perjantai 26. huhtikuuta 2024

Huomenta maailma heräten kello 00.50 yökulkijoihin talossamme. Nukuin vielä kello 2.27 asti heräten virkeänä kirjoittelemaan kynällä ja blogiani.

Nyt tarinaani tähän yöhön, uniini taas heräten mitkä ovatkin todellisia irtaudun unessani ruumiistani uusiin ulottuvuuksiin ja palaan takaisin valaistuneena. Tulee kuolleitten henget haamuina uniini ovat ne niin todellisia toisista ulottuvuuksista tulevina. Kunhan vaan sen ihmiset ymmärrätte että henkimaailma hallitsee elämäänne. JUMALANI JEESUKSEN ALLAHIN HENKI VAELTAA SIELUSTA SIELUUN. Ruumis kuolee mutta henki vaeltaa maailmoista toiseen ikuisuudesta ikuisuuteen. Kunhan sen vaan tajuaisitte elinaikananne. Se toinen paikka ei todella ole mukava paikka ikuinen kiirastuli ja se kun ei lopu koskaan ei koskaan. Mitä enemmän paskaa teette elinaikananne sen pahempi on kohtalonne. Miksi teette sen raamattunne varjolla pahaa ja paskaa niin paljon. LUULETTEKO TE ETTÄ JEESUKSEN VERI TEIDÄT ON PELASTANUT. MINULLE PISARA JEESUKSEN VERTA ON KUN VALTAMERI. ETTÄ JUMALAN POJAN KIDUTTAMINEN OLISI TEIDÄT SAATANAT PELASTANUT. MITEN VOITTE ELÄÄ NOIN PAHASSA HARHASSA. ALLAHU AKBAR JUMALA ON SUURI. SEN VOI MYÖS KÄSITTÄÄ AIKANSA KUTAKIN SANOI PÄSSI KUN PÄÄTÄ LEIKATTIIN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt jumittaessa syöty juotu seurusteltu. Kaljaa maistellen kaverin kanssa.

Yksinäistä elämää viettäen kaveri kävi syötiin ja juotiiin kaljaa sen kanssa. Yksinäistä on elämäni ja jotenkin surkeaa linnnoihin kaipaan s...