lauantai 26. lokakuuta 2024
Yö meni hyvin rauha talossamme aikainen herätys. Kaakaot juoden ja jumpaten sekä suihkutellen ja pyykkiä pesten aamusta. Aamua odotellen ja keittiötöitäni sekä rappujen siivousta.
Hyvällä fiiliksellä heräsin ajoissa, huomasin vielä että oli kelloja siirretty talviaikaan. Nyt blogiani työstämään aamusta, ruokani on lopussa ja eläkkeeseen on aikaa se on vasta 7.11.2024 en tiedä miten pärjään siihen asti. Torstaina saan talon töistäni pienen korvauksen, millä ruokaa taas saan jonkun verran. On minulla vuokria pystyssä, kun en ole saanut vuokralaskuja alkuun nyt maksan pikkuhiljaa niitä rästejä pois.
Toivotaan nyt että saan asua talossa niin kauan että pääsen omilleni rauhan tyyssijaan. Pois tämmöisistä sekopää paikoista missä narkomaanit ja muut sekopäät hilluu yötä päivää. Olen jo 68 vuotias siksi kaipaan jo vanhuuden lepoa rauhan paikkaa. Ei tämmöistä elämää kukaan täyspäinen jaksa, siksi itsekkin olen talossa retkahtanut välillä juomaan. Ja minulle ei oikein viina sovi patoutumat purkautuu silloin. Kun tässäkin talossa alkoivat minultakin varastamaan, viimeiset ruokarahani vietiin huoneestani lompakostani. Ja ulkomaan taksiltani ostama uusi älypuhelin sekä nettiasemani oli hävinnyt pöydältäni. Että tämmöisiä rottia on talossamme, mitä en uskonut kun olen niin suuri hyväntekijä. Miten perkele on narkomaanit niin kusipäitä että kaikki pitää varastaa, sekoittaako huumeet pään niin sekaisin ettei mitään tolkkua niiden touhuissa ole. Kyllä saatanassa pitää olla kova se huumekoukku että äidiltään sukkahousutkin pitää jalasta viedä että huumeita saa. Minä en vaan mitenkään ymmärrä että nuori ihminen alkaa huumeita käyttämään, kun tietää varmuudella elämänsä pilaavan ja kaikkien muidenkin elämän siinä sivussa.
Miksi siis, miten tämmöisiä ihmisiä ylipäänsä syntyy maailmaan. On huumeiden käyttäjät niin iso riesa yhteiskunnalle kun ovat ne vielä toivottomia tapauksia niin harvat sieltä saastasta nousee. Kuolema tai uskoon tuleminen ovat ainoita konsteja siihen saastaan. No kovaa tekstiä mutta elämä on kovaa no eihän minun tarvitsisi olla narkomaanien lähellä ellen näitäkin meidän talon nuoria rakasta kun omia lapsiani siksi kovaakin tekstiä laitan. Kun saisin edes muutaman mukaan JUMALANI RAKKAUTEEN SILLÄ OLISI PARANTAVA VOIMA HEIHIN. Mutta pitäisi nuorien saada etäisyyttä huumeiden käyttöön, että se saakelin koukku helpottaisi. Ymmärrän itse alkoholistina sen koukun minä olin 9 vuotta hupia kiinni pahimmissa paikoissa. Mutta se viinapiru kuoli päästäni, voin ottaa mutta myös olla ottamatta viinapirusta pääsin irti. Kuka sen pirun ymmärtää ja sen riivaavan ihmistä. Ihminen on erehtyväinen mutta JUMALA ON PITKÄMIELINEN JA ANTEEKSI ANTAVA. Sanotaan myös kuka onkaan synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Olen rukouksessa väkevä meidän nuorienkin puolesta että heissä tapahtuisi paranemista ja silmänsä aukeaisi paremman elämän puolesta. SIUNATTUA PYHÄPÄIVÄÄ ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti