keskiviikko 25. syyskuuta 2024
Kyllä on perkele tässä paikassa. Ei ollut tänäänkään aamupalaa ja minulta kiellettiin syyttä keittiötyöt. Minulla ei ole ruokaa eikä rahaa sitä ostaa.
Olin ahkera keittiöllä mitkä aamukokin hommat olivat tärkeät kun tein aamupuuron ja kahvit ja välillä muutakin. En saanut kerran palkkaa päivältä en tiedä miksi hoitaja sanoi vaan ettei hän maksa. Tänään olisi ruoka ryhmä mutta katsotaan nyt osallistuuko siihen ketään. Minulla vaan ei ole ruokaa eikä rahaa kun varastettiin minulta tässä talossa asunnollani ruoka rahani 70 euroa. Nämä nistithän vie kaikki kun olen kuunnellut porukan juttuja toinen varastaa toiselta ja toinen toiselta. Että kyllä on ihanaa porukkaa toki oli asunnollani vieras tyyppi kylässä kun rahani hävisi. Riisutin kyllä sen nistin alasti ja rahojani en löytänyt sen vaatteistakaan. No siinä meni ruoka rahani millä olisin hyvin selvinnyt viikonlopun yli. Nyt olen ihan kusessa kun eläke on vasta 7.10.2024 millä helvetillä elän siihen asti. Velkaa on kyllä talossamme monet minulle jos saisin velkojani pois, niin saisin ruokaa.
Harmi vaan kun sain äitini kuoltua pienen perinnön panin porukan kanssa menemään 24 tuhatta euroa kuukauteen. Harmitti minua niin paljon kun siskoni ovat hirveitä minua kohtaan isosiskoni on ihan hirviö. Pimitti se minulta tiedot äidistäni yli 20 vuotta. Ja nyt Äitini kuoli yhtääkkiä en edes ehtinyt tavata Äitiäni. Pikku siskoni ei pidä yhteyksiä ja paha kun poika perheineen ei pidä mitään yhteyksiä. Olin yksinhuoltaja lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta mikä oli todella vaikeaa kun isäni pilasi poikaa kaikella tavalla. Vihasi se varmaan pojan äitiä kuka hylkäsi minut ja pienen poikamme. Pyöri se muija tuttujen kundejen kanssakin. Että näin meillä onhan se nyt ihana ja hyvä äiti pojalle ja sen lapsille. Minä en ole mitään pojan lapsetkaaan eivät mitään yhteyksiä pidä, ei isänpäivänä ei jouluna ei edes minun 60 vuotis päivänä.
Kyllä niin helvetisti vihaan elämää mutta sillä jaksan kun maailma palaa odotan vaan maailman loppua ydinsotaa. Odotan vaan kun ihan kaikki sortuisi ja ihmiskunta tuhoutuisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti