lauantai 18. tammikuuta 2025

Kaupassa kävin sain pienen kananmuna kotelon oli rahaa niin vähän. Huomenna ei ole minulla mitään ruokaa silti tein tänään kovan jumpan huoneessani omalla kropalla kahvakuulalla sekä käsipainoilla.

Kananmunista sain proteiiniakin ostin kuuden rasian kun rahaa ei muuhun ollut. Tein tänään talon töitä kolme rappua siivosin saan siitä 12 euroa, mutta maksu on vasta ensi torstaina. Katsotaan nyt onko huomenna edes puuroa ja kahvia, minä tein ahkeraan oman keittiövuoron, mutta niin ihana henkilökunta antoi minulle porttikiellon keittiölle. Saan vaan hakea sieltä aamusta puuron ja kahvin, syytä en tiedä miksi sain porttikiellon kun en edes kamojen kanssa huseeraa. No kohta haen KAN-kodin numeron soitan johtajalle että pääsisin mahdollisimman nopeasti pois tästä talosta. Pahinta kun hävisi viimeinen ruokarahani liivieni taskusta asunnoltani. Uusi älypuhelin ja nettiasema oli häipynyt, en syytä ketään kun juovuksissa voin antaakkin tavaroitani. Mutta 70 euroa viimeinen ruokarahani oli viety liivieni taskussa olevasta lompakostani. Että näin tässä talossa oman pesän likaajia ovat porukka näköjään. Olen ikäni lusinut enkä ole koskaan sellirosvoja linnoissa tavannut. On se perkele että vanhanliiton väkivalta mieheltä joku uskaltaa varastaa. Tapot ja törkeät pahoinpitelyt lusineena, en suosi väkivaltaa missään muodossa olen nuoruuden hippejä ollut. Mutta olosuhteet ovat tehneet niin sanotusti varkaan ja kun pari sekopäätä kohtaa silloin voi tapahtua mitä vaan. Pahuus kun pitää hyvyydellä poistaa uskon sotiakin on ollut aikojen alusta. No nyt mennään näillä pääsisi vaan omieni pariin sanaa julistamaan ja käännytystyötäni tekemään. Rukoillaan yhdessä parempaa rauhan maailmaa sehän olisi silloin kun paratiisi maan päällä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...