maanantai 1. toukokuuta 2017

Aikainen herätykseni. Toki hyvin nukkuneena..

 Heräsin neljän pintaan. Ja jäin pystyyn, kun ei enää väsyttänyt yhtään. Harmi kun ei ole  edes mysliä väli palaksi. On hiukan nälkä. Olen alkanut syömään enemmän, kun olinkin tuossa hetken huonolla ruualla. Ei ollut mitään syötävää. Ei edes aamupuuroa. Eikä kukaan tarjonnut ruokaa. Vaikka panin toisille parasta pihviä pöytään ja parasta juomaa. Takaisin ei keneltäkään yhtään mitään ole tullut.

Harrin pitäisi tänään panna tililleni rahaa satanen ainakin. Onko sekin pannut maksut poikki kun Keravalta olin pakotettu lähtemään.

Toivotaan että saan velkojani tänään pois ainakin Haralta . En siltä vissiin viime kuussa saanutkaan velkojani. Varmaan siksi kun luulee että on asiat sillä kuitattu kun minut saivat häipymään Keravalta.

Saisinpa siltä tänään kaksi maksua kun luulee olevansa turvassa kun saivat minut häipymään Keravalta. Saisihan sillä kahdella sadalla jos maksaisi kahden kuukauden velat. Uuden äly puhelimen. Jos sata viisikymppiäkin panisi puhelimeen. Saisi sillä hyvän puhelimen.

Pitäisi saada pikimmiten tavarani Keravalta pois. Ennen kuin häviää nekin minulle arvokkaat tavarani . Onhan siellä koko omaisuuteni. Kaikki hienot tavarani. Toivotaan että saisin ne sieltä määrätystä kämpästä tällä viikolla pois . Eivät kai väkisin tavaroitani pitele. Vuokrista yhtä äkkiä. Kun en edes vuokralla siellä ollut kun muutaman päivän. Kun siirrettiin kirjani sinne pikavippiä hakiessamme. Panin heti itseni pois siitä torpasta. Poste Restanteen Porvooseen. Ei vaan Porvoon Samaria kotikaan vetänyt kun huijasivat minut sinne että olisi siellä ollut paikka. Kiduttivat saastat viikon silläkin reissulla. On siitä tuolla aikaisemmilla teksteilläni. Olen vaan ollut niin huonossa hapessa nekin kirjoittaessani. Kun juuri olin tullut kidutus reissultani. Missä minua pyörittivät viikon. Ulkona jouduin olemaan yö huoltoasemilla. Nälissäni, janoissani, kylmissäni ei paikkaa mihin mennä. Nyt olisi kiinne kohde mistä ponnistaa. En vaan viihdy näiden sairaiden kanssa mitä liene kenelläkin on hirveästi lääkkeitä menee melko kaikille. Kourakaupalla aamuin illoin. En oikein mielenvikaisten kanssa jaksa olla ja vääntää. Ei oikein anna tämä minulle mitään. Toki saa täällä ruuan ja katon päänsä päälle. Mutta kyllä menojalkaa vippaa. Kunhan nyt saisikin pyörä rahan jostain uuteen pyörään. Toki olisihan hienoa jos löytyisi molemmat hienot pyöräni Feltin pyöräni ja Helkamani. Mitkä otan heti kaverilta paperit pois kun sen saatanan näen. Kun petti luottamukseni kaiken aikaa huumeet ovat tärkeämmät kun minun RAKKAUTENI. Ei voi mitään jos ei itsellä ole yhtään halua kyllähän tuosta paskalössistä pääsee eroon jos vain haluaa. Helvetti paras aika pyöräillä pääsisin pitkin maakuntia pyöräilemään kunhan sen Feltin pyöräni löytäisin. Toivotaan että Jaakko Löppönen saisi jotain aikaiseksi kun sille viestiä laitoin. Kyllä luulen että on Feltin pyöräni siirretty johonkin varikolle. Kun poliisi oli sen oloinen. Varmaan olen antanut myös pyöräni avaimet heille kun ei lukon jämääkään ollut aidassa mihin sen muistin jättäneeni. Nyt aamu jumppa tiukat sellijumpat. Lähtee veri kiertämään. Etunoja punnerruksia Sealin joukkojen mukaan 60 on hyvä mutta 90 on parempi eiköhän toi 90 mene kevyesti. Palataan kunhan runosuoneni alkaa kunnolla kukoistamaan. Ja alkaa taas tekstiä tulemaan. On vähän ollut tilanne haussa kun on tavarani mielessäni yötä päivää. Pyörät, ja 5 tuhatta sivua tekstiä. Keravan kämpässä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...