lauantai 27. heinäkuuta 2024
Aikainen herätykseni eilen illasta taas yksi kaveri sekosi vissiin päästään hirveä ryminä kuului rapusta ja huutoa. Oli jotain lasia rikottu rappuun poliisit onneksi pyydystivät kaverin pihalta.
Että tämmöistä taas tässäkin talossamme, onkin ollut hiljaista jonkun aikaa. Kyllä tommoinen sekoilu jättää uniinkin jälkensä, onneksi poliisit saivat kaverin naapuritalon pihalta kiinni. Ettei se jäänyt sekoilemaan enempää taloomme. Kohta se varmaan taas on talolla jos vaan putkaan poliisit sen veivät. Minä olen valvonut pitkin yötä pessyt pyykkejä kaverini ja omiani. Kello on 5.15 olisi minulla keittiö hommat puuron ja kahvin keitto ei vaan oikein huvita se homma kun valitetataan kaikesta. Henkilökuntakin sanoi eilen aamusta kun oli jäänyt edellisenä päivänä keittiö vuorolaiselta roskat viemättä ja tyhjä puurokattila oli työnnetty jääkaappiin mihin oli puuron jämät jämähtäneet kiinni. Vaati ne minua viemään täyden roskiksen missä kärpäsiä oli paljon. Sanoin ettei se kuulu minulle vaan edellispäivän keittiövuorolaiselle. Samoin kun katsoin mitä puuttui keittiöltä sanoin kaksi kertaa yhdelle henkilökunnan naiselle että sokeri puuttui mikä tärkeää on porukalle. Alkoi naishoitaja huutamaan minulle että sanoin että sokeria on mikä ei paikkaansa pitänyt vaan kaksi kertaa sanoin että sokeri puuttuu. Tämä kyseinen naishoitaja puhui minusta takanapäin myös tutulleni kuka siitä tuli minulle sanomaan. Että näin täällä no minä lähden talosta pian pois rakastamaani Turkkiin, varmaan lähden kokonaan. Olen saanut saatanoista suomalaisista ja suomesta ihan tarpeekseni. Ovat suomalaiset sekasikiöitä siksi hirviöitä. Niin paljon olen suomessa saanut ottaa kidutusta vastaan henkistä pahempana. Miksihän oma kansa kiduttaa ihmisiä pahoin monia paikkoja paljastaneena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti