tiistai 29. huhtikuuta 2025
Tervehdys lukijani päivä mennyt leppoisasti hyvin nukutun yön jälkeen. Nukuin vielä äsken pienet päiväunet, saan nukuttua univelkojani pois. Pitkään nukuinkin huonosti.
Nyt tarinaa tällekkin päivälle elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu. Ja pahasti taas ennustukseni meinaa toteutua vaikka toivonkin maailmasta ihan muuta. Mukava päivä ollut nyt löivät tass keravalle muuttamisen vaikeaksi. Olisi se syntymä kaupunkini muttei siellä asu enää vanhaa tuttua porukkaa. Porukkani alkaa olemaan haudassa melko kaikki. Vanhaa kaartia liittoa sitä minun tuttua ei vaan ole enää hengissä ketään. Olen ehtinyt monen kanssa vielä viimeisen kerran jutella. Viinamäen miehet kuolee nuorena ja naiset vielä nuorempana. Hienoa että pääsin auttelemaan ja muutakin tekemään tänne nuoruuden paikkoihin. Harmittaa vaan niin saakutisti kun alkoi häviämään rahaa ja puhelimiani sahatien narkomaani juoppo talossa vantaalla. Muutenkaan se paikka ei ole vanhojen venkuloiden paikka. Kun ei ole narkomaaneilla mitään kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan. Ei ennen tollaisella olisi ollut linnoihin mitään asiaa kun minäkin lusin kuritushuone tuomiotkin.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2025
Hyvää yötä blogini lukijat , minä heräsin jo kahden maissa yöllä. Nyt tarinaani tälle päivälle juttua alkaa taas tulemaan kun sairastelut ovat laskeneet kuntoani paljon.
Kirjoitan yleensä paljon mutta nykyään ei oikein ajatukseni toimi. On muuttoni ja muu rassanut vähän liikaa herkkää mieltämi mikä on ollut liikaa minulle. Mutta eiköhän näistäkin selvitä kaikella toiminnalla. JUMALAN RAKKAUS kun on ikuisuudesta ikuisuuteen, Hyvät yöt kaikille kansoille rakastan teitä kaikia kun omia lapsiani.
lauantai 26. huhtikuuta 2025
Kaverini soitti äsken yrittää se periä rahojani yhdeltä tutultamme. En välittäisi veloista yhtään mutta kun se on niin että ensiksi maksetaan velat sitten vasta vedetään viina tai muuta.
Minä annan asioiden yleensä hautua ja kyllä porukka aina maksanut velkansa. Ja vielä kerran tähän ensiksi maksetaan velat ja sen jälkeen juodaan tai vedetään kamaa. Jos rahaa enää jää yhtään yleensä kaikki ottanut viinaakin niin paljon että menee kaikki velkoihin. Nyt menen nukkumaan päiväunet väsyttää niin paljon minua. Palataan asiaan myöhemmin kun olen päiväunet nukkunut.
Nukahdin illasta ja heräsin kahvin keittoon 0.15 eli uusi vuorokausi lähti käyntiin. Nyt kello on 0.30 ja minä valvon keitin kupillisen kahvia itselleni. Täytyy kahvia ostaa lisää kun sain kahvin keittimen talomme ihmiseltä.
Autoin vanhemman naisen poikaa, kun se toi taloomme tavaransa annoin heille verkkokellarini käyttöön kun se tyhjä oli. Mukavia ihmisiä rouva kysyi mitä he ovat velkaa, sanoin ettette mitään sain hyvän mielen kun sain autettua heitä. Kaverin tavarat olivat alkuun vissiin vaan tyhjässä varastossa, mistä nousi haloo ettei toisten varastoon tavaroita viedä. Siksi minä annoin tyhjä varastoni heille, ja kiitos sain heiltä käytetyn kahvinkeittimen minulla ei keitintä enää olekkaan kun suutuin ja hajoitin sen kokonaan. Harmitti vaan kun tuntui vuotavan jostain enhän mitään tehnyt epäkuntoisella. Menin nukkumaan aikaisin ja heräsin kello 0.15 kusihätä herätti minut ja hyvä niin ettei vahinko käynyt. Kohta menen vielä nukkumaan pitää vaan vielä miettiä keneltä saisin ruokarahaa. On minulta ruoka ihan loppu kaapistani ei ole jääkaapissani kun valo. Ja pitäisi jotenkin keplutella 2.5.2025 silloin saan rahaa vähän mikä pitää kyllä vuokraan sijoittaa. Muuten tulee heti kyllä ongelmia talossamme. Kun vuokrat ovat niin tärkeitä maksaa ajallaan, niihin kyllä vuokranantaja puuttuu aika äkkiä. Mutta tyhjästä ei voi mitään nyhjäistä, eli en voi ja osaa rahaksi muuttua. Mutta uskon taas selviäväni tästäkin oudosta vuokrasta.
Tervehdys lukijani päivä mennyt kituuttaen kun ei ole rahaa pankissa kun joku sentti. Kyllä sitä ehtii nälkä tulla rahapäivää odotellessa. Onneksi sentään on vappu kohta saamme silloin talomme tarjoamia eväitä.
En taaskaan ymmärrä miten olen elänyt yli varojeni ja rahani ovat taas loppu ennen uutta rahapäivää. Pienethän tuloni ovat ja maksan itse vuokrani ja muutkin menoni. Olen varmaan niin hörhööntynyt etten osaa siviilissä enää olla. Kun linnoissa ja muissa paikoissa on ollut ruokailut aina ajallaan. Riihimäen keskusvankilassa tuli minulle keittiöltä mitä vaan halusin. Aina joku sai kannettua eväät kongille minulle. Aina oli lättyjä koko kongille kun puoliavollakin asuin paistoin aina kaikille lättysiä. Ikävä on niitä veljeyden aikoja, olimme siihen aikaan kun lusin kaikki yhtä suurta perhettä. 12 kertaa kiersin taloja, avoilla työsiirtoloissakin olin monta tuomiota. Toki lusin aika pieniä kakkuja tämä viimeinen mikä minulle leivottiin aika hepposin perustein. Meni sitä reissua noin kymmenen vuotta en saanut käräjillä edes puolustaa itseäni. Asianajajat vaihtuivat kesken juttuni käsittelyn. Miksi mitä niin pahaa olen tehnyt että minua noin rankaistiin. Ja miksei vedetty tilille päälleni ihan suoraan valehtelevia. Eikä väärää valaa enää tunneta käräjillä. Kyllä ennen oli toinen kuri kun siskoni sen aikaisen miehen isäkin Erkki ja johtaja opettajani Martti olivat lautamiehinä käräjillä. Sain jo junnusta laista piittamottomana kovennetuja tuomioita. Panivat pojan kasvamaan linnoihin pysyinhän ainakin raittiina. Olisinhan voinut toimia toistekkin mutta valitsin tämän tien siksi olen perseaukinen ja asuntoa ollut vuosia. No nyt sain miellyttävän asunnon ja vanhoilta lapsuuden paikoista. Riihimäen keskusvankilassa tunsivat minut kenkä Keravana. Oli minulla aina talon fudis pallo, kun tiesi porukka että tulen joka ulkoiluun pallom kanssa. Silloin pelasimme fudista paljon sisäpihalla oli silloin hyvät tilat. Vedin myös talossa vintin aulassa korisryhmää, piti minun perustaa A ja B ryhmät oli se niin suosittu ryhmä siihen aikaan. Niin paljon oli tulossa ryhmääni. Olin Riihimäen Keskusvankilassa vankiohjaaja sain siitä hommasta pientä liksaakin. Seutulan työsiirtolassa olin urheiluvetäjä, se oli mukavaa aikaa kurissa ja herran nuhteessa olimme silloin. Riihimäen keskusvankila oli siihen aikaa hyvä talo lusia. Pyttyläisten oppipoika olin 17 vuotiaana ja talossa olisi pitänyt olla 21 vuotta tai täyttää se tuomion aikana näin muistelen olleen. Tulihan sika valtonenkin Toijalan vanki asemakin nähtyä. Kuritushuone tuomiot lopetettiin vuonna 75.
perjantai 25. huhtikuuta 2025
Ilta joutaa väsy painaa kulkijan silmissä Päiväunet otettu mitkä hyvää teki.
Kello on 19.22 kohta käyn nukkumaan univelkoja pois. Olen nukkunut liian vähän, entinen paikka rassasi niin paljon hermoa. Menee varmaan aikaa siitä paikasta palautuen uneni pitää saada kuntoon, unirytmini on ollut ihan sekaisin. Nyt olen alkanut kyllä jo nukkumaan paremmin, päiväunetkin olen taas alkanut nukkumaan paremmin.Eilen oltiin hiukan viihteellä porukan kanssa. Kun nyt tulisi se uusi verenohennus lääke, silloin ei kuulemma saa yhtään alkoa maistella. Mihin olen kyllä sitoutunut haluan nauttia elämästä vielä vuosia.
Päivä mennyt väsyneenä eilisen juhlimisen jälkeen. Leväten koko päivän kaupassa kävin aamusta.
Raha päivään on vielä matkaa tulee rahaa minulle 2.5.2025 sekä eläke tulee 7. 5.2025 nyt täytyy vaan ketkutella raha päivään asti. On minulla pari euroa tililläni, joten saan jotain pientä purtavaa sillä. Ostan makaroonia sekä pussi lihapullia. Niistä teen jotain ne kun ovat halpoja ja saa niistä paljon syötävää. Olen keventänyt ruoka valiotani. Alan ehkä taas kasvis ruokailijaksi olin pitkään vegaani ja kasvisruokailija. Olo oli silloin kevyempi, ja puntti salia käytin paljon. Eli tehoja löytyi hyvin kasvisruuillakin. Nyt keittämään makarooneja ketsuppia ei minulle ole enkä jaksa kaupoille enään tänään lähteä. Katsotaan huomiseen silloin on varmaan jo parempi päivä.
tiistai 22. huhtikuuta 2025
Huomenta maailma aikainen herätys uudestaan nukkumaan ja melko virkeänä pystyyn kello 5. Siitä sellijumppia tekemään heti aamutuimaan.
Päivä lähtenyt hyvin käyntiin asioita hoidellessa rahapäivä oli tänään.
maanantai 21. huhtikuuta 2025
Väsyneenä ja kipeänä mutta talomme grillaus päivä meni hyvin.
Heräsin aikaisin ja oloni oli taas kipeä en vaan osaa sitä yhdistää mihinkään oli semmoinen kokonaisvaltainen sairas olo. Väsyneenä koko päivän mutta talomme grillaus päivä meni hyvin kabanossi makkaraa ja lättyjä oli meillä tarjolla. Grillasin makkaroita rapun lipan alla kun satoi joten olimme porukan kanssa sisällä yhteisessä tilassa. Oli ihan mukavaa yhdessä oloa meillä, mämmiä ja kahviakin oli meillä tarjolla ja hyviä lättyjä mansikka hillolla. Mukava oli jutella talomme sairaidenkin vanhempien ihmisten kanssa. Kaikki eivät osallistuneet tilaisuuteen mutta ihan hyvä oli osanotto. Minä nautin makkarastavaikken niin lihan ystävä ole varsinkaan sian lihan. Mutta menihän yksi makkara kun ei minulla olekkaan itselläni ruokaa ollenkaan asunnollani. Tein asunnollani vesilättyjä mutta niistä ei saa oikein mitään valkoista jauhoa ja vettä kyllähän se nyt vatsaa täyttää muuta siitä ei saa. Huomenna on onneksi takuueläke saan vähän rahaa silloin se helpottaa tilanettani kovasti. Mietin ostaa yhden brändin lääkkeeksi kun en ole vielä saanut uutta verenohennuslääkettä mikä vaatii täyden raittiuden. Olen vaan niin pahuksen herkkä ihminen että ihan täysi raittius ei oikein minulle sovi vaan lääke ryyppy rentouttaa minut ja rauhoittaa hurjaa luontoani hyvin. Saan nukuttua yö myssyn otettuani. Siksi ostan huomenna yhden pullon, ostan brändyn se on halvempaa kun lääkkeeni konjakki mutta samanlaista tuotetta melkein. Lopetan lääke paukun ottamisen jos tulee se uusi lääke ja lääkäri sen vielä sanoo ettei se lääke kestä paukun ottamista. Kunhan nyt vaan tulisi nopeasti huominen päivä että rahaa saan. Kun raha rauhoittaa kummasti, saa ruokaa ja juomaa rahalla kun on niin iso mahti sillä saa melkein mitä vaan. No kumminkin siunattua pääsiäistä kaikille kansoille ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2025
Päivä menee vähän yksinään jumittaen. Rullatuoli kaverini kanssa söimme asunnollani hänen ostamia ruokia ja minun kokkaamia. Koira tai kissa olisi mukava kaveri yksinäiselle.
Käy aika pitkäksi onneksi alkaa jalkani varpaasta paranemaan pikku hiljaa eteisvärinä vaan on pahana. Siinä mielessä että sydämeni hakkaa aika kovilla kierroksilla lepo pulssikin on korkea. Muuten en tunne mitään ihmeempiä tuntemuksia iltaisin vaan on ahdistanut niin että on ambulanssi käynyt katsomassa kuntoni. Todenneet vaan eteisvärinän mikä on jatkuva. Nyt pitäisi saada minun uusi verenohennus lääke mikä vaatii päihteettömyyden mihin olen ilman muuta sitoutunut sillä haluan joka tapauksessa elää. Voin nykyään ottaa mutta mielummin olen ottamatta, pitkällä hupituomiollani viinapiru kuoli päästäni. Mikä olikin rankka paranemis prosessi mutta lopussa kiitos seisoo. Olin 9 vuotta raittiina kun naiseni lupasi minua sen aikaa odottaa. Mutta tippui hän lentokoneella vuonna 89 Tuusulassa 7 siinä onnettomuudessa kuoli. Pia yhtenä yksi nainen kaverini serkku siitä selvisi. Silloin repesin taas juomaan mutta se jäi siihen aika äkkiä. Olen vaan niin herkkä ihminen etten kestä selvinpäin jos olosuhteet ovat muuten huonot. Huomenna maanantaina 21 päivä on talomme järjestämä grillaus päivä mitä odotan innolla että porukka taas kokoontuu yhteen. Tiistaina on onneksi takuueläke päivä saan silloin vähän rahaa, kun olenkin ollut monta päivää rahaton. Onneksi rullatuoli kaverini talostamme sai seurakunnasta 60 euron lahjakortin kauppaan saimme sillä ruokaa mitä olen kokkaillut meille. Eli ei ole nälkä ollut minulla, vielä on minulla muutama peruna ja rasvaa saan perunat paistettua. Olisi minulla tililläni 2.5 euroa rahaa sillä saisi jotain kaupasta perunan sekaan.
lauantai 19. huhtikuuta 2025
Öitä maailma heräten kello 2 aika virkeänä. Kivut ja kolotukset ovat helpottaneet. Eteisvärinä ja jalkani vaivaa minua mutta kestettävä on. Talomme sairaita vanhuksia auttaen jaksan itse jatkaa tätä elämän taivalta.
Heräsin taas aikaisin tänä yönä melko virkeänä jäin pystyyn ja nyt kirjoittelemaan blogiani. Aamulla rullatuoli kaverini kanssa alas yhteiseen tilaan kahvin keittoon. Ostamme sen kanssa tänään sinne sokeria kilon kun jo valitettiin että minä olen sieltä ne syönyt. Sanoin ihmisille etten syö sokeria kun pakosti käytän hunajaa aina kun sitä minulla on. On yhteisessä tilassa talon ostamaa kahvi sokeri tarjoilu. Mutta valittaa toiset jos niitä käyttää, joten ostan ihan omat sinne. No ymmärrän hyvin vanhoja mammoja ne ovat semmoisia monetkin ja minähän tykkään että vanhemmat rouvat minua komentaa. Tykkään kun minua komennetaan ja käskytetään. Rullatuoli kaverini sai seurakunnasta 60 euron lahjakortin kauppaan sitä olemme käyttäneet ja minä olen meille kokkaillut asunnollani. Itselläni ei olekkaan ruokaa ollut koko pääsiäsenä. Panimme rahani menemään jo ennen pääsiäistä mutta saan taas rahaa 22.4.2025. Joten saan ostettua taas itse ruokaa sun muuta ja se on hyvä kyllä sitä täytyy itsellä olla kaapissa ruokaa. Se on aina mukavaa kun saa kokata silloin kun huvittaa. Maanantaina onkin meillä talon järjestämä grillaus päivä, saamme makkaraa ja lättyjä mitkä herkkua ovat. Tykkään kun on jotain yhteisöllistä talossamme, niin kun oli kun yksi vanhempi herrasmies täytti 85 vuotta vietimme hänen syntymäpäivään alakerran yhteisesssä tilassa. Meillä on hänen kanssaan paljon yhteisiä tuttuja mukava vanhempi herra.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2025
Päivä mennyt taas sairastellessa en vaan tiedä mikä vaivaa mutta kipeänä ollen.
Varvastani on hoidettu pitkään mistä lähti sydämeen asti myrkytystila mikä jätti eteisvärinän sydämeeni. Olisi joku uusi lääke verenohennukseen mutta se vaatii raittiuden mihin olen sitoutunut. En vaan ole vieläkään saanaut uutta lääkettä, en vaan tiedä miksi. Lääke olisi tärkeä ettei lähde sydämmestä mitään liikkeelle ja tee tuhojaan elimistössäni. Rullatuoli kaverini juuri soitti naapuristani kysyi pelaammeko sakki pelin avasin oveni ja kaveri tulee juuri rullatuolilla asunnolleni. Eli nyt sakkia ja lisää tarinaani sen jälkeen kun olemme pelimme pelanneet.
tiistai 15. huhtikuuta 2025
Päivä mennyt huonossa hapessa samoin eilinen. Kivut ja kolotukset ovat vaivanneet minua. Sydämen eteisvärinä pahempana.
En päässyt eilen kauppaan rintaan puristi sen verran kovaa eteisvärinä vaivaa. En ole saanut uutta verenohennus lääkettä mistä on ollut lääkäreiden kanssa puhe. Se lääke vaatii täyden raittiuden mihin olen kyllä valmis sitoutumaan koska elämän pitää voittaa. Haluaisin sen lääkkeen heti käyttööni sillä yksikin päivä voi ratkaista elämäni. Otin vähän viinaa ja siitä aika huonot olot nyt ollut päällä, vaikken mitään ole mokannut tulee minulle aika kovat morkkikset päälle. En kyllä tykkää enkä halua ryyppymies olla ei se tila ole mukava minulle, vanhaksi kun olen vielä tullut ei sitä halua kokea. Olenhan sen läpi käynyt ja se on täysin helvettiä.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2025
Tervehdys blogini seuraajat pitkästä aikaa hiljaiseloa olen pitänyt jonkun aikaa.
Nyt tarinaani tälle pyhä päivälle, Hyvin on lähtenyt menemään uudessa asunnossani. Treenaten ,syöden ,leväten eteisvärinä vaan vähän rajoittaa toimintaa. Nyt täytyy mennä lepäämään silmät lupsahtelee kiinni. Pienet tirsat tekee hyvää.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2025
Pitkä yö ollut heräten jo kello 2. Eläke oli tullut joten sain heti maksettua pari laskua. Vuokra tänään maksuun se on tärkeä että kämppä pysyy.
Ei noon paljon enää väsyttänyt yölle herätessä. Katsoin verkko pankista oli elääkkeeni tullut joten sain maksettua pari laskua pois. Vuokra on nyt tärkä maksaa tänään että kämppä säilyy. Onneksi olen valmistautunut vuokran maksuun ja raha vuokraan löytyy. Tulee vielä sähkölasku jossain vaiheessa sekin pitää maksaa heti pois ettei mene katki sähköt. Nyt sänkyyn vielä ja hetken tirsat vielä muuten olen täysin tokkurassa päivällä.
lauantai 5. huhtikuuta 2025
Tervehdys maailma aikainen herätys hyvin nukkuneena. Aamusta sellijumpat tuli tehtyä omalla kropalla kahvakuulalla sekä käsipainoilla.
Teki hyvää aamujumpat heräsi siinä kunnolla, tein tehokkat jumpat omalla kropalla kahvakuulalla sekä käsipainoillani. Hyvän fiiliksen taas sai treenit aikaiseksi se on minulle elintärkeää saada jumpattua kovaakin kyllä siinä fiilikset kohenee kummasti. Siunausta tähänkin päivään ihmiset ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Moro maailma heräten kello viisi. Melko hyvin nukkuneena kavereiden kanssa eilen iltaa istuen,
Melko myöhään pelasimme naapuri rullatuoli kaverin kamssa sakkia mikä on mielenkiintoinen peli. Satuin vielä voittamaan pelejä mikä hyvän fiiliksen teki minulle. Kunhan ei kaveri tappiostaan pahoita mieltään. Väsyneenä mutta muuten erittäin hyvällä fiiliksellä menemme.
perjantai 4. huhtikuuta 2025
Heräsin äsken kahville ja aamupalalle luulin että kello oli vähemmän mutta se olikin jo 5.05. Joten nukuin aika hyvä tunnit mikä hyvältä tuntuukin.
Tuli ihan hyvät tunnit unta viimeyölle menin melko inhimilliseen aikaan nukkumaan. Ja nukuin hyvin heräten vaan kerran kuselle, unia toki näen monenlaisia pahojakin tulee unissa mieleeni. On elämäni ollut sellaista että tulee ne unissa vastaan minua painajaisia näen välillä. Eipä ole kyllä sydämelläni mitään, vaan kaikki on lusittu pahat tekoni. Ja en nyt ihan läpeensä paha ole ollut, vaikka ehkä maineeni on pahempi kun tekoni. Minä tykkäsin lusia siviilissä en viihtynyt yhtään kusipään maineessa kuljin. Linnoissa oli minulla parhaat kaverit pahimmat pukarit ja murhamieht olivat veljiäni. Linnat olivat elämäni parasta aikaa kun en vetänyt siellä mitään. Siviilissä viinalla olen pilannut ihan kaiken suhteet lapsuuden kavereihin ja sukuuni. Kaikki minut on hylännyt suku ja kaverit lapsuudesta. Naisia minulla oli nuorena yllin kyllin mutta kun lusimaan lähdin naiset jäi taka alalle en enään niistä välittänyt kun ne pettää ja jättää. On kokemuksia useammasta naisestani ovat huoria olleet monetkin. Mikähän kumma siinä on että se vieras kyrpä maistuu paremmalta kun oman miehen. No huorat on huoria ei niistä kunnon vaimoja saa siksi olen antanut niiden mennä jakamaan persettään muille. Ja tiedän mitä puhun pojan äiti hylkäsi ihan pienen lapsensa ja minut miehensä että pääsi se vieraisiin miehiin. Hoidin 7 vuotta poikaani jos se nyt minun on mitä kovasti epäilen. Isäni pilasi sitä lasta kaikella tavalla vihasi se varmaan pojan huoraavaa äitiä niin paljon. Ja kun isänikin ol epävarma kenen poika oli kun pojan äiti jakorasia oli. Vaikea siinä on silloin tietää kenen lapsi on pitäisi sitä tutkia puoli suomea missä on sitten äitinsä persettään jakanut. Olen vaan varma että poika äpärä minun voi olle kun eivät minusta välitä yhtään. Luulisi että pojan lapset ottaisivat minuun yhteyttä kun alkavat nekin olemaan jo aikuisia. Se kyrpä kakara pojakseni sanottu saisi mennä koko perheineen ennen aikaiseen hautaan niin paljon vihaan niitä. Tommoista saatanan sortin sakkia eivät voi meidän sukuun kuulua kärsisivät elämässään niin paljon kun minä olen kärsinyt. Tommoiset paskaläjät eivät voi minun poikani olla eivätkä lapsenlapset ole minun sen olen tiennyt koko ajan siksi toivon niille vaan pahinta. Maalaan heidät alempaan helvettiin siellä saavat kärventyä ikuisessa kiirastulessa.
Ilta joutaa pitäisi minun nukkua vähän paremmat tunnit. Mutta tämä maanpäällinen kiduttamiseni on jättänyt sieluuni ikuiset arvet mitkä uniini vaikuttavat.
On kärsimys näytelmäni ollut niin raskasta kestää, vuosia sitä kokeneena. Ja se kyllä heijastuu uniini mitkä ovatkin katkonaisia ja unia nähden. Linnoissa viihdyin minua ei siellä rasitettu eli kiusattu sain nauttia siellä veljellisestä rakkaudesta. Vanki veljieni kanssa oli hyvä olla ja turvallista pahimpien murhamiesten kanssa ollessa. Olivat he veljiä minulle niin hyvä meillä oli lusia siihen aikaan kun taloja kiertelin. Nyt alkaa vanha liitto puutumaan kuolo on korjannut porukkaa rankalla kädellä. Meitä ei enään montaa ole jäljellä kunnon veteraaneja.
Päivä mennyt hyvin mutta väsyneenä yön melkein valvoneena ambulanssi kävi aamulla aikaisin piti availla heille ovia. Vanhemman rouvan veivät mukanaan lanssilla.
Näytti rouva tulevan illasta takaisin taksilla eli ei ollut ihmeempää hätää hänellä. Hyvä niin kun pahinta aina odottaa että joku poistuu porukasta. On vieläkin vaikea minun nukkua rehelistä puhdasta unta vantaan sininauhan sahatien paikan jälkeen. Oli se niin vaikea talo etten ole ennen semmoisessa ollut. Nyt täytyy vaan yrittää nollata se aika päästäni ja alkaa elämään kunnon elämää raitista ja muutenkin kunnon elämää. Onhan minulla tota ikääkin jo eli ei sitä jaksa enää nuorien kujeita. Rakkaita noi narkomaanit minulle on mutta kun aiheuttaa ne harmia niin paljon, itselleen ja muille. Kunhan edes olisi joku noussut sahatiellä muttei ketään sieltä saanut kuntoon. Minäkin aloin siellä ryypäämään ei sen talon touhuja kestänyt selvinpäin. No nyt mennään näillä tänne uuteen asuntooni ei sillä lössillä ole mitään asiaa silloin se olisi häätö heti minullakin on ne niin häirikköjä juovuksissa ainakin. Ja narkomaaneja sieltä en ottaisi mistään hinnasta kylään kun ne varasti minultakin vaikka mitä.
torstai 3. huhtikuuta 2025
Kello on 20.01 kohta käyn ajoissa nukkumaan univelkoja pois. Huomenna tulee onneksi rahaa minulle saan käydä kaupassa ostan jotain kevyttä.
Yritin puhua hoitajalle tänään terveyskeskuksessa että lopetan pienenkin viinan tissuttelun, kun pitäisi aloittaa uusi verenohennuslääke sydämmen takia. Se lääke vaan ei sovi yhtään viinan kanssa kuulemma siksi sitä ei aloitettu minulle vielä. Kun vantaan sininauhan sahatien talossa ryyppäsin välillä. Ei siinä talossa jaksanut vaan millään olla ihan selvinpäin. Nyt on ryyppy ryypätty kyllä elämän pitää voittaa, ja se tarkoittaa että en juo yhtään ja aloitan uuden verenohennuslääkkeen. Olenhan sen viinapirun nähnyt mitä helvettiä se on puliukkona elää, ei sekään ole mitään elämää. Minä olin hupia kiinni 9 vuotta mutta se saakelin viinapiru kuoli päästäni. Otin jos otin mutta mielummin olen ottamatta ei juovuksissa ole mukava olla. Ja krapuloita ei vanhana enää kestä millään pää siinä sekoaa. USKO TOIVO JA RAKKAUS JA TÄRKEIN ON RAKKAUS.
Päivä mennyt hyvin pyörä korjattu sain kaverilta työkaluja millä sen korjasin. Terveyskeskuksessa käyty haavahoitajalla hyvin teki taas työnsä. Talon porukan kanssa joimme keittämäni kahvit pihalla jäätelön kanssa.
Väsyneenä olen ollut tänäänkin kun uneni jäi yöllä taas vähiin. Muuten erittäin mukava päivä on ollut mukavaa vanhempaa porukkaa talossamme. Muutamia nuorempia kuvioissa sairaita ihmisiä vanhuksiakin talossa on. Huomenna onneksi pitäisi tulla minulle rahaa jonkun verran saan apteekista lääkkeeni ja muut tavarat. Sekä ruokaa mistä pidän ei tarvitse kaikkea laskea sentilleen teen jonkun kevyen ruuan huomenna. Tänään yritän mennä ajoissa nukkumaan ei ole mukava olla väsynyt koko päivää.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2025
Päivä mennyt hyvin terveyskeskuksessa tehty niiden koneella. Toimeentulotuki hakemus kodin perustamiseen laitettu vetämään. Vakuutusyhtiölle tehty vahinkoilmoitus.
Hyvin saimme ihanan terveyskeskuksen avustajan kanssa paperityöt tehtyä. Ihana nainen, tuli ihan kumma olo kun se viereen tuli ja katsoi minua suoraan silmiin kauniilla silmillään. Oli todella mukava kaunis nainen, ja todella ystävällinen avulias olin ihan myyty sen läheisyydessä. Saimme kelaan ensiasunnon perustamiseen hakemukset tehtyä, pitää minun saada ihan kaikki asuntoon tarvittavat. Minulla ei ollut kun sänky tullessani taloon, jouduin toki sitäkin odottamaan viikon ennen kun sain sen tänne. Nukuin sentin paksuisella sijauspatjalla viikon. Oli vähän lonkat kipeät aamulla kovalla nukuttuani. Mutta olen kun kissa vedän itseni kerälle ja nukun kun tukki.
tiistai 1. huhtikuuta 2025
Kaveri Helsingistä ja rullatuoli kaveri talosta olivat eilen minulla kylässä. Stadin kaveri tuli maksamaan velkojaan mikä hyvä olikin kun rahaton olin.
Vekslasi kaveri vaan tapaamistaan edes takaisin, olisi se tullut vasta illalla mutta saimme sovittua tapaamisen aamuksi. Mukava oli tapaaminen vaikka olinkin todella väsynyt yön valvottuani. Nukuin kyllä silloin illasta mutta yön tosiaan valvoin ja se tuntui ja näkyi päivällä. Rahaa meni noin n9 euroa on jäljellä, sillä pitää nyt pärjätä perjantaihin asti. Saan sillä kaupasta jotain pientä millä pärjään pari päivää. Nyt katsomaan pankin sivut ja kelan ja omakannan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...