perjantai 7. heinäkuuta 2017
Ulkopuolinen herätykseni. Unia nähneenä.
Unia näin taas viime yönä. Olivat taas niin toden tuntuisia. Heräsin tosiaan jonkun hoitsun oven aukaisuun. Oli kello jo 8.15 mutta aamupala oli vielä. Hyvä niin menivät kylille rantaan porukka ranta kahvioon. Minä menin kävellen sinne että pääsi pois näiden mielenvikaisten parista. No oli siellä lapsineen perheitä tai äiteineen. Oli mukava jutella täyspäisten kanssa. Sano Ninako toi hoitsu on kun lähtöä tekivät että tulee hakemaan minut kun vie muut. Sanoin etten todellakaan tarvitse sen kyytejä. Vaan haluan mahdollisimman kauan olla terveitten parissa niin sanottujen. Ja hyvä niin kun tapasin nuoria kolme kappaletta tuolla kaupan takana olivat tupakalla ja kaljalla. Tiesin että siellä tapaavat kun olen nähnyt kaupan seinän ihan kirjoituksia täynnä. Oli nuori kaveri salilta tuttu. Kysyin onko sali korttia käyttänyt sanoi että väliin on jäänyt. Sanoin että olisin tullut niitä neuvomaan jos olisin rahaa saanut sossusta salikorttiin. On kyllä perkele kun pyörittävät vittuillessaan minua paikasta toiseen. Kun täältä sanottiin , mutta tulikin sieltä bumerangina takaisin anomus hylättynä. Sanoin kyllä täällä talossa Heidi sossullemme että kopioi kaikki maksetut ja maksamattomat laskuni. Että näkevät sossussa mihin menee rahani ja ovat maksussa. No en tiedä eikö Heidi sossumme jaksanut tai viitsinyt alkaa niitä kopioimaan en sitten viitsinyt ärähtää sille kun Päivikin istui samassa huoneessa. On Päivi vissiin joku päällikkö tässä talossa. Selitti Heidi sossumme etteivät hyväksy laskujani hyväksyttäviin menoihin. Sanoin ettei sillä ole väliä vaan on ne todistukset sossulle että on rahani kuluneet laskujen maksuun. Luin puhelimestani viestejä. Aika järkevää tekstiä olen sinne kavereille heittänyt. Kyllä ne pitäisi mennä jakeluun kaikille. Täytyy yrittää saada Heikki tulemaan tänne viikon loppuna. Jos vaikka jossain hengellisessä kokouksessa kävisimme. kävimme tuolta läheltä Selin kylästä uuden kasvun kodista. Voisi sinne mennä katsomaan jos olisi vielä tuttuja. On kuulemma Samaria ostanut uuden kasvun kodin. Vissiin kun on kuulemma Rantasen Pauli kuollut selin pomo. Tutkin kyllä senkin talon puuhia. Kun ostin autonkin Nurmijärveltä liikkeestä. Muistelen että olivat ne selin pomoja sielläkin. Ja miten olla kun juuri minut pantiin mummoja viemään kokoukseen Helsinkiin . Huomasin puolessa välissä että oli paketti autostamme ratti ruuvattu irti. En kyllä koskaan ole kuullut että itsestään olisi iso mutteri irronnut melkein kokonaan. No sanoin vaan mummoille ettei hätää. Painoin ratin spooriin ja ajoin huoltoasemalle ja ratin ruuvasin kiinni ja matka jatkui. Ihmettelin asiaa pitkään. Ja on se vieläkin ajankohtainen. Eli kummallista touhua sielläkin paikassa. Ja ihmettelin Samariassa Porvoossa mihin piti minun päästä asumaan. Mutta huijausta kaikki touhu kiduttivat minua henkisesti ja fyysisesti viikon siellä Porvoossa. Kysyin Porvoon Samaria kodin päälliköltä joku Toni kuulemma että tarjoaako neljän euron ruuat kun kaikki pojat olivat syöneet. Ja vissiin pois meni loput ruuat. Ei tarjonnut ruokaa nälkäiselle kulkumiehelle eli on tosi uskovaisten touhua. Mieluummin sika ämpäriin kun nälkäiselle kenen piti siihen asumaan tulla. Ja kehui että omistavat entisen uuden kasvun kodin. Missä minä meinasin kuolla kun öljyntorjunta mattoa teimme. Pyöritin konetta vaikka se olisi pitänyt pysäyttää putsauksen ajaksi. Oli varmaan tonnien painoiset karstaus koneen rummut. Mitkä vastakkain pyörivät ja karstasivat sinne lataamamme villaiset vaatteet mitkä kone teki matoksi. Jäi minulta keppi sinne rullien väliin kun vauhdissa putsasin sitä rumpua. Että mattoa tulisi urakalla. Olisin ollut pieninä kappaleina jos olisin rumpujen väliin päätynyt. Hyppäsin varmaan takaperin viisi metriä kun jysähti keppi väliin. Rämähti koko halli niin kovat voimat siinä oli takana. Kaverit joutuivat halli nosturilla nostamaan rummun pois paikalta ja laittamaan siihen kaksi tuhatta metriä uutta terää. Nyt ajoissa nukkumaan. Että olen huomenna skarppina heti aamusta. Onkin ollut taas huono fiilis ja muutenkin kipeä olo koko päivän aamusta heti. Olen täällä ollut alavireinen koko ajan minkä tässä talossa olen ollut. Varmaan juontaa kun on vissiin ihan kuolevia tuolla alakerrassa heijastuu se minuunkin. Taas kävi iltapäivästä ambulanssi talossa. Jonkun vissiin alhaalta taas veivät. Saa nähdä tuleeko takaisin. Pitäisi minun päästä elävien kanssa touhuamaan eikä jatkuvasti sairaiden ja kuolevien. Nämä mielenterveys ihmiset ovat niin vaikeita ja synkkiä. Tunteet viety lääkkeillä. Syödään nukutaan ei iloa ei paljon vissiin suruakaan muuten vaan ovat tunteettomia. Harmi kun en ole puntille päässyt ja huomenna olisin voinut mennä mutta ei siellä ole tiskillä viikonloppuna ketään. Näkisi sen nuoren kaverin kenet tänään näin kaupan takana tytön ja toisen pojan kanssa. Olisi sillä ovi kortti salille. Jos voisi mennä sen kortilla tutustumaan saliin. Voisi tulla kyllä sanomista meille jos palaisimme. Katsotaan nyt jos Keravan sossusta saisin pyörä rahan ja salikortti rahan. Onhan ne täällä tarpeen niin kun kirjoitin sossuun että kulkee fyysinen ja psyykkinen vointi käsi kädessä. Ja eikö ole parempi mitä pitempään omilla jaloilla ihmiset tulee toimeen. Mutta ei tässä talossa sitä suosita. Ihan kun haluisivat tiputtaa nämä tämänkin kerroksen jotenkin omilla jaloillaan vielä toimeen tulevat tuonne alakertaan vuodepotilaiksi. Kun olen puhunut kahvakuulastakin että voin alkaa porukoille vetämään kahvakuula jumppia. Selitti Päivi päällikkö että ovat toiset väkivaltaisia siksi ei voi kahvakuulaa hommata. Helvetti sanoin että onhan täällä jakkarat ja kättä pitempää löytyy jos joku sekoaa ja haluaa toista vahingoittaa. Ihan paska puhetta Päiviltä. Kun eivät itse ole jumppareita eivät sitä suosi potilaille. Ei täällä käy edes Fysioterapeuttikaan minä voisin kaikki sen hommat tehdä. Olen sanonut että saatiin kellokoskella pakolliseksi aamujumppa vaikka olivat hullut sitä vastaan hirveästi alkuun. Mutta kun olivat tehneet sitä muutaman kuukauden olivatkin mielissään kun alkoi notkistumaan ja kunto kohenemaan. Ja saivat oikein nimikko liikkeensä. Mutta ei täällä entisessä Mainio Vire mikä nimikin on ihan harhaan johtava. Nykyinen Mehiläinen. Olen täälläkin puhunut mitä olen saanut hiekkaharjun Mehiläisessäkin aikaiseksi. Kun olisi se palanut jos olisin mömmöjä syönyt ja sähköhoidosta sain nuoren Tanjan pelastettua. Eli miten voivat minua hoidokkina pitää ja täälläkin saa pelleillä lääkkeiden kanssa. Helvetti kun ovat hoitajat ja lääkärit minua hullumpia niin paljon olen ilmasta työtä pirujen omistamissa paikoissa tehnyt. Tosiaan kun en lääkkeitä syö selittävät hoitajat ja Mengelet lääkärit että olen niin terve ja kun syön selittävät hoitsut ja lääkärit että olen hoitoa vailla. Miten voi olla noin ristiriitaista niiden touhut. Tekevät tosiaan hullujen lääkäreiden käskystä lääkkeiden jakoa minulle vaikka selittävät että olen kunnossa kun syön heidän myrkkyjään mitkä eivät todellakaan sovi minulle alkuunkaan. Ja olen kunnossa vaikken syö. Niin kun juuri kerroin miten ristiriitaista touhua. Opiskelijakin jakaa lääkkeitä vielä sanoo että olkaa hyvä. Kun herkät ihmiset tuhotaan kokonaan lääkkeillä turraksi. Ymmärrän jos on ihan sekopää että suljetaan johonkin ja lääkitään. Mutta että viedään kyky rakastaa. Kun nuoret miehet selittävät minulle ettei mällikään irtoa ja kyky rakastella viedään. Linnan miehenä tiedän mitä tarkoittaa USKO, TOIVO, JA RAKKAUS. Minkä kaikki linnan miehet tiesivät ainakin ennen. Kun tatuointeja oli paljon ANKKURI, SYDÄN, RISTI. Mitkä sitä tarkoittivat. Ja tärkein oli RAKKAUS.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Huono yö oli sydän varoitteli kuuma tekee tepposiaan. Lanssi ja palokunta kävi talolla aamusta vanha rouva uusi asukas vietiin.
Kuulin rappuun lanssin kaverin puhuvan jotain kaatumisesta. Olisiko vanha rouva kaatunut asunnossaan, onneksi hänen poikansa käy usein mamma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti