keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Tervehdys Ystäväni ympäri Maapallon Blogini lukijat. Siunausta kaikille kansakunnille.

On rauha ollut tässä Sininauhan talossa. Olen saanut nukuttua ja levättyä paremmin. Jalkani tulehdus on helpottanut mutta tutkinta jatkuu mikä on varpaassani. Huomenna menen taas Terveysasemalle missä Varvastani tutkitaan. Olen lyönyt Varpaani pahoin Kellokosken sairaalassa mihin jouduin hupia Selkin Samarian paikasta. Olen kirjoitellut paljonkin asian tiimoilta. Todella sairasta on ollut Samarian yhdistyksen touhu minua kohtaan. Toki se iso Piru on todella juoni ja saa ihmiset täysin sekaisin. Nyt odotan Äitini asioista tietoa, minun piti hoitaa asiaan. Piti minun tavata HOK- Elannon lakimiehiä. Mutta molemmat siskoni olivat ottaneet Järvenpäästä laki ihmisen. Helvetti minun piti ajaa koko iso keissini läpi omien laki ihmisen kanssa. En taaskaan saa oikeutta elämääni siskollani ei ole mitään oikeutta ilman minua hoitaa asiaa. No laitoin papereihin nimen siskoni käydessä asunnollani Vantaan Sininauhan talossa. Pitäisi kaikki paperit lukea yhdessä perillisten kanssa silloin pääsisimme yhteisymmärrykseen asioissa. No hoitakoon nyt siskoni Raila asiaa saan ehkä perintöjä. On vaan todella hermoille käypää etten ole saanut mitään tietoja mistään pitkällä hupituomiollani. Siskoni ei yli 20 vuoteen kertonut minulle mitään äidistäni. Mutta nyt on Äitini Kerttu Eeva JUMALAN LUONA TAIVAASSA. Maanpäällinen HELVETTI ON OHI. On vaan nykyään todella harva kuka TAIVASPAIKAN LUNASTAA.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...