keskiviikko 26. kesäkuuta 2024
Vielä tarinaani tälle illalle nukuin hetken illasta Isi auringon paistaessa ikkunasta suoraan kasvoihini heräten siihen. Nyt skarppina tarinaani nälissäni mutta muuten iskussa.
Kohta menen nukkumaan mikä on kyllä nälkäisenä hankalaakin. Otin vitamiinini mistä tulee huono olo tyhjään vatsaan. No kunhan jaksan huomiseen asti aamukokkina saan puuroa ja kahvia mistä en kyllä tykkää kaakao olisi parempaa on huomenna myös kokkausta teen ruuan porukalle. Kun ei talo tilaa edes hunajaa millä kahvia pieni määrä minulle menee. Hunaja on muutenkin terveellistä sokeria syövät porukka paljon, mutta minulle sokeri on ihan paskaa. Käytän hunajaa allergia siedätykseen kun ei mikään kemia minua auta. Auringon pahoin polttamaan selkääni tein oman lääkkeen hunajasta ja porkkana öljystä, sanoivat hoitajat lotta kodissa että selkäni on niin pahoin auringossa palanut että se on aamulla ihan kesinyt. Mutta kun käskin venäläisen naishoitajan vetämään tekemäni lääkkee, hunajasta ja porkkana öjystä selkääni. Aamulla hoitajat ihmettelivät kun oli selkäni ruskea kun intiaanilla, ei yhtään kesinyt.
Nyt vaan pitää malttaa mennä ajoissa nukkumaan tykkään vaan yöllä valvoa tiikerin henki minussa aina herää öisin. Odotan vaan aina innolla aamua ja aamupalan laittoa porukalle. Kun ovat aina melkein kaikki selvinpäin eivät huumeissaan eivätkä juovuksissa kukaan. Siksi nautin aamuista yhteistä toimintaa aamulla kun kokoontuu porukka aamupalalle.
Muutenkin nautin tälläisestä yhteisöstä ei tarvitse yksin jumittaa jossain kerrostalon yksiössä peläten jokaista kolahdusta. Olen niin paljon lusinut ja muutenkin ollut laitoksissa että olen niin sanotusti hörhööntynyt. En siviilissä viihdy enkä pärjää, tulee viinasta silloin monesti paras kaveri. Alkaa sitä helposti seurustelemaan pullon kanssa kun ei ole muuta seuraa. Vertaistukea saa täälläkin sininauhan sahatien yksikössä. Toki tämä on asunto ennen eli ei tämä ole raitis talo siksi minäkin välillä maistelen hiukan. Mutta melko sivistyneesti pysyn melko tarkkaan lääkkeessäni konjakissa. Hyvässä seurassa olen ottanut muutaman kaljan mistä tulee minulle kyllä aika pönttö olo. Konjakki voitelee aivosolujani tulen siitä hyvälle tuulelle järki pelaa ja ei tulee siitä kipeäksi. Nukun pienellä konjakkilla hyvin ja herään levollisena ja hyvin levänneenä. Kun olen todella yliherkkä reagoin asioihin ihan eritavalla kun tavis tallaaja. Olen todella erikoinen ihminen en ole täältä olen ihan kaukaa tullut ja mennyt monesti.
Jos niin kun ymmärrätte mitä tarkoitan siksi pyydän että ymmärrätte minua ja mitä ajan takaa. Ihmiskunnan pelastamista siitä vaan on kysymys. Miksi siis juoksette kohti maailman loppua elätte kun viimeistä päivää. Mikä teissä maan ihmisissä on vaikka teille puhuu viisauden sanoille ette yhtään ymmärrä meitä maailman matkaajia. JUMALANI JA TAIVAALLINEN SOTAJOUKKONI ITKEE TOIMINTAANNE.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti