Ihmettelen kun näyttää tämä teksteissäni oleva päivämäärä väärää päivää. On päivän myöhässä päivämäärä. Tulikin Sosiaaliohjaaja töihin näköjään. Nyt täytyy saada selvyys laskuihini. Miksi juuri kun rahani loppuivat tulee jatkuvasti laskuja minulle. Vanhojakin laskuja pukkaa päälle. Kun oli rahaa hoidin aina laskut ennen viimeistä päivää.
Täytyy olla tarkkana noiden laskujen suhteen mitkä saa sovittua ja mitkä pukkaa päälle. Ja voivat mennä ulosottoon. Helvetti kaikki olikin juuri niin hyvin lainapää pankkiin auki ja pikavipitkin olisivat onnistuneet. Mutta sitten joku häikkä pankkiin. Kävin pankissakin kysymässä asiaa. Eivät oikein ottaneet kantaa asiaan. Voihan olla että ovat katsoneet etten ole oikein täyspäinen hoitamaan raha asioitani. Kun kahtena peräkkäisinä päivinä nostettu kaksi ja kaksi tonnia. Eli neljä tonnia kahden päivän aikana. Olen lainannut johonkin tai minut käännetty en millään pane kapakkaan tai muutenkaan menemään tuollaisia summia.
Nyt hakemaan sosiaaliohjaajaa jos olisi sen työpäivä jo alkanut. Saisin selvyyden miksei mennyt viime kerralla kuulemma läpi tunnistautuminen Kelaan vaikka pankki tunnuksilla toimin. Tuli punainen palkki ettei onnistunut tunnistautuminen. Saakin olla tarkkana noiden kanssa ettei mene päivämäärät vanhoiksi kaikkiin laskuihini. Kun pitäisi saada asumistuet ja toimeentulotuki. Juoksemaan voihan olla että nikottelevat kun on rahaakin ollut. Mutta taisin kirjoittaa että panin hyväntekeväisyyteen rahani. Syötätin Köyhiä ja Rikkaita ajattelin että Rikkailta ainakin voisi saada joskus takaisin jotain mutta hävisivätkin kun pieru Saharaan.
Kello tulee juuri kaksi nyt sossua pommittamaan että pääsen ensimmäiseksi sen vastaanotolle. On se kuulemma tietoinen asioistani. Kai nuo hoitsut muut ovat puhuneet miten huolissani olen laskuistani. Olisinhan ostanut puhelimen noin hyvillä maksuehdoilla mutta se saakelin maininta pankissa estää varmaan osamaksujen teon. Jatkakaamme hetken kuluttua jos alkaisikin jo juttua tulemaan elämän kertaani. Toki laitoksista paljon kertoen. Mutta jos joitakin kiinnostaisi tarinani että toisinkin olisin voinut elää. Mutta kun viisi kuusi vuotiaana sanoin Keravan nuorisovankilan Koivukujan ohi ajaessamme vanhaa Lahden tietä. Että ensiksi menen tarkkailu luokalle ja sitten menen tuonne koivukujan päähän Vankilaan. Kävin toki Tarkkailu koulussa vain tenttaamassa läksyni kävin Hakalan Kallion Juuressa metalli pajassa töissä Erikoishitsaamo nimeltään. Oli se varmaan harvinaista kun olin silloin vissiin neljätoista vuotias, Kun Paavo Pautio opettaja hakkasi minut ja siitä hieno mies erikoiskoulun johtaja Heikki Saastamoinen hommasi minut Erikoishitsaamoon töihin. Teimme alumiinisia purjeveneen mastojakin mikä oli silloin vissiin erikoista alumiinia hitsata.
tiistai 2. toukokuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti