tiistai 18. maaliskuuta 2025
Hermo lepää uudessa asunnossani päivä päivältä paremmin. Rullatuoli kaverin syntymäpäiviä vietettiin tein sille ruuan. Maistoin tipan Napoleon brändiä mutta ryyppääminen jäi sininauhan sahatielle.
Ei vaan tee mieli ryypätä, en edes tykkää humalatilasta tulee juovuksissa muutenkin monesti harmia. En vaan millään pystynyt olemaan ihan selvänä vantaan sininauhan sahatien yksikössä. Oli se semmoista menoa siinä talossa ja se oli kaikilla tiedossa. Harmitti vaan kun alkoi lompakostani häviämään viimeiset ruokarahat vaikka panin menemään siellä kuukauteen noin 24 tuhatta euroa perintörahojani. Kaksi älypuhelintani ja nettiasemani varastettiin. Viimeinen pisara oli kun lahjaksi saamani erikoinen sapeli varastettiin, kuulin että se olisi ollut yhden muijan asunnossa. Vittu mitä rottia minä 12 kertainen kuritushuone vanki enkä koskaan ole linnoissa sellirosvoja kotirosvoja rottia tavannut. Saatanan narkomaanit kun vie ne ihan kaikki mitä käsiinsä saavat, miksi minulta suurelta hyväntekijältä. Annan aina jos pystyn kun joku pyytää mutta kun minulta varastetaan en sitä anteeksi anna vaikka kuinka vetoisivat että kama päissään tehneet. Eihän nyt kukaan täyspäinen huumeilla pilaa elämäänsä. Minä en vaan sitä voi ymmärtää. Olen yliherkkä ihminen monella tavalla ja jengi ihmetteli jo nuorena miten en ole huumeisiin koskaan seonnut. En ole sillä lailla hullu ihminen että pilaisin elämäni ja muiden siinä sivussa. Olen kymmeniä vuosia toiminut narkomaanien kanssa joten kyllä tiedän sen helvetin missä ne elää ja lieveilmiöt siinä sivussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti