sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Aamukokkaukset tehty sininauhan talossamme. Puuron ja kahvin keittoa rappujen siivoukset ja tänään vielä leipomaan sämpylöitä keittiölle. Hyvä niin kun ei minulla ole ruokaa odotan toimittajan talostamme maksavan minulle velkojaan että saan ruokaa kaupasta.

Harmittaa vähän treenata kun on ruoka puoli minulla vähän huonoa. Tarvitsee sitä ravintoa kun kovaakin treenaan, olen vaan ollut semmoisissa paikoissa missä on ollut ruoka talosta. On vaikea tottua itse kaikki ruoka puoli hoitamaan. Täytyy nyt kun rahaa taas saan ostaa jauhoja sun muuta säilyvää mistä saa tehtyä ruokaa pitkällä tähtäimellä. Kyllä tässä pikku hiljaa tottuu omaan asuntoon ja hoitamaan ruoka puolenkin, alku aina hankala mutta sanotaan että lopussa kiitos seisoo. Hyvinhän tässä on pärjätty kaverit tarjonneet ruokaa ja kokkailemme yhdessä asunnollani. Olen minäkin pistänyt ravintoloissa pöydät koreaksi olen vaan niin holtiton rahan käytön suhteen. Kun sitä on tykkään kavereille tarjota parasta, olisihan se hienoa että aina olisi rahaa olen sen todennut ettei rakkautta ole vaan raha ratkaisee ihan kaiken. Olen sen ihan kongreettisesti kokenut. Tein tänään keittiölle aamupalaa puuron ja kahvin keittoa. Pesin myös kolme käytävää tänään eli tuli rahaa taas tienattua joku euro. Saisi vaan tienata päivässä meidän talossa 12 euroa tarvitsen nyt kyllä kaikki eurot mitä saan kasaan. Täytyy yrittää olla ahkera tälle viikolle että saisin sen katon 60 euroa viikko. Olisi se hyvä raha 180 euroa kuussa jos jatkuvasti täydet saisin eli 60 euroa viikko. Toivotaan nyt että saisin rahaasiani kuntoon ja rahani poikimaan lisää rahaa että saisin nauttia elämästä. Saisi asunnon vaimon ja kissan, koiran kun rakastan niin paljon eläimiä. Kun ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen.

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Aikainen herätykseni eilen illasta taas yksi kaveri sekosi vissiin päästään hirveä ryminä kuului rapusta ja huutoa. Oli jotain lasia rikottu rappuun poliisit onneksi pyydystivät kaverin pihalta.

Että tämmöistä taas tässäkin talossamme, onkin ollut hiljaista jonkun aikaa. Kyllä tommoinen sekoilu jättää uniinkin jälkensä, onneksi poliisit saivat kaverin naapuritalon pihalta kiinni. Ettei se jäänyt sekoilemaan enempää taloomme. Kohta se varmaan taas on talolla jos vaan putkaan poliisit sen veivät. Minä olen valvonut pitkin yötä pessyt pyykkejä kaverini ja omiani. Kello on 5.15 olisi minulla keittiö hommat puuron ja kahvin keitto ei vaan oikein huvita se homma kun valitetataan kaikesta. Henkilökuntakin sanoi eilen aamusta kun oli jäänyt edellisenä päivänä keittiö vuorolaiselta roskat viemättä ja tyhjä puurokattila oli työnnetty jääkaappiin mihin oli puuron jämät jämähtäneet kiinni. Vaati ne minua viemään täyden roskiksen missä kärpäsiä oli paljon. Sanoin ettei se kuulu minulle vaan edellispäivän keittiövuorolaiselle. Samoin kun katsoin mitä puuttui keittiöltä sanoin kaksi kertaa yhdelle henkilökunnan naiselle että sokeri puuttui mikä tärkeää on porukalle. Alkoi naishoitaja huutamaan minulle että sanoin että sokeria on mikä ei paikkaansa pitänyt vaan kaksi kertaa sanoin että sokeri puuttuu. Tämä kyseinen naishoitaja puhui minusta takanapäin myös tutulleni kuka siitä tuli minulle sanomaan. Että näin täällä no minä lähden talosta pian pois rakastamaani Turkkiin, varmaan lähden kokonaan. Olen saanut saatanoista suomalaisista ja suomesta ihan tarpeekseni. Ovat suomalaiset sekasikiöitä siksi hirviöitä. Niin paljon olen suomessa saanut ottaa kidutusta vastaan henkistä pahempana. Miksihän oma kansa kiduttaa ihmisiä pahoin monia paikkoja paljastaneena.

Aamu alkoi heti vitutuksilla otin aamukokkauksen eilen. Oli roskat viemättä ja puurokattila pesemättä edellispäivältä. Alkoi kaksi naishenkilökunnasta minulle vittuilemaan että se on minun hommiani. En siis ollut silloin edes hommissa mikä siis mättää henkilökunnassa mitkä alkuun olivat minulle mielin kielin.

Kummaa vaan on henkilökunnan käytös kauan jaksoivatkin esittää muuta, minä olen ollut sama kaveri koko ajan. Tuttuni ylilääkäri Pekka Tuomolakin lähti kyllä pois talosta. Onko sitä kun olen niin vastaan huumetouhua ja henkilökunta ei tässä talossa siitä välitä yhtään mitään. Toki se tuntuu olevan nykyään niin yleistä ja jotenkin tuntuu että se olisi ihan sallittua. Minä yritän kaikkeni että saisin edes yhden pois huumehelvetistä mitä se reppanoille on. Olen uhrannut niin paljon omaisuuttani ja terveyteni auttaessani huumenuoria kaikella tavalla millä vaan olen pystynyt. Tuntuu vaan se työni olevan toivotonta kun eivät yhtään porukka tule vastaan. Sanotaan ettei ole narkomaaneilla muuta mahdollisuutta kun uskoon tulo tai kuolema. Kun saisivat porukka etäisyyttä huumeisiin mutta seura kyllä tekee kaltaisekseen. Sama se on meillä juopoilla miksi itseni lasken vaikken olekkaan juonut päätäni enkä jalkoja. Mutta minä kyllä ymmärrän sen koukun minä olen toivottomin tapaus kymmeniä kertoja hoidoissa viinan takia olleena. Mutta aina kiinni ollessa olen ollut kuivana. Olen 12 kertainen kuritushuonevanki ja aina linnoissa olleena kuivana olen ollut. Riihimäen Keskusvankilassa olin vankiohajaaja vedin koriksia piti minun perustaa A ja B ryhmät kun oli korisryhmäni niin suosittu halukkaita oli niin paljon ryhmääni. Seutulan työsiirtolassa olin parilla tuomiolla urheiluvetäjänä. Mutta aina kun siviiliin pääsin tipuin tyhjän päälle ja huikka tuli kuvioihin. Olin kaveristani hupia kiinni 9 vuotta ja muut vuodet siihen päälle. Emme saaneet venäläisen kaverini kanssa maksakirroosi kaverilleni apua. Ja minut siitä tuomiolle hupituomion leipoivat. Lukekaa miten minua on yritetty polttaa poliisi laitoksen palossa ja uskovaisten paikoissa. Selkin Samarian pisaran paikassa. Ja porvoon samarian palohälytykset ja hälyttimiä vaan ottivat uskovaista esittävät pois seinästä 13 kertaa kolmeen kuukauteen. Johtoja vedetty hälyttimistä eikä mitään väliä ollut. Olen paljon kirjoitellut näistäkin asioista mutta luulisi että veli Venäläiset iskisivät kiinni. Kun olen Keravalla pelastanut venäläisten asuttaman paikan, näin minulle on sanottu että oli pelastamani paikka venäläisten asuttama. Kummasti vaan JUMALANI JOHDATTAA ASIOITA.

perjantai 26. heinäkuuta 2024

Ilta joutaa päivä mennyt hyvin jumpaten, siivoillen, pyykkejä pesten. Otin huomiseksi aamukokkauksen, kun sen piti olla parina kertana viimeksi muilla mutta eivät porukka oikein vastuuta ota töistä.

Onhan se ikävää jos ottaa aamukokkauksen eikä hoida hommiaan jää porukka ilman aamupuuroa ja kahvia. Pitäisi porukan ottaa vastuuta ja toimia luottamuksen arvoisesti. Mutta huumeväki on mitä on, eivät ne paljon muutenkaan monetkaan osallistu talomme töihin. Kumminkin ihan alentuvat jämiä keräämään, kun saisi talomme pienistä töistä helposti tupakkarahan. Yritän saada porukkaa kuiville parhaani mukaan huumeista, mutta tuntuu se työ olevan tässäkin talossa aika toivotonta. Se huume koukku on niin vakava nuorissakin ihmisissä. Itken ihan välillä itseni uneen näiden minulle rakkaiden nuorten takia. Säälittääkin nuoret ihmiset ja kun niitä vielä hyväksi käytetään pahoin. Varastetaan kaikki ja muitakin pahoja lieveilmiöitä seuraa touhuistaan, ja kun vielä vetävät kaikkea paskaa itseensä ja kuolevat nuorena. Minä vaan todella ihmettelen nuoria ihmisiä kun näkevät vierestä miten sekoaa huumeista ja mätänee pystyyn. Miksi siis lähtee nuori samalle tielle siihen ei minun ajatukseni riitä antamaan vastausta. Eli mikä perkele teidän nuorten päässä siis liikkuu vai eikö siellä sittenkään liiku mitään. Minä rakastan teitä kun omiani ja annan JUMALANI RAKKAUTTA TEILLE NIIN PALJON KUN AMMENNATTE SITÄ. Se on vaan paha kun ei oikein ole kun kaksi ratkaisua teillä huumeiden käyttäjillä. Ja on kuolema tai uskoon tulo.

Tervehdys seuraajani ja lukijani. Päivä mennyt hyvin harmittaa vaan kun rahaton olen. En saa lääkekonjakkiani mikä hyvää tekisi minulle.

Konjakki rentouttaa rauhoittaa ja antaa hyvän rauhallisen unen. Eli on se pienissä äärin erittäin hyvä lääke minulle. Kun en varmaan koskaan ihan absoluutiksi ala haluan nauttia elämästä ja sen tuomista iloista täysin siemauksin. Isä kuollut Äitini kuoli juuri muutkin sukulaiset alkavat olla pois pelistä. Odotin aikaani ja nyt aloitin kostoni mikä on julma. Olette kiusanneet vähän vääriä ihmisiä, katsokaa siis miten maailma palaa teidän saatanoiden takia. Tekopyhät hurskastelijat väärä uskoiset tekevät niin paljon pahaa raamatun varjolla.

Päivä mennyt mukavasti oli pieni sijoitukseni poikinut vähän, joten pääsin kauppaan ja taas on minulla ruokaa kaapissa.

Yksin tässä olen taas jumittanut pitkin päivää, mutta meneehän se päivä näinkin. Kaupassa kävin nyt mietin lähtisinkö vielä tekemään ulkotreenit urheilukeskukseen. Tulee minulle pahuksen hyvä olo jumpatessa kaipaa koko bodini jumppia. Ikäni treenanneena kaipaa sitä joka päivä jotain treeniä. Kaveri soitteli tulee se vissiin käymään täällä luonani. Kunhan ei vaan taas tule juoppojen kanssa eikä huumeväen. En kestä heitä yhtään enempää ainakaan asunnollani, on se juopoilla semmoista örvellystä. Ja nistejä saa vahtia kaiken aikaa ettei tavarat vaan lähde niiden mukaan. Eli olen mielummin yksin kun huonossa seurassa, meneehän se jos on itse juovuksissa örveltää silloin samalla lailla. Mutta selvällä päällä en jaksa sekoilua katsella. Siksi mielummin liikun jumppa paikoilla normaalien ihmisten parissa.

Tervehdys blogini seuraajat väsyneenä mutta muuten hyvillä mielin. Tarinaani tähänkin päivään.

Eilen otin vähän kaljaa nukuin kumminkin erittäin hyvin. Rouhasin myös eilen muutaman tiukan tulehduskipu lääkkeen mitä olen saanut jalkapallossa rikki menneeseen polveeni. Oloni oli hiukan outo kaljasta ja lääkkeistä johtuva olotila. Mutta nyt mennään näillä ja toimeen tullaan. Nyt lepoa tämä päivä söin hiukan toimittajan antamaa pitsaa. Nyt otan pienet tirsat palataan asiaan myöhemmin tänään.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Huomenta maailma aikainen herätys sellijumppia tehden jo yöllä. Inkivääri juomat tehty ja juotu niitä.

Heräsin noin kello 3 yöllä en sen jälkeen mennyt enään nukkumaan vaan aloin tekemään jumppia sekä inkivääri juomaani. Kello on 6 kohta menen kyllä vielä hetkeksi nukkumaan muuten olen silmät ristissä koko päivän. En tänään mene aamusta kokkaamaan vaan pidän vapaata töistäni. On minulla kello 14 haavahoito terveysasemalla joten keskityn nyt terveyteni hoitamiseen. Toimittaja lupasi tänään minulle maksaa 20 euroa se olisi hyvä raha tähän hätään. On se velkaa minulle jonkun verran ja velat maksetaan ensiksi ennen kun juodaan. Nyt nukkumaan vielä hetkeksi palataan asiaan myöhemmin.

Tervehdys blogini lukijat pienen tauon jälkeen. Hyvä päivä ollut vaikka eilen viihteellä olinkin jonkun verran. Kovaa puntti treeniä tehden ulkotreeneillä.

Heräsin aikaisin hyvässä kunnossa, vaikka vähän otimme konjakkia ja kaljaa eilen. Tein aamusta jumpat omalla kropalla kahvakuulalla ja käsipainoilla. Iltapäivästä tein vielä kunnon ulkotreenit mitkä todella hyvää teki. Olen hyvässä iskussa ikäiseksini ikäni kiinni olleena en ole voinut juoda itseäni hautaan. Kun herkkä alkoholisti olen, keneltä on niin sanottu viinapiru kuollut päästä. Voin toki ottaa mutta olla myös ottamatta. Otan mielelläni hyvässä seurassa hiukan konjakkia lääkettäni. Toki se kyllä pitää paikkansa että seura tekee kaltaisekseen. Huomenna on taas terveysasemalla jalkani hoito mikä onkin vaivannut minua pitkään. Toivotaan nyt ettei ole varpaassani mikään pahempi vaiva, kun se ei meinaa millään parantua. Hoitajat tekevät Myyrmäen terveysasemalla erittäin hyvää työtä jalkani hyväksi. On jalkani aina paljon parempi terveysaseman käynnin jälkeen. Odotan innolla aina hoitajian tapaamistani saan siellä niin hyvää ja ystävällistä palvelua. Nyt ajoissa tänään nukkumaan että olen huomenna hyvässä iskussa heti aamusta. On minulla aamukokkaukset nyt muutama päivä ollut vapaata. Huomenna aamusta heti keittiölle puuron ja kahvin keittoon. On huomenna myös ruoka ryhmä saamme ruuan talosta minkä kokkaamme porukan kanssa. Saisin nyt rahaasiani kuntoon että pääsisin taas elämään kiinni. Kun rakkautta ei ole raha ratkaisee ihan kaiken sen kongreettisesti kokeneena. Perse aukisena minua ei kukaan ole rakastanut mutta kun rahaa on minulla ollut sain rakkautta kaikilta eikä tarvitse juoda kun rahalla voi tehdä ihan mitä vaan. Eli nyt vaan taas rahan tekoon että taas rakkautta alan saamaan. Palataa yöllä taas asiaan silloin aina runosuoneni kukoistaa näen enneunia monesti.

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Heräten alkuyöstä tutun soittoon. Valvoin kirjoitellen ja jumpaten pienet tirsat otin vielä. Nyt melko skarppina aamua kohti on minulla aamukokkaukset.

Puuroa ja kahvia kohta keittämään saahan sitä nukkua sen jälkeen jos alkaa väsyttämään minua. Tein aamusta aikaisin tiukat sellijumpat miksi niitä sanon. Omalla kropalla kahvakuulalla sekä käsipainoilla tehden. Tulee jumpista pahuksen hyvä olo aina minulle, katson jos tänään menen vielä ulkotreeneille keskustaan on siellä urheilupuisto. Lepään vielä aamutouhujen jälkeen toimin aamukokkina talossamme keitän puuron ja kahvin. Välillä teemme leipiä munia keitämme sun muuta ettei ihan pelkkää puuroa ei se nälkää oikein pidä. Olen aika levänneen oloinen vaikka uneni jäivätkin turhan vähäiseksi. Kaverin soitto alkuyöstä sekoitti uneni, nukun kyllä helposti uudestaan kun vaan maltan mennä heti nukkumaan. Mutta alan aina touhuamaan ja kirjoittelemaan runosuoneni kukoistaa aina öisin. Kun ei ole mitään pahaa henkeä silloin ilmassa siksi syntyy tarinaani öisin aina parhaimmillani. Kohta lähden keittiölle töihini kello 7.20 yleensä aloitan hommani. Uneni kyllä jäivät liian vähäiseksi mutta nukun päiväunet tänään. Palataan tarinoihini aamutouhujen jälkeen. Siunattua tätäkin päivää kaikille kansoille tasapuolisesti.

Pahus kun heräsin kesken parhaan unen. Kaveri soitteli Nurmijärveltä kun kaverinsa kanssa olivat ryypänneet ja kaveri oli jotenkin seonnut ja oliko tiensä eronnut.

Juuri nukuin kun lapsi unia nähden kun puhelin soi ja herätti minut. Eipä minua pahemmin häiritse jos joku tuttuni soittaa vaikka yöllä. Kun olen sanonut että aina on yötä päivää minulla olkapää mihin nojata. Ja aina löytyy punkka missä saa leputtaa väsynyttä olemustaan. Olen aina antanut apua ihmisille vaikka itse en ole saanut kun paskaa ottaa vastaan. Nyt katson koneelta hammassärky päivystyksen jos aamulla heti pääsisi hammashoitoon. Sanoin yhdelle hammaslääkärille särkypäivystyksessä että panee kaikki kuntoon. Sanoi hammaslääkäri että ei ehdi kun oli akuutti päivystys. Sanoin että otan joka päivä sen päivystys hoidon. Silloin saa nopeaa hoitoa, ulkomaalainen hoitaja sanoi että se olisi hyvä idea pääsee silloin nopeaan hoitoon.

Jalkaani hoitaen varpaasta lähti pöpö liikkeelle nyt pari kuukautta vaivannut. Sain terveysasemalta hopea siteitä mitä vaihdan itse suihkun jälkeen. Hyvää hoitoa olen saanut Myyrmäen terveysasemalta.

Jalkani on ollut pitkään kipeä ja turvoksissa eikä ole vieläkään selvinnyt mikä minua vaivaa. Olen satuttanut aikoinaan varpaani ja siitä varmaan lähti koko asia alulle. Nyt kävin eilen taas Myyrmäen terveysasemalla ja sain hyvää hoitoa haavahoitajalta. Menen taas maanantaina näyttämään jalkaani mikä on turvoksissa ja varvas pahana. Vaihdan suihkun jälkeen haavahoitajan antamia hopea siteitä ja laitan jalkaani siteen mikä nesteitä kuljettaa ylös päin ja tulee neste kuulemma virtsan mukana ulos minusta. Jalkani on turvoksissa pahasti ollut pitkään eivätkä ole oikein minusta vikaa löytäneet. Harmittaa vaan alikersantti vanhempi toimittaja kuka ei velkojaan maksele millään, on minulla nytkin kova nälkä eikä ole minulla yhtään ruokaa eikä rahaa sitä ostaa ei edes tyhjiä pulloja millä jotain olisi saanut. No on minulla inkivääri juomiani mitä teen inkivääristä sekä kahvia mistä en kyllä tykkää. Hunajan kanssa voin juoda vähän kahvia mutta hunajanikin on minulta loppu. Teetä on pari pussia kyllä vituttaa elää påerse aukisena rahani olen törsännyt aikoinaan keravan huumenuoria autellen. Mikä sekin työ oli täysin turhaa ei sieltä kukaan noussut vaan paskaa ja kiristystä sain alkaa ottamaan vastaan. Palataan asiaan myöhemmin kunhan nyt saan asiaa eetteriin.

Kyllä vituttaa täällä Vantaa Sahatien talossa oleva vanhempi alikersantti Toimittaja. Toi se rahoillani väärän pullon kerran ja oli kyrpä avannut pullon vielä. Tuli se matelemaan minulle tehden oma aloitteisesti velkakirjan 70 euron veloistaan. Saasta juo kumminkin rahojani kaiken aikaa minulla ei ole edes ruoka rahaa.

Toivon että tämmöinen Kyrpä vanhempi alikersantti Suomen armeijasta satuttaa vaikka rapuissa itsensä pahoin. Minä olen nälissäni, kahteen päivään en ollut kerran syönyt ja tämä kyrpä toimittaja vaan juo joka päivä ainakin taskumatin kokoisen pullon. Lupaa saatana vaan jatkuvasti hoitavansa velkansa että ruokaa edes saan. Perkele että vituttaa tämmöinen kyrpä olen ollut sille erittäin kiltti ja piti meidän pelata sakki peli sen kanssa. Oli se saanut pelin kummipojaltaan mutta miksi saatanassa minua nälässä pitää juomalla rahani. Voi olla etten pysty tämmöistä kyrpää vanhempaa alikersanttia auttamaan. Ei se nyt ihan rapajuopolta tunnu mutta tuntuu kummasti sille viina maistuvan. Kerran sen asunnosta lähti palokellot soimaan juoksin sen ovella, oli se sekopää polttanut migron pahoin niin että oli koko käytävä savua täynnä. Mitä sillä olisi väliä kun minä miljoona mies olisin, mutta nälissään ei ole mukava olla. Kyllä siinä veren sokeritkin heilahtelee jos kolme päivääkin on syömättä jonkun saatanan takia kuka mielummin juo rahani etten ruokaa saa. Minä en kyllä olisi niin saatanan kyrpä että joisin rahat ja joku ressukka syömättä sen takia olisi. Alkaa jo vituttamaan hiljasempaa miestäkin että saatanan toimittajan kyrpä edes uskaltaa näin tehdä minulle. Minä olen 12 kertainen kuritushuone vanki tapotkin lusinut väkivalta miehenä tunnettu. Ja tämmöinen kyrpä alikersantti tekee näin raukkamaisesti saisi saatanan pelle alikersantti satuttaa itsensä pahoin. Nytkään minulla ei ole ruokaa teen aamukokin hommia sininauhan talossamme saan siinä syödä puuron aamulla ja juoda kahvit. Muttei sillä elä vuorokautta millään kyllä siinä kunto tippuu pahoin. Ja kun minäkin olen kova treenari, käyn ulkotreeneissä ja vedän niin sanottuja sellijumppia joka päivä. Kyllä niin pahasti harmittaa että minulle tämmöistä tehdään. Ja siis joku kyrpä uskaltaa näin vittumaisesti tehdä. Pelkään vaan että vedän rähinäviinaa pullon silloin näette miten patotoutumat minussa purkautuu. Olen erittäin kiltti ihminen omilleni puhun myös linnojen Mafioistani siis hyvällä. Olen hyvä hyville mutta niin saatanan paha pahoille ketkä laajalle perheelleni paskaa tekee.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Huomenta maailma erittäin hyvällä fiiliksellä, tänään aamupalan laitto sekä haavahoito terveyskeskuksessa sekä kokkiryhmä saan syödäkseni velkoja saan ja pienen palkkani.. Sellijumpat tehty aamusta kello 4-5 välisenä aikana.

Olen erittäin hyvällä fiiliksellä kun pääsen terveyskeskukseen haavahoitoon pahasti tulehtuneesta jalastani. Menen kohta aamupalan laittoon saan puuroa ja kahvia on myös tänään ruokaryhmä meillä, sekä saan pienen palkkani ja toimittajan pitäisi maksaa 20 velkojaan. Silloin kyllä helpottaa kun saan ruokaa taas jonkun verran kaappiini. Panin parempaa päälleni kun on tänään semmoista ohjelmaa että pitää pukeutua hyvin. Katson nyt ostanko pienen monopoli lääkekonjakkini kun pelaamme sakkia tomittajan kanssa ja hän mielellään ottaa pienen taskumatin. Onhan se mukava pohtia sakkia pienen konjakin voidellessa aivotoimintaani. On konjakki minulle niin hyvä lääke pienissä määrin toki seura tekee kaltaisekseen. No nyt vaan siunattua tätäkin päivää maailma ja avaruuden taivaallinen sotajoukkoni. Tehdään tästäkin päivästä hyvä päivä.

Heräten kello 2.20 hyvin levänneenä. Sellijumppia tehden hengessä väkevänä kello 4-5 välinen aika. Minulle ei katso jumpat aikaa eikä paikkaa.

Henki on läsnä aina yöllä väkevänä nautin hiljaisuudesta, ei ole öisin pahemmin mitään pahaa henkeä ilmassa kun porukka nukkuu maailmalla. Tehot olivat taas hyvät jumpatessa omalla kropalla kahvakuulalle ja käsipainoilla. Menen tänään ehkä myös ulkotreenille, ellen sitten pelaa sakkia toimittajan kanssa. Pitäisi sen maksaa minulle 20 euroa velkojaan, mutta on se kusettanut minua monesti eikä ole puheitaan pitänyt. Olen sen takia ollut nälissäni kun olen luottanut siihen kaveriin kun se on toimittaja ollut. Mutta taitaakin se olla pahasti alkoholisoitunut, kun aina pienen pullon se hakee eikä maksa velkojaan. Minä vaan sanon että ensiksi maksetaan velat ja sitten vasta juodaan jos varaa on. Minä olen pitkämielinen ja anteeksi antava mutta aikansa kutakin jos ei ala homma pelaamaan ja minua kusetetaan liikaa. Voin toimia itsekkin mutta yleensä JUMALANI kostaa puolestani minulle väärin tehneille. Katsotaan nyt taas tämäkin päivä ellei velkani tule, en pääse terveysasemalla Turkkilaiseen ravintolaan kun ei minulla yhtään itselläni rahaa ole. On minulle jalastani haavahoito kello 10.10 meni jalkani pahaksi varpaasta lähti paha tulehdus mikä on jatkunut pari kuukautta. Ja kaikki vaan siitä kun minulla ei ole rahaa ollut hoitaa itseäni. En välittänyt vaikka lähti paha tulehdus varpaastani, olisin hoitanut heti varpaani kun huomasin sen rikki olevan. Jos rahaa olisi minulla ollut olisin ostanut heti desinfiointiin jotain lääkettä sekä pihkasalvaa ja sinkkipitoista rasvaa. Mutta kun koko elämä on rahasta kiinni, kun rakkautta ei ole sen olen kongreettisesti kokenut rikas kun olin kaikki kunnioitti ja rakasti minua. Mutta köyhänä kävelin talvella vihdissä ilman kenkiä, tikkurilan kirkosta en saanut vettä köyhänä ollessani. On täysin paskapuhetta raamattua siteeratekseni että vaikeampi on kamelin mennä neulan silmän läpi kun rikkaan taivaaseen. Kuka perkele tommoista paskaa uskoo köyhä ei taivaspaikkaansa ole lunastanut vaan rikkaat. Johan sen historia osoittaa.

Päivä mennyt väsyneenä ja jalkaani potien. Onneksi on huomenna aamusta haavahoito terveyskeskuksessa. Olisin saanut itse jalkani kuntoon jos olisi rahaa minulla ollut. Olisin pysynyt estämään jalan tulehtumisen hoitaen sitä mutta raha puuttui en saanut lääkkeitäni siihen.

Jalkani meni todella pahaksi varvas on kun peruna satutin sen joutuessani selkin samarian talon takia kellokoski ohkolaan kidutettavaksi vuosiksi syyttä. Lukekaa olen paljon kirjoitellut sen paikan touhuista samoin porvoon samarian touhuista. Saatanallista touhua niisä oli ja esittävät uskovaista mitä vielä kaikkea muuta. Lukekaa niin tiedätte enemmän niiden paikkojen touhuista. Voinhan olla kusessa paljastaessani kaiken mutta otan sen riskin uskon ja luulen ja toivon että on vielä viisautta ja inhimillisyyttäkin ihmisissä. Eivät kaikki voi olla välinpitämättömiä ja kylmiä kaikelle kokemalleni. Kun oikeassa olen ja heikon ja kidutetun puolella. Luulisi että maailmasta löytyisi edes yksi samoin ajatteleva JUMALAN OMA. Niin paljon olen kärsinyt suomessa suomalaisten toimesta pahaa kidutusta kokeneena. Pahaa olen saanut kokea uskovaista esittäviltä kun vielä porvoon samarian talossakin oli henkilökunta pahoin sairaita. Minä sielläkin puhuin miten olen elävä esimerkki ihmeparantumisista migreeni, astma, paha allergia, masentuneisuus ja paha viinapiru kuollut päästäni. Jumalani armolla ja itse itseni parantaneena olen selättänyt monia sairauksia. Lukekaa miten selkin samarian paikan takia jouduin kidutettavaksi kellokoski ohkolaan venäläisten käsiin kolmeksi vuodeksi. Mutta kun pääsin venäläisten lääkäreiden kanssa keskusteluun muuttuihan tyyli sielläkin. Suomalaiset järjestivät pahaa minulle monissa paikoissa. Ihan sadismia kokeneena monissa paikoissa. Olen tehnyt tutkivaa journalisimiani vuosia suomen saatannallisesta touhusta sairaanhoito ja muu paska päällimmäisenä. Lukekaa niin opitte tietämään miten pahoja ihmisiä ovat suomalaiset olleet.

tiistai 16. heinäkuuta 2024

Huomenta maailma aikainen herätykseni maailman politiikan arkipäivää.

Epämääräisiä piirteitä tulee vastaan jatkuvasti tutkivana journalistina JUMALANI ARMOSTA. Väkivaltaa huumeita ja muuta epämääräistä tulee vastaan jatkuvasti. Mikä kyllä herkkää sieluani rassaa pahoin. Olen aina lusinut omaa tuomiotani mutta jos minua tai niin sanottua perhettäni rasitetaan niin silloin kyllä toimin tai jotkut muut minulle lojaalit iskee. Karman laki yleensä toteutuu saatanan pikku piipertäjät vielä pannaan asialle miesten asioihin. Minä en ole linnoissa 12 kertaa kuritushuone tuomiotkin lusineena rasittanut ketään. Se on niin sanottua henkistä väkivaltaa, intiaani kestää fyysistä kipua paljon mutta se henkinen rassaa vähän liikaa. Ja silloin ABACCI MINUSSA HERÄÄ JA SEN TAKAAN ETTEI SE PIIRRE MINUSSA MUKAVA VIHAMIEHILLE OLE. Siihen kun vielä lisään korkealta ja kovaa TYRANNOSAURUS REX KUN HERÄÄ NIIN TIEDÄTTE HERÄTTÄNEENNE PAHOLAISEN. Ja se kyyti on kovaa silloin sitä ei pysäytä mikään se repii teidät kappaleiksi.

Eilen vähän lääkettäni konjakkia maistellen minkä kaverini toivat minulle lahjaksi kun tietävä ne lääkkeestäni pitävän. Aamusta tänään kokkailemaan keittiölle.

Hyvällä fiiliksellä heti aamusta kun pieni konjakkini antaa niin leppoisan ja rauhallisen unen. En tule siitä köyhäksi enkä kipeäksi niin sanotusti. Olen muuten aika kiukkunen ja äkäinenkin aiheesta toki mutta pieni lääke konjakkini rauhoittaa hurjan mieleni. Ehdin silloin laskemaan kymmeneen ennenkun toimin. Toki JUMALAKIN ON ANTEEKSI ANTAVA JA PITKÄMIELINEN. Mutta hänelläkin on rajansa ja kun se raja ylitetään on silloin siitä oksat pois ja tapahtuu maailmassa. Siksi sopii miettiä kannattaako hänen poikiaan kiusata ja ärsyttää turhan päiten. Tänään oli mukava päivä aamusta heti hyvällä fiiliksellä keittiölle aamupuuron ja kahvin keittoon. Oli tänään myös ruokaryhmä eli saimme syödä oikein kunnolla kanaa riisiä ja mitkä herkkuja oli nuori kaveri oli henkilökunnan apuna. Minäkin sain syödä ilmaiseksi kun olin keittiöllä aamusta asti. Teen aina puuron ja keitän kahvit välillä saan tehdä jotain muutakin leipää munia sun muuta. Nyt ei minulle ole asunnollani mitään ruokaa muuta kun kahvia mistä en oikein tykkää isoissa määrin. Kaverit saivat parina päivänä luonani asuessaan ruokaa jostain hommattua. Sai kaksi kaveria asunnon helsingistä eli häipyivät he eilen asunnoltani uuteen paikkaansa.

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Huomenta maailma täältä suomesta. Juuri heräten uuteen päivään herran vuotta 2024.

Yksin taas asunnollani kun kaverit saivat molemmat asunnon helsingistä. Toivat kaverit minulle eilen lääkkeeni monopoli konjakin pienen pullon. Tuli siitä hyvä ja leppoisa olo minulle. Toimittaja ei maksanut vieläkään velkojaan mikä on todella ikävää siltä mieheltä. Sanoinkin sille että ekaksi maksetaan velkansa ja sitten vasta juodaan. Kun tuntuu toimittaja mielellään ottavat pienen pullon aina silloin tällöin. Nyt alan valmistautumaan keittiö hommiin puuron ja kahvin keittoon.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Hyvää pyhäpäivää heräsin juuri päiväunilta kaverini soitteli ovat tulossa kämpilleni. Herkkuja ovat ostaneet kanaa kuulemma en lähde ulkotreeneille tänään.

Tekihän hyvää päiväunet heräten juuri kaverin soitteluun. Ovat tulossa toisen kaverin kanssa asunnolleni. Ovat kuulemma ostaneet kanaa mikä herkkua on söimme jo tänään kyllä hyvin kahden kaverin kanssa. Jätänkin tänään väliin ulkotreenit teen niin sanotut sellijumpat omalla kropalla kahvakuulalle sekä käsipainoilla. Jätän huomiseen ulkotreenit kun satelee ulkona vettä, vaikka ei minua pieni sade kyllä haittaa. En ole sokerista joten en välitä kelistä kun treenaan. Minulle ei katso treenit paikkaa eikä aikaa. Tekihän hyvää päiväunet heräten juuri soittoon nyt vointi ihan hyvä ei väsy enää paina minua. Otin kaksi kaveri asumaan ainakin väliaikaiseksi asuntooni. Kyllähän yksinkin on mukava asua mutta seurakin on mukavaa. Kaverillani ei ole tällä hetkellä kummallakaan omaa asuntoa joten autan heitä siinäkin. Otin kaverin tavaroita asuntooni turvaan ei kaveria voi pulaan jättää. Nyt teen sellijumppia odotellessani kavereitani asunnolleni. Tuo ne kanaa tullessaan mikä kyllä maistuu minulle, on se treenarille hyvää ja kevyttä ruokaa. Kaverini pitää minua ruuissa mikä kyllä minulle käy. Kunhan nyt vaan rahaa saan saan baari kaapin täyteen konjakkia sekä whiskya ja tytöille Baileytä. Kyllä sitten ilo taas irtoaa meillä naurua ja laulua silloin taas on meillä.

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Huomenta maailma aikainen herätys tähän pyhäpäivään. Eilen jengini kanssa seurusteltu syötiin hyvin ja minä treenasin kovaa niin sanottuja sellijumppia, vedin hikeen asti treenini.

Kaverini kanssa herättiin aikaisin juomaan tekemääni inkivääri juomaa mikä on todella hyvää je terveellistä. Eilinen meni parin jengini kaverin kanssa asunnollani syöden hyvin ja seurustellen. Kävimme lenkillä kaupoilla pari kaljaa ja iso kassi ruokaa. Hyvä ruoka parempi mieli sanotaan meillä. Nuorempaa kaartia tiukka kaveri kenen kunniaksi laitoin Husse paidan päälle kun häntä Husseksi kutsutaan. Ja minullakin on ollut Husgvarna pyöriä enduroa aikoinaan. Prätkä miehiä pojastanikin tein hurjan Bomber kuskin. En vaan ole kuullut pitkään aikaan pojastani perheineen mitään espanjaan lähtivät viimeksi kun kuulin. Kai koko perheensä ajelee espanjan lämmössä prätkillä. Siunattua pyhäpäivää kaikille kansoille toivoo PAPA KAI JUMALANI ARMOLLA. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Huomenta Maailma hyvällä fiiliksellä heräten hyvin nukutun yön jälkeen. Aamujumpat tehty suihkussa käyty ja aamukahvit juotu.

Nukuin pitkästä aikaa todella hyvin ja hyvät tunnit eli fiilis on todella hyvä. Tein tiukat aamujumpat omalla kropalla kahvakuulalla sekä käsipainoilla. Tuli taas todella hyvä fiilis minulle, kaipaa koko bodini todella kovaa treeniä. Tulee kunnon treenistä minulle todella hyvä kokonaisvaltainen hyvän olon tunne. Tänään on vielä tilipäivä meillä, saan kokkailuistani ja muista töistäni pientä korvausta. Harmittaa vaan kun moppasin pari rappua eilen, eivät siitä mitään sininauhassa maksaneet. Olisin nyt tarvinnut kaikki rahat mitä irti saa töistäni. On minulla maksuja niin paljon kun joudun ihan kaiken itse maksamaan. No siskoni tulee tänään käymään täällä sahatiellä hakee se henkilöllisyys todistuksesta tositteen kiinteistön myyntiä varten. Eli eiköhän ala aurinko paistamaan risukasaankin ja saan asiani järjestykseen. Pankkiin pitää mennä keskustelemaan sijoituskohteista että saan rahani poikimaan. Teen sijoutuksia maailmalle kyllä sitä pitää saada rahani poikimaan 100 % että pääsen nauttimaan rahan tuomasta vallasta. Kun rakkautta ei ole vaan raha ratkaisee ihan kaiken. Minä sen tiedän konkreettisesti sen kokeneena minulla kun ei rahaa ollut niin kaikki hylki minua en saanut keneltäkään apua. Mutta kun minulla oli paljon rahaa niin kaikki kumarsi minua ja sain rakkautta niin paljon kun halusin. Eli tämä on täysin tosi haluan paljon rahaa että saan taas elää rakkaudessa.

Ilta joutaa mutta Aurinko paistaa vielä suoraan huoneeseeni antaen lämpöään hellästi minulle. Kiitos siitä TAIVAAN ISÄ.

Kummasti aina piristyn yötä vasten nautin yön hiljaisuudesta, mikäli vaan on pihapiirissämme hiljaista eikä kulkijoita ole. Olikin heti aamusta hiukan hutera olo toki eilen maisteltiin hieman konjakkia. Harmittaa vaan kun ei ole minulla ruokaa ollenkaan, ei pelkällä aamun puurolla elä vuorokautta. Huomenna onneksi on raha päivä saan pientä palkkaa kokkailuistani. Tänään vaan harmitti kun tässä sininauhan talossa moppasin kaksi rappua piti siitäkin saada erikseen korvaus. Mutten saanut siitä työstäni mitään, eli oli viimeinen kerta kun sitä työtäkin teen. Kokkailustani saan pientä korvausta minimaallista mutta hyvä sekin on. Siskoni tulee huomenna tänne talolle hakemaan henkilöllisyys todistuksesta kuvaa perintöjen takia kun haluaa ne minutkin mukaan osallisena. Toivotaan nyt että alkaa paistamaan aurinko risukasaankin. Kohta alan nukkumaan että olen huomenna skarpissa kunnossa aamukokkailuun ja ruokaryhmään sekä tietysti siskoni tapaamiseen. Hienoa kun paistaa aurinko vielä tähän aikaan. Nyt nukkumaan enkelit suojelkoot untanne hyvät yöt.

Päivää blogini lukijat päivä menee aamusta kokkailua ja kahden rapun siivoukset mistä en kumma vaan rahaa saanut vaikka kuuluisi. Elämäni tarinaa ALFA JA OMEGA Alku ja loppu.

Tosiaan päivä mennyt kokkaillen ja siivoillen kaksi rappua kun tarvitsen nyt kaikki rahat mitä kasaan saan. Kumma vaan eivät maksaneet siivouksista mitään. Siskoni soitti tulee se huomenna tarvitsee se henkilöllisyys paperini asunnon myyntiin. Hyvä niin alkaa pikku hiljaa tapahtumaan asiassamme. Tarvitsen nyt rahaa ja paljon moniin tarpeisiin. Muuten melko väsyneenä ollut kun eilen konjakkia otin toki lääkkeenä vain. Mukavaa oli eilen hiukan konjakkia ottaneena. Huomenna toimittaja talostamme haluaisi minut sakkia pelaamaan, ja maistelemaan hiukan. Katson nyt miten on huomenna tilanne saanko rahaa kasaan. Nyt kuppi kahvia ja kaveria odottamaan stadeilta lupasi se tuoda konjakkia lääkettäni pullon. SIUNATTUA ILTAA MAAILMA RAUHA JA RAKKAUS SOTAA JA RAUHAA.

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Huomenta maailma yö meni mukavasti nuori nainen kävi iltayöstä asunnollani. Tarjosin ruokaa naiselle istuimme jutellen jonkun aikaa.. Kaverini nukkui aikaisin väsyneenä oli jo illasta.

Annoin kaverin tuoda tavaroitaan asunnollani kun ei sillä omaa asuntoa ole. Onhan minulla tilaa ja haluan auttaa asunnotonta se on minulla veressä autella muita. Hädässä ystävä tunnetaan minua ei kyllä pahemmin ole auteltu suomessa. Olen varmaan lähdössä kokonaan ulkomaille asumaan. Olen saanut suomalaisista ja suomesta tarpeeksi. On tämä niin hirveä maa omalle kansalleen, ainakin sitä ollut minulle. Niin hirveitä suomessa kokeneena ovat kirottuja suomessa. Pahuus on ihan käsinkosketeltavissa suomessa.

Ilta meni hyvin kun sai kaverini kaveriltaan 10 euroa rahaa mobiilin välityksellä saimme ruokaa ja viisi kaljaa. Teki hyvää syödä sekä nauttia muutama kalja.

Pienissä on hyvän fiiliksen aiheuttajat kun kympillä elämä muuttui täysin. Kun saimme ruokaa ja juomaa kämpille. Huomenna onkin minulla taas keittiö vuoro ja kokkiryhmä on minulla. Kaverimme tulee varmaan huomenna meille ja tarjoaa juomat ja ruuat. Onhan se mukava taas irrotella kunnolla. Nyt alan nukkumaan kolme kaljaakin teki hyvää minulle.

Hyvällä fiiliksellä keittiötyöt tehty pankkiasiat hoidettu. Paikat mukavasti kipeät eilisin kovan ulkotreenin jälkeen. Tietää taas treenanneensa kovaa mikä antaa hyvät olon.

Olin eilen noin tunnin ulkotreeneillä mikä tänään tuntuu kropassa todella että tuli tehtyä kunnon treenit. Antaa minulle kunnon treenit erittäin hyvänolon tunteen koko bodi kiittää taas treenistä. Satoi hiukan eilen treenatessa mutten ole sokerista joten ei pieni sade minua yhtään haitannut. Yö meni hyvin kaveri oli yötä luonani ja aamulla menimme keittiö hommiin puuron ja kahvin keittoon. Nukuin päivällä pienet tirsat mitkä todella hyvää teki minulle. Nyt odotan kaveria kämpilleni kunhan ei vaan taas tule jonkun juopuneen kanssa. Silloin kyllä teen selväksi etten mitään ryyppy kämppää ole tekemässä asunnostani. Suostuin ottamaan kaverin tavaroita asunnolleni kun se kuulemma on asunnoton. Muttei mitään juoppojen majataloa tästä tehdä. Kaipaan työskentely rauhaa kirjalleni ja maailmanlaajuiselle blogilleni. Ei tule mitään työskentelystäni jos yötäpäivää on trafiikkia talossamme. Pitäähän vuokralaisella olla oikeutensa ja rauha talossa. Mutta tässä talossa se ei kyllä toteudu yötäpäivää on kulkua.

Yö meni hyvin kaverin ollessa kämpilläni aina nukun paremmin kun seuraa on. Aamulla keittiötöitä tehden kaverini kanssa siitä pankkiasioita hoitamaan.

Kaveri tuli mestoille kun oli se huolissaan veljestään mutta nyt tuntuu asiat olevan paremmalla mallilla. Kaveri on löytynyt eikä huolta enää tunnu olevan. Hyvä niin pitäähän asiat hoitaa ja mielummin puhumalla jos vaan siihen on mahdollisuus. Kuka nyt sitten puhumista määrätyissä piireissä uskoo ja kuuntelee. Minä uskon ennemmin rauhaan ja rakkauteen mutta olen myös hyvä hyville mutta todella paha pahoille. Oikeudenmukainen täytyy ihmisen olla ja ymmärryksen pelata. Muuten on toinen laudoissa ja toinen raudoissa. Ja se on ikävää jos ei ymmärrys pelaa ihmisellä, tulee silloin helposti väärinkäsityksiä. Ja monesti ne ovat peruuttamattomia ratkaisuja. Siksi asiat täytyy tutkia ennenkun hutkii. Siksi toivon että kaikki tietää mikä on USKO TOIVO JA RAKKAUS JA TÄRKEIN ON RAKKAUS.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Tein ulkotelineillä kovan treenin pienestä sateesta huolimatta. Perjantain kapakka kierros pois pyyhitty muisto vaan.

Hyvät oli taas tehot ulkotelineillä olin noin tunnin jumpilla. Perjantain kapakka ilta paranneltu ei auta niiskutella vaan toimia, lepoa hyvää ruokaa mukavaa seuraa sillä se parantelu onnistuu. Kaveri tulee kohta asunnolleni tuoden tavaroitaan talteen minulla on yllin kyllin tilaa niille. Toki ei tämä ihan varasto ole mutta toki kaveria mielelläni autan. Tuo kaverini muutaman kaljan kuulemma tullessaan, en niin kaljan ystävä ole vaan olen konjakki miehiä enemmänkin. Mutta muutama kaljakin kyllä menee hyvässä seurassa ja vaikka yhdessä televisiota katsellen musa ohjelmat ovat kimpassa mukavia katsoa ja kuunella. Kyllä taas tuli hyvä fiilis ja olo treeneillä kaipaa koko bodini pääkoppaa myöten kovaakin treeniä. Kyllä fyysinen tekeminen on kaiken A ja O sillä se fiilis aina paranee. Nyt odottamaan kaveria kylään saa se jäädä yöksikin ellei sillä ole omaa paikkaa mihin päänsä kallistaa. On meillä paljon pohdittavaa tapahtuneista talossamme ja vähän muutakin asioita hoidettavana. Kaveri toi kaverinsa kanssa onneksi ruokaa minulle olikin jo huiko minulla. Trenikin kaipaa lihaakin välillä, toivat naudan jauhelihaa kanaa ja muita herkkuja minulle. Kyllä oli hyvä nukkua vatsa täynnä, treenikin lähti paremmin käyntiin nukutun yön jälkeen. Siis siunattua pyhäpäivää kaikille kansoille.

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Eilinen päivä podettu edellisillan kapakkakierrosta. Nyt ihan skarppi kunto eilen syötiin hyvin parilla kaljalla parannellen hyvin nukuttu yö. Kohta töihin aamukokkina toimien.

Kaveri oli yötä luonani toi se eilen ruokaa paljon tullessaan. Joten syötiin kunnolla eilen, mikä tärkeää onkin muuten olisi huono olo tänäänkin. Nukuimme hyvin toki minä aina öisin tykkään valvoa. Kirjoitan öisin mielelläni ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Kaveri nukahti vielä äsken kohta herätän hänet, kun lähden keittiölle puuron ja kahvin keittoon. Lähtee kaverini aamupalalle mukaani heti aamusta. Mukavalla mielellä kaiken jälkeen ei kannata juoda mitään sekaisin. Kyllä siitä huono vointiseksi tulee. Mutta elämä voittaa aika parantaa haavat. Siunattua päivää maailma. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.

Lauantai mennyt mukavasti eilen kavereiden kanssa olimme hauskaa pitämässä. Kapakka kierroksella Helsingissä.

Väsyttänyt on koko päivän lepäillen ulkoillen ja syöden hyvin kun kaverit toivat paljon ruokaa minulle. Rahaa meni paljon mutta hauskaakin oli pientä ryyppyäkin ottaen. Toki konjakkia lääkettäni pari rommia kaveri kyllä toi asunnolleni. Pitkä oli ilta meillä yötä myöten pailasimme. Viinaa ja naisia oli meillä yllin kyllin. Nyt tarinaani tälle päivälle väsyneen miehen tekstiä.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Huomenta lukijani aamu alkoi taas kohta keittiölle puuron ja kahvin keittoon. Tarinaani taas tälle päivälle.

Melko hyvin nukkuneena normi tunnit vähän on kumminkin hutera olo. Tuli eilen oltua viihteellä ja se tuntuu nyt väsymyksenä. Keittiö työt teen aamusta ja sitten lepoa tämä päivä. Voisi lääkkeeni konjakin tuottaa kaverilla alkosta. Sillä kyllä olo paranee nopeasti on konjakki niin hyvä lääke. Nyt alan lähtemään keittiölle pääsen työn touhuihin. Palataan asiaan kunhan työni saan tehtyä.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...