perjantai 13. kesäkuuta 2025
On minulla seurakunnan antamassa lahjakortissa vielä saldoa jäljellä 2.35 euroa. Lähden kohta Lidliin ostamaan sillä ja muutamilla kolikoillani jotain ruokaa. Teen varmaan makaroni mössön makaronia minulla on ja sipulia. Ostan vaan jauhelihan teen kaksi kattilallista sitä.
Pärjään makaroni mösssöllä useamman päivän en tarvitse kaupasta kun jauhelihan makaronia, sipulia ja rasvaa minulle onkin kaapissa. Pärjään makaroni hömpötyksellä usemman päivän. Onneksi tulee kuulemma takuueläke jo 20.6.2025 kun on 22 yleensä maksupäivä nyt pyhäpäivä. Tulee aina eläkkeet edellisenä arkipäivänä jos menee 22 päivä pyhäksi ja hyvä niin saa rahat aikaisemmin. Harmi kun panin Vantaan Sininauhan Sahatien paikassa kuukauteen noin 24 tuhatta euroa menemään. Olisinpa silloin saanut tämän uuden asunnon. Olisin saanut tehtyä niilläkin rahoilla nätin kodin itselleni television ja huonekalut olisin saanut ostettua itse.
Tein hiukan sellijumppia aamusta, on tehot vähän huonot tänään. Johtuisiko kovista polvi kivuistani, tuntuu ne vievän tehoja minulta. Kun on joku paikka kipeä heijastuu se koko kroppaan. Oikea polveni on mennyt jalkapallossa ihan rikki, ambulanssilla jouduin lääkäriin. Mitään ei olla tehty polvelleni ja olen sillä hyvin pärjännyt, nyt kiusaa vasen polvikin kovasti. Sanoivat lääkärissä ettei ole muuta enää tehtävissä polvilleni kun uudet tekonivelet.
No nyt mennään näillä lähden nyt pyöräilemään kohti Lidlin kauppaa mihin on minulla seurakunnan lahjakortti. Kyllä kosketti sielun syöväreihin asti kun tuli juuri Taiskan laulamana Mompasa. Tuli nuoruus mieleen ja Keravan nuorisovankilan hienot ajat siellä kuulin Mompasan laulettavan. Ikävä on linnojen hyviä aikoja ei tarvinnut minun yksin olla, kun oli kavereita kaikissa taloissa missä vaan lusin. Nyky nuoret ihmettelee miten joku voi viihtyä linnoissa. Lukekaa raamtusta mitä JEESUS sanoi ristillä toiselle ryövärille. Hän ymmärsi JEESUSTA ja tiesi JEESUKSEN JUMALAN POJAKSI.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti