torstai 6. heinäkuuta 2017

Melko hyvät yö unet.

Nukuin hyvin pitkästä aikaa. Unia näin linnoista sun muuta. Heikin käynti piristi eilen vaikka ei sen olisi kannattanut ajaa Porvoosta asti. Tunnin vierailulle. Kun tuli se niin myöhään vaikka sanoin sille. Että kun on vapaaehtois työssä eivät voi vaatia siltä työ aikoja. Ja olisi tullut aamusta olisimme voineet käydä liikenteessä. Kahvilla jossain ja vaikka salilla. Kun on kuulemma ensimmäinen kerta siellä ilmainen tutustuminen. Toikin antoi unta kun sain itse koneeni toimimaan. Uuden mokkulan juosten hain R-kioskilta kyliltä. Minua vaivaa aina illasta kesken eräiset asiat. Ja se vaikuttaa uneeni nukun silloin todella huonosti. Toki nuo laskut vaivaavat kun lankeaa niitä maksuun kaiken aikaa. On iso nippu laskuja mitkä pitäisi maksaa. Toivotaan nyt että on JUMALA mukana asioissani. Niin kun Heikki sanoi kun minua painetaan alas kaikilta tahoilta. Jos tulisikin nousuja välillä. Olisi ollut hienoa jos Heikki olisi saanut uskovaiset makselemaan laskuni. Kun kopioitiin ne täällä sille mukaan. Toivotaan nyt ettei tule ongelmia kun on sillä laskuni. Mutta eiköhän Heikki ole rehellinen kaveri eikä niitä näyttele kaikille. Kaveristani kenen kanssa olen yhteyksiä pitänyt. Ei ole kuulunut ,saako se Blogistaan rahaa kun on vuosia kirjoitellut sitä. Ja miten minulta tämä Blogi pyytää rahaa mainoksistani. Minä luulin että alkaa tuottamaan kirjoitteluni. Eikä minulla mitään mainoksia ole. Ja olen luullut että jos joku klikkaa sivullani olevia koe mainoksia saisin siitä itse rahaa. Kyllä pitäisi se paperille kirja saada. Luulen että olisi sille lukijoita. Saisin mainetta ja kunniaa. Saisi varmaan rauhassa kulkea sen jälkeen tai sitten ei kun kaiken paljastaisin. Olisihan minulla tarinaa. Kaverikin kova JUMALAN kieltäjä saa noin paljon lukijoita mitä on sanonut. Mutta ei ole puhunut rahoista mitään onko sitten niin surkeata tekstiä sillä. Luulisi että olisi sillä raha asiat paremmalla mallilla. Jos noin paljon on lukijoita tuhansia kuussa. Ja ei kai toi tekstin surkeudesta ole kiinni jos tuhansia lukijoita kuussa on. Eikö se osaa Blogiaan rahaksi muuttaa. Kun olen kuullut että jotkut tekevät omaisuuden Blogia kirjoittamalla. Suomessa vähemmän Blogilla kuulemma tienaavat mutta ulkomailla paljonkin on Blogin kanssa tienaavia. Eli kun nyt osaisin työstää tällä Blogilla oikein Kun joku neuvoisi noita säätöjä ja mainoksia laittelemaan. Kyllä uskon että runo suoneni kukoistaisi paremmin kun alkaisi tuottamaan Blogi. Olisihan tuossa monenlaista sattumaa. Minä kun uskon kyllä muuhunkin kun kaverini että kaikki olisikin vaan toden näköisyyttä ja sattumaa. On paljon niin ihmeellistä sattunut elämässäni. Että on varmaan JUMALA ollut monessa asiassani mukana.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...