keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Laskutukset Mainio Vire.

Kyllä on väärin taas tuli ensikuun vuokrat minulle tänään. Ja on tämäkin mesta nykyään vissiin Mehiläisen omistama. Olisi Hiekkaharjun Mehiläisen paikka palanut ellen olisi ottanut Merjan kanssa ohjia käsiini. Kun ei palokunta tehnyt mitään päivällä kun  sosionomin kanssa huomasimme että lamppu kärysi toimistossa. Sanoin  että soita palokunta paikalle. Kävi palopäälikkö sanoi vaan ettei mitään ongelmaa, sanokaa talonmiehelle asiasta. No menin sähkövessaan panin valot kipinöitä näkyi pöntön takana sähkövessassa. Pikku päällikkö Karri sanoi että meni sähköt ruokatilasta. Sitten tosiaan Seuraavana aamuna neljän aikaan .Merja huusi hädissään että palaa talo. Menin pikaiseen käytävälle suljettu ruokavarasto savusi. Soitin palokunnalle ja sanoin että tuletteko nyt paikalle kun minä sain Kahdeksan vuotta hupituomiota kun ette tulleet paikalle. Ja on minulla pakissani pari kirvestä jos ette tule pääsen niillä oven läpi. No soitin hoitsulle Jussille sanoi hän jos Keravalta tulee menee puoli tuntia häneltä. Kirveet valmiina odotin palokunnan tuloa tulivatkin silloin nopeasti. Ja poralla auki varasto, ja sammuttivat kytevän palon alun ei vettä tarvittu kun nopeasti sain Palokunnan paikalle tällä kertaa. Sain isolla työllä sähkömiehen paikalle. Kun mehiläisen henkilökunta meinasi että on lamppujen uudet kuristimet kalliita. Sanoin että kumpi on arvokkaampi raha vai ihmisten henki vaikka mielenvikaisia olivatkin.

Katsastin tilanteen kun sain sähkömiehen paikalle. Sanoin sähkömiehelle että olet käynyt huoneessani. Sanoi hän heti että arvasi minun huomanneen sen sanoin että oli tuoli siirtynyt muutaman sentin. katsastin edelliset kuristimet olivat ne Saksalaista alkuperää nyt vissiin pani Suomalaista. Katsoin myös tilanteen olisiko ollutkin vaara tilanne palon alusta. Oli todellinen uhka kun oli sytytin sulanut pahvilaatikkoon. Ylähyllyllä mikä olisi ollut syttyvää. Oli jatkuvasti palohälyttimet rikki talossa niitä ruuvattiin edes takasin.

Ja helvetti ei saatu Venäläisen Ystäväni Vadimin kanssa minun juttuuni hälytyslaitosta laittamaan Ambulanssia paikalle heti. Minä eikä Vadimi. Ja tosiaan minulle vaadittiin 9 vuotta hupia eikö jo hyvät ihmiset tee jotain. Että oikeutta saisin. Enkö ole hupia kärsinyt tarpeeksi. No anna olla kun nukun kun Tiikeri ja herään sen mukaan.

Asuin uimalan kujalla. Heräsin käryyn nopeasti päälleni puin ja ulos pyörän otin ja haistoin mistä päin savun haju tulee. No nopeasti poljin pururataa vanhalle Kilven kaupalle mikä oli vissiin silloin venäläisten asuntolana näin kuulin. Katsoin tilanteen joku pariskunta näkyi minusta siellä talon takana kävelevän. Silloin kyllä tuli Palokunta nopeasti paikalle.

Mitähän siitä olisikin tullut jos suomalaiset olisivatkin sytyttäneet Venäläisten asuttaman mestan. No tuli tuolla Keravalla vaikuttaessani Rikospoliisi Erkki Yli-Risku puhumaan minulle ettei kai meillä ole ollut mitään riitaa. Ja muistutti minua että oli silloin kysellyt minulta siitä venäläisten asuntolan palosta mitä näin. Kuulin vain että olisi siinä ollut jotain asuntola tyyppistä asumista. Näin minulle on puhuttu. Mutta on se vaan kuulopuhetta. Eikä sillä väliä asuiko siinä venäläisiä mitä minulle on sanottu. Onhan kaikkien Ihmisten henki, yhtä arvokasta. Minulle ainakin, sen verran on Lääkärin ja Palomiehen henkeä minussa.


Pitihän Keravan ensimmäinen tornitalokin. Merkata Junnuna Hakolan Jouni alias Buksi sanoi minulle kentällä ollessamme ja vähän maistellessamme. Että tarjoaa sille illan Keravan Perhelän Ravintolassa kuka ensimmäisenä Tornitalon katolla tikkaita pitkin kiipeää.

 No minä tietysti otin siitä ensimmäisenä otteen kun Perhelän Ravintolaan pääsin jo nuorena . Olisi siellä ollut vissiin siihen aikaan 21 ikäraja. Pullo taisi olla vielä hihassani kun kiipesin en ihan sitä muista. Kun pikku likööriä maistelin siihen aikaan. No nopeasti siitä tikkaita katolle. Siellä ihmettelin näköaloja. Tuli joku mies sisäkautta katolle ja minua yritti saada mukaansa sisäkautta minä sanoin vissiin että on meillä veto päällä.

No siitä tikkaille ja katsoin alas oli siellä muistaakseni Ambulanssia Poliisia Palokuntaa vissiin luulivat silloin että joku itsemurhaa hautuva sieltä meinaa lentää alas. Tulin tikkaita kun veto velvoitti. Kyselivät vaan mitä siellä keikuin sanoin vissiin että veto on päällä. Perhelään illaksi ilmaiseksi. Käskivät vissiin sitten sinne menemään.

Onhan näitä sattumia tullut jos jonkinlaista. Minä vaan ihmettelen kun Venäläisiltäkin saa enemmän apua. Olen ulkomaalaisten kanssa ollut väleissä. Ihmettelen vaan tuota määrättyä lössiä kun ovat laulaneet Turkkilaisten ja minun välit huonoon valoon. Ainakin Kapakka Violetin missä kävin syömässä ja muutamalla drinkillä.

Kun ihmettelen että Violetin naapuristakin missä on elektroniikka liike ovat Nämä kyseiset piripäät varastaneet Sähköpyöränkin Elektroniikka firman mies kertoi että olivat piripäät yrittäneet jotain telkkaakin sieltä kuulemma viedä. Siksi ihmettelen Turkkilaisiakin kun Antalayassa jouduin hullujen huoneelle Suomalaisen kanssa erää ottaneena. Alkoi kusettamaan siitä vaan tiukoista nahkahihnoista vekslasin jalkani irti. Ja housut puoli tiehen kusin patjan ja seinän väliin. Kyllä lähti siteet käsistänikin heti. Eivätkä enää kiinni laittaneet. Sanoi minua yksikin iso turkkilainen Suomessakin Papaksi.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...