sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Kyllä vituttaa tämä yksinäinen perse auki eläminen ei rahaa ei kavereita. Häipyy heti ihmiset ympäriltäni kun rahani loppuu.

Ei yhtään ystävää ole minulla yksi ryyppy kaveri talossamme. Mutta meidänkin kaveruus on vaan ryyppäämistä. Onneksi saan taas viinaa 4.6.2025 keskiviikkona enköhän minä siihen asti kestä. Ilman rahaa ilman ruokaa ilman juomaa. Eläke tulee vielä 6.6.2025 saamme jatkettua ryyppäämistä. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä, kun ei ole minulla yhtään kaveria missään päin maailmaa, ulkomaille piti minun lähteä asumaan kun kolmet perinnöt sain. Olisin päässyt pitkälle pois pahasta maailmasta, vihaan niin paljon kaikkea paskaa mitä saan vastaanottaa. Kun ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen ja se pitää ihan paikkansa, niin vihattavia tapauksia tulee vastaan jatkuvasti. Elämäni on niin surkeeta kun yksin joudun vaeltamaan, harmittaa vaan kun sain tämän hienon asunnon hyvältä paikalta vasta sen jälkeen kun olin perintöni juonut. Olisi ollut minulla rahaa sisustaa asuntoni. Meillä oli televisio huolto ja myynti ja nyt ei ole minulla televisiota mikä toimisi. Kyllä perkele on elämäni surkeeta yritin juoda sahatiellä itseni hautaan. Melkein siinä onnistuin varpaastani lähti ruusu mistä sydämeen myrkytystila, mistä jäi jatkuva eteisvärinä päälle. Olisi kuolema ollut minulle helpotus ei perhettä ei autoa ei prätkää en saa edes kotiani sisustettua kela eikä sossu eivät lähde auttamaan minua ensikodin perustamisessa. Olin yksinhuolta 7 lapselle tärkeimmät ensimmäiset vuodet. Isäni pilatessa poikaani jatkuvasti vihasi se niin paljon varmaan pojan äitiä. Mutten ole nykyään pojalle mitään epäilen kyllä kovasti ettei se kersa minun ole vaan on sen oltava äpärä. Kyllä sen luulisi muuten isästään välittävän kovan elämäni tienneenä. Ei mitään yhteydenottoa pojalta eikä sen lapsilta ketkä ovat jo siinä iässä että luulisi niiden pappansa haluavan tavata. Menköön saatanat helvettiin koko saatanan paska porukka. Tuli niille mitä vaan ei kyllä yhtään niitä ikävä tule. Toivon vaan että sairastuisivat he pahasti ja siitä minua kuvioihin pyytäisivät. Haha Haha syöpä syököön heitä kun poikakin oli niin ääliö että tupakkaa poltti jo nuoresta. Minulla ei ole sitä sukua kohtaan mitään tunteita vaikka mitä tulisi eteen toivon vaan heille pahinta.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...