Joo oli tosi huono yö minulla laskut pakkaa ja muut raha asiat päälle. Ja tosiaan Heikin soitto myöhään ettei ole sillä yö paikkaa. Puhui autossa nukkumisesta. Tai kavereiden luokse yrittämisestä. Pelästyin jo kun yksi yö tuli soitto kahdelta tiesin melko tarkkaan sen Heikiltä tulevan vaikka pimeästä numerosta tuli soitto. En vaan viitsi vastata kun menee minulta herkältä kaverilta yö unet jos tuleekin hulluja soittoja. No Heikki olisi pyytänyt rukous apua väsymykseensä. Olikin nukahtanut kuulemma rattiin ja jonkun verran auto vaurioitunut peräkärry vielä kiinni sillä. Puhui että oli kaiteeseen ottanut kiinni.
Turhaan Heikki tosiaan tuleekaan tänne asti. Kun hain juosten kyliltä uuden mokkulan. Kun olen melko varma että on mokkulani vaihdettu Keravalla. Kun oli yhtä äkkiä ihan naarmuinen uusi mokkulani ja 45 asteen kulmassa. Mihin ei ole voinut itsestään vääntyä. Ja tutkittuani mokkulaa ei se millään taivu tuommoiseksi. No nyt on uusi mokkula rahaa tosiaan menee mutta pitäähän minun pystyä työskentelemään.
Ottaisi nyt Heikki yhteyttä. Kirjoitin sille viestiä että heti yhteyden otto etten epätietoisuudessa joudu olemaan sen kanssa. Ja että on sillä kaikki kunnossa. Kun varmaan Heikistä johtui huono oloni jo yöllä. Ja pitkälle päivään. Kun niin huolissani olin jo yöllä. Kun kerran on nukahtanut jo rattiin voi uudestaankin nukahtaa. Kun niin myöhään oltiin vielä puhelimessa.
Kumma kun ei mitään yhteydenottoa Heikiltä koko päivänä. Sanoin kun kuulemma ilmasta työtä tekee tutulleen ruoka palkalla. Eivät voi vaatia mitään työaikoja siltä. Kun sanoin sille että tulee aamusta tänne. Että saamme koneeni pelaamaan. En silloin vielä ajatellut mokkulan hommaamista uutta. Vaikka melko varma olinkin että on siinä vika. Ja oikeassa taas olin, kun lähti kone toimimaan.
On aika ristiriitaista kun en lääkkeitä syö mitä ei kenelläkään Mengelellä ole oikeutta minulta vaatia ei ketään saa sadistit pakottaa syömään hullun lääkettä. Ja kun en ole syönyt aikoihin sanovat Mengelet lääkärit että olet terve ja hyvässä kunnossa kun syöt lääkkeitä vaikken ole niitä aikoihin syönyt. Ja kun syön lääkkeitä sanovat saastat että olen sairas ja hoitoa vailla. Eli missähän oikein mennään. Ihmettelen vaan miten sadistit voivat hoitaa herkkiä ihmisiä. Kun on toi mielenterveys ala niin herkkä. Kun minulla ei ole ollut kun viina ongelma. Ja sekin viina piru on kuollut päästäni. Ei tee oikein jurria mieli ottaa. Eikä kaveritkaan halua että juoppo olisin. Mutta en minä jaksa niiden kanssa jos jatkuvasti sekoilevat piikkiensä kanssa. Joka päivä piikkiä. Sitten kun eivät saa makaillaan vaan ja ollaan kipeitä. Siitä se paraneminen pitäisi lähteä. Minäkin olen ollut viinasta niin kipeä joskus että tiedän heidänkin vieroituksensa. Ja sanovat että on kuulemma vielä pahempaa kun viinasta vieroittuminen. Soitin Roopelle kysyin koska Matti lasketaan haudan lepoon. Kuulemma perjantaina. Sanoin Roopelle että on se selvänä pysynyt äänestä sen tiesin. kertoi Roope että on hän nyt JEESUKSEN oma ja raitistunut. Minäkin kerroin että voin lääke konjakkini ottaa mutten viitsi jurria ottaa. On se nykyään niin epämiellyttävä olotila. Ei hyvä ollenkaan saisin nyt sen kirjan tehtyä. Saisihan siitä mainetta ja olisi mukava kulkea kylillä. Kun kaikki tuntisivat ja saisi rauhassa kulkea. Eiköhän minuakin kumarrettaisiin. Kun kaikki paljastaisin. Mitä tiedän suomen hoitohenkilö kunnasta. Ja muutenkin asioita. En vasikaksi ala mutta olisihan hienoa ihan faktaa kirjoitella. Kyllä helvetti päitä alkaisi tippumaan. En vaan tiedä mihin maahan lähtisi kirjoittelemaan. Kuuba kiinnosti yhteen aikaan. Pois tästä saatanan kirotusta maasta pitää päästä. Kun en täällä pärjää saan ottaa paskaa vastaan kaikilta tahoilta. Hoitohenkilö kunta on minulle saatanoita johtuen varmaan homosta nuoruudessani. Vaikka Kaverini sanookin että skitsoilen. Ettei noin vanhoja asioita enää kukaan muistele. Mutta ei saatanan nuija tajua miten olen kertonut kiusatuksi tulevani hoitohenkilö kunnan taholta. Minun pitäisi tutun lääkärin kanssa jutella asioista. Kun olen niin juoni ja tarkka korvainen. Tiedän ja näen kaiken, ei mitään jää minulta huomioimatta. Enhän tuttuani kuseen halua mutta sen kautta voisi suma alkaa purkautumaan. Miksi olen joutunut Suomessa kidutettavaksi. Omien toimesta ja vähän vieraidenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti