tiistai 19. elokuuta 2025

Aamu lähti huonolla fiiliksellä talomme asiat painaa. Tein kumminkin jumpat käsipainoilla ja omalla kropalla. Söin aamupalan ja nyt kirjoittelua blogin muodossa.

Odotan innolla kello 10 pääsemme kaverin kanssa tuvalle aamupalalle ja kahville. Siellä on hyvä hiljentyä päivän rientoihin. Mättää vaan talomme touhut yöuneni ovat kärsineet pahoin kun yliherkkä olen. No yritän vältellä talon porukkaa kaikella tavalla, en osallistu enää edes yhteisiin tilaisuuksiin. Lähden pyörälläni niin aikaisin ettei ole edes pihalla ketään kun tuntuu ettei naamani miellytä ihmisiä. Rankkaa elämää on tämmöinen toki mokasin kun viinaa otin muttei päälleni saa silti valehdella. Harmittaa vaan kun rahaakin minulla oli etten tajunnut lähteä maailmalle ihmisten pariin pois paholaisten suomalaisten läheltä. Olen kärsinyt suomessa suomalaisten toimesta niin paljon pahuutta saanut kokea vuosia. Hullut lääkärit pilanneet elämäni myrkyttämällä minua hullun lääkkeillä. Pitkän hupituomion lusin valtion mielisairaalassa elämä siis pilattu. Sairaan isäni pakottivat minua myrkyttämään lääkkeillä, mistä vaan sairastuin pahoin. Miksi psykopaatit ja sadistit saavat hallita.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt jumittaessa rahat loppu 22.8.2025 saan takuueläkkeen. Silloin syödään hyvin kunnon ruokaa.

Pitkä päivä ollut elämäni on niin yksinäistä ruoka puoli huono rahaa vasta tulossa 22.8.2025. Piti kaveriltani saada 20 euroa mutta se ei ve...