keskiviikko 17. heinäkuuta 2024
Päivä mennyt väsyneenä ja jalkaani potien. Onneksi on huomenna aamusta haavahoito terveyskeskuksessa. Olisin saanut itse jalkani kuntoon jos olisi rahaa minulla ollut. Olisin pysynyt estämään jalan tulehtumisen hoitaen sitä mutta raha puuttui en saanut lääkkeitäni siihen.
Jalkani meni todella pahaksi varvas on kun peruna satutin sen joutuessani selkin samarian talon takia kellokoski ohkolaan kidutettavaksi vuosiksi syyttä. Lukekaa olen paljon kirjoitellut sen paikan touhuista samoin porvoon samarian touhuista. Saatanallista touhua niisä oli ja esittävät uskovaista mitä vielä kaikkea muuta. Lukekaa niin tiedätte enemmän niiden paikkojen touhuista. Voinhan olla kusessa paljastaessani kaiken mutta otan sen riskin uskon ja luulen ja toivon että on vielä viisautta ja inhimillisyyttäkin ihmisissä. Eivät kaikki voi olla välinpitämättömiä ja kylmiä kaikelle kokemalleni. Kun oikeassa olen ja heikon ja kidutetun puolella. Luulisi että maailmasta löytyisi edes yksi samoin ajatteleva JUMALAN OMA.
Niin paljon olen kärsinyt suomessa suomalaisten toimesta pahaa kidutusta kokeneena. Pahaa olen saanut kokea uskovaista esittäviltä kun vielä porvoon samarian talossakin oli henkilökunta pahoin sairaita. Minä sielläkin puhuin miten olen elävä esimerkki ihmeparantumisista migreeni, astma, paha allergia, masentuneisuus ja paha viinapiru kuollut päästäni. Jumalani armolla ja itse itseni parantaneena olen selättänyt monia sairauksia. Lukekaa miten selkin samarian paikan takia jouduin kidutettavaksi kellokoski ohkolaan venäläisten käsiin kolmeksi vuodeksi. Mutta kun pääsin venäläisten lääkäreiden kanssa keskusteluun muuttuihan tyyli sielläkin. Suomalaiset järjestivät pahaa minulle monissa paikoissa. Ihan sadismia kokeneena monissa paikoissa. Olen tehnyt tutkivaa journalisimiani vuosia suomen saatannallisesta touhusta sairaanhoito ja muu paska päällimmäisenä. Lukekaa niin opitte tietämään miten pahoja ihmisiä ovat suomalaiset olleet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti