöllistä vanhat juopot ovat vaan monet jo päänsä ja terveytensä juoneet. Eivätkä enää tajua oikein mitään, siksi niiden tyhjäpäiden kanssa onkin niin vaikea työskennellä. Kun pitää tällekkin ilkeälle juopolle niin sanotusti rautalangasta asiat vääntää. Ikäväähän se on että tälläisesssä yhteisössä on tommoinen tyyppi. Kyllä se on omilleen niin suosittu kaveri mutta muille yksi saatana, takana päin se haukkuu herkkiä nuoriakin talossamme. Se vaan on ikävä kun me alkoholistit ollaan monetkin todella herkkiä ihmisiä vaistotaan me heti ilmapiirin muutokset ja toisen ilkeys.
Mutta täytyy vaan ymmärtää että alkaa tässäkin talossamme olemaan vanhoja ihmisiäkin monet. Ja tapahtuu ihmisten aivoissa ihan fysiologisia muutoksiakin vielä kun viina on tuhonnut varmaan monenkin aivoja paljonkin. Minä vaan panen kaikki ihmiset samalle viivalle kun ihmisiä olemme homo sapiens emme mitään alkuihmisiä. Viisaita ajattelevia ihmisiä yksilöitä persoonia. Yritän kaikella tavalla antaa rakkauttani ja taivaan isän siunausta ihmisille, mutta joskus se vaan tuntuu olevan niin vaikeaa ja toivotonta. Kun eivät monetkaan sitä rakkautta tunne ja koe. Kyllä tämä kyseinen juoppo antaa rakkautta kissalle minkä teette yhdelle pienemmistä sen teette myös minulle. Sen voi myös käsittää toiste päin minkä teette minulle teette myös yhdelle pienemmistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti