lauantai 14. kesäkuuta 2025

Harmi kun hyvä tuuleni pilattiin vanhemman pariskunnan taholta sanoi rouva että nimiä keräävät talossa minua vastaan. Onko taustani ja maineeni niin paha etteivät siedä minua kun linnoissa olen ollut.

Olen kaikesta huolimatta uskovainen kaveri, vaikka viinaksia olen välillä ottanut. Harmitti hirveästi kun nukuin hyvin yöni ja oli todella aamulla hyvä fiilis, heti herätessä. Mutta fiilikset meni vituilleen kun vanhmepi pariskunta kertoi, että keräävät nimiä minua vastaan talossamme. Kumma vaan sanoi pariskunnan rouva että heidänkin nimi on listassa, mutta he eivät sitä ole kirjoittanut. Johan oli puhetta siltä, että olisi joku heidän nimensä laittanut. Harmi kun piti viinaksia maistella mutta on talossamme muitakin juonut, toki tuli ehkä ääntä jonkun verran kun unohdin asuntoni oven auki. Odotin rullatuoli kaveriani syömään, siksi jätän aina oven auki. Puristi rinnasta varmaan eteisvärinästä johtuen, kuului musiikki käytävälle avoimesta ovestani. Joku laittoi sen kiinni mutta veti siitä joku herneen nenäänsä. On se perkelettä ettei naamatauluni miellytä ihmisiä ja siitäkö aina ongelmia tulee, maineeni on niin paha minkä sille voi. Kuka onkaan synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Enkä saa koskaan syntejäni anteeksi, aina vaan jatkuu VIA DOLOROSANI. Luulin tulleeni rauhan taloon ja onhan täällä muuten rauha, mutta puhuvat mammat toisistaan pahaa selän takana, siitä olen kyllä sanonut niille. Etten minä halua kuulla minulle vieraista ihmisistä takana päin mitään puhuttavan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...