lauantai 15. maaliskuuta 2025
Kyllä hermo lepää pikku hiljaa omassa asunnossani. Oli todella jo hätä pois edellisestä paikasta. Narkomaaneja ja juoppoja oli edellinen paikka. Ei hyvä ollenkaan joten kyllä ristin nyt käteni.
Muutin 13 päivä tähän mukavaaan paikkaan tuttuun kylään. Tänään sain tietokoneeni toimimaan, tein Elisin kanssa sopimuksen millä avasivat liittymän, mikä onkin ilmainen muuten sisältyen vuokraan. Elisa vaan avasi sen, sain mukavalta vanhemmalta rouvalta talostamme modeemin ja erikoisjohdon minkä avaaminen tarvitsi. Oli ne rouvalle ylimääräisiä eivätkä ihan halpoja. Minulle antoi ne ilmaiseksi, mikä olikin mukavaa kun minulla ei ole rahaa kun hiukan ruokaan. Huonekaulujani ja pyöräni saan Sininauhan Sahatien paikasta ensi torstaina, saavat silloin auton jostain ja entinen asukas ajaa kuorman minulle. Menen kyllä heti kelaan ja sossuun että saan ensi asuntoon avustuksen minkä pitäisi kaikkien köyhien saada. Tarvitsen huonekaluja sekä muuta asumiseen tarvittavaa. Mukava porukka on talossamme, vanhempaa porukkaa aika paljon. Minkä minäkin alan olemaan kohta olen 70 vuotias. On talossamme kyllä nuorempaakin porukkaa. Hienoa on että talo on rauhallinen ei ole sekoilijoita narkomaaneja eikä juoppoja. Mitä minä toki olen mutta osaan olla myös ottamatta, olen sen juoppouden nähnyt ja en sille tielle enää halua. Pitkällä hupituomiollani se pahuksen viinapiru kuoli päästäni. Koville sen voittaminen otti mutta elämä voitti. Ja tässä ollaaan sydämeeni iski myrkytystila ruusun jälkeen, ja siitä jäi eteisvärinä. Lääkärit määräävät semmoisen lääkkeen sydän juttuuni ettei se kestä yhtään viinaa. Eli kyllä puoleni tiedän, eli elää vai kuolla ja minä haluan elää sen mitä jäljellä on. Mutta se on sitten korkeamman kädessä kun aika tulee. Olen vaan kärsinyt elämässäni niin paljon ettei ikinä kiduttamiseni sielustani häviä. Ja se on ikävää kun rakkauden lähettiläs olin nyt olen ihan eri maata. Mutta muistakaa USKO TOIVO JA RAKKAUS ja tärkein on RAKKAUS.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti