sunnuntai 19. tammikuuta 2025
Oli rauhallinen yö talossamme ei yöllä kulkua rapussamme. Hyvä niin ja sain aamupalan keittiöltä puuroa, kahvia, piirakkaa oli kaveri tehnyt.
Oli kumman hiljainen yö talossamme, ei ollut vieraita kulkemassa pitkin yötä rapussamme. Siksi minäkin nukuin hyvin, toki heräsin taas yöllä aikaisin ja aloin kirjoittelemmaan kynällä ja koneella blogiani. Oli onneksi vanhanliiton kaveri keittiö töissä oli puuroa ja kahvia, oli kaveri leiponut myös hyviä piirakoita. Antoi se minulle piirakoita kaksi, mikä oli mukavasti tehty kun nälissäni olen ollutkin ilman ruokaa. No keskiviikkona saan takuueläkkeen ja torstaina saan pienen palkkani talomme kotitöistä. Pitää nyt minun osata ostaa kuivamuonia ettei lopu taas ruokani kesken, jauhoja hiivaa tonnikalaa jos se uppoaa nielustani kun on nieluni outo välillä menee ruoka alas välillä joudun työntämään sormet kurkkuun että saan nieluni auki ruuasta ei vaan aina mene se alas.
Pari päivää kun jaksan sinnitellä rahattomana ja ruuatta juomatkin ovat loppu, baari kaapissa ei ole kun valo niin kun jääkaapissanikin. No keskiviikkona ja torstaina tankataan kaapit täyteen ruokaa ja juomaa silloin se ilo irtoaa, viinaakin voisi pullon ostaa toki se on lääkettäni kun en sekopää juomia rähinä viinoja juo. Konjakki ja whisky maistuu minulle pienissä määrin seura vaan tekee kaltaisekseen. Minä tykkään sivityneisyydestä älykkyydestä en jaksa juoppojen örvellystä. Toki on juopoissakin suuria ajattelijoita kun he herkkiä ihmisiä monetkin ovat. Minä vaan en tykkää väsyneenä sairaana vitutuksilla juoda yhtään, tulee siitä vaan huonolle tuulelle. Ja kaljaa olen taas alkanut juomaan mutta siitäkin on ihan turha jurria hakea tyhjä tyhmä olo siitä hetkeksi tulee. Seurustellessa menee joku kalja janoon, hyväähän kalja ei ole eikä tosiaan siitä jurriin tule sitä pitää olla kokoajan tölkki kädessä niin kun toisilla, on se toisille kun tuttipullo pitää sitä olla koko ajan. No toiset tykkää kaljasta eihän mikään viinakaan hyvää ole isommissa määrin, ainakaan kipeeksi sitä loppupeleissä tulee juo sitten mitä vaan. Sanotaan AA- kirjassa että vain yksi ryyppy erottaa sinut alkoholismista ja se on hyvin sanottu. Kyllähän se minullakin riistäytyy helposti käsistä. Mutta hyvössä seurassa boheemien kanssa seurustellessa ei silloin viinaa tee edes mieli. Nyt jos pääsen uskovaisten pariin, siis oikeiden uskovaisten en feikki uskovien, niin luulen että jää ryyppy minulta kokonaan alkaa vaan tuntumaan siltä, että on taivaan isä muuta ohjelmaa osakseni suunnitellut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti