Kyllä maailma kutsuu kun näin kauan olen hupia kiinni ollut. Mutta vaikea rahattomana lähteä mihinkään. Pienet eläkkeet menevät talon vuokraan. Kun nyt tulee vielä ruokalaskutkin minulle mistä ei ole kuulunut vielä mitään. Olen vielä kusessa ruokalaskujen kanssa. Täytyy vaan esittää tyhmää, ja sanoa että olen luullut että kuuluu ruoka tuohon vuokraan. Kun on se aika kova pienestä huoneesta 21 neliötä.
Olisin vaan häipynyt Suomesta niin kun suunnittelin. Olisin tiukan nuoren miehen ottanut mukaani johon tutustuin Keravalla . Mutta oli kaveri niin koukussa huumeisiin ettei tullut siitäkään sen kanssa mitään. Kaikkeni tein saadakseni kavereita kuiville mutta tuntuu kaikki olleen turhaa. Yksikin alkoi itkemään kun käteni laitoin kaverin pään päälle. Puhui kaveri sosiaalisairaalasta missä minäkin olen ollut. Vedin huume äitien lapsille jumppia opetin pelaamaan kaikkea. Kuskasin pyörällä kouluun. Kyseinen kaveri oli huume vieroituksessa siellä ollut. Sanoi että koville otti mutta sai vähän etäisyyttä huumeisiin. Pitäisi vaan olla niin pitkä katko että ne myrkyt jäisivät kavereilta. Ja pitää muut tutut käyttäjät kaukana sieltä etteivät pääse toisia myrkyttämään. Kiskossa oli aikoinaan vieroitus klinikka missä ei saanut vissiin puhelintakaan käyttää ei tapaajia kaikki kirjeetkin vissiin avattiin. Ettei tule kamaa sisään. Kyllä se on niin kovaa noilla huume kavereilla irti pääseminen. Ihmettelen kun toinen on koukussa miksei päästä irti toisia ketkä haluavat päästä huumeiden kirouksesta pois.
Minulla nyt ei ole kun viina ollut kirous ja paha, olisihan siinäkin tarinan aihetta. Miten minua on yritetty viinasta saada eroon. Nyt olen lusimiset lusinut en viitsi enää istua antaa nuorempien vuorostaan lusia. On linnatkin menneet ihan vituiksi lokeroituja taloja. Ihan suljettuja kun ovat vangit pilanneet itse kaiken. Minun aikanani ei ketään niin sanotusti rasitettu eli kiusattu. Kaikki oltiin yhtä rintamaa taloissa kun taloissa ei väliä missä kävin kääntymässä aina pärjäsi poikien kanssa. Pahimmat pukarit aina kavereita. Ja murhamiehet frendejäni. Pitäisi nyt saada kansainväliseksi kirjoitteluni. Kyllä minulta juttua tulisi omasta elämästäni. Ja miten on laitokset estäneet reissaamiseni ja kaiken muunkin toiminnan. En kanssa oikein mitään ole saanut aikaiseksi vaikka Kolmos antenneja aloin laittelemaan kun tuli se markkinoille. Ja fiksun huolto miehemme kanssa pohdimme mitä alan tekemään. Piti minun mennä hotelli Haagaan kokin oppiin. Mutta kun huolto miehemme Jampan kanssa pohdimme asiaa. Ei se kuulostanut hyvältä hurjalle luonteelleni. Jamppa sanoi että kun hurja pää olen niin ala kiipeilemään ja asentamaan antenneja. Jampalla oli paha selkä reuma. Panin pieneen huoltoomme pingis pöydän missä Jampan kanssa pientä pallottelua otimme sai Jamppa siinä liikettä selkäänsä. Oli hieno mies Jamppa oikea Professorin oloinen. Parani siinä krapulatkin kun Jampan kanssa juttelimme. Olisihan ollut hienoa Jamppa vielä nähdä nyt kun siviili kaveri olen. En ole kuullut Jampasta aikoihin. Luulen että on hän poistunut tästä olomuodosta. Kun oli jo silloin kun viimeksi kuulin hän huonossa kunnossa. En Isäni elin aikoinakaan enää kuullut Jampasta. No minä olen aina ollut soturi ja linnat olivat minulle kun armeijassa oloa. Kurissa ja herran nuhteessa olimme kaikki. Ihan armeijan kuria linnat. Mistä minä tykkäsin kun kurista olen aina tykännyt lapsesta asti. Ei mistään tule mitään jos ei ole kuri ja järjestys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti