tiistai 8. elokuuta 2017

Vähiin jäänyt kirjoitteluni. Nyt elämäni tarinaa.

Pannaan taas jotain tekstiä tulemaan. En melkein viikkoon ole kirjoitellut. Ei vaan ole huvittanut kun ei oikein muuten tule lukijoita. Kun Googleen laittamalla tekstit näkymään. Pitäisi jonkun neuvoa tämä Blogin käyttö viimeisen päälle. Sillä lailla luulisin, tulevan lukijoita minulle enemmän. On melko hiljaista ollut lukijoissani. Kaverini saa paljon enemmän lukijoita, kun kirjoittelee se Blogiaan. Olen laittanut tekstiä puhelimella lääkärilleni vuosien ajalta. Sanoin että ottaa yhteyttä tämän talon lääkäriin ja lopetetaan lääkitykseni täällä. Kun en tarvitse lääkitystä, olen niistä ihan pökerryksissä. En pysty kunnolla nukkumaan ja päässä surisee lääkkeet. Toivotan että Heikin kautta saisin asunnon. Olisi se Pakilan asunto ollut kun taivaan lahja minulle. Tutuilta mestoilta missä olen nuoruudessani pyörinyt. Kaikki olisi ollut lähellä, Pirkkolan urheilukeskus vieressä melkein. Pääsisi sinne puntille ja toiminta keskus oli Haagassa lähellä Pakilaa. Lähti talon porukka kesä teatteriin tuohon kylille. Panin kaverilleni kuvan minkä ikkunasta otin ja tekstin että sortin sakki reissussa. En viitsi lähteä tuommoisen porukan kanssa mihinkään. Kun näkee jo päältä mitä jengiä nämä ovat, mielenterveys potilaita. Mihin Jengiin en kuulu, olen alkoholi ongelmainen, en muuta sen tietävät kaikki viisaat kaverini. On vain vanhan liiton miehiä nykyään enää niin vähän, ketkä minutkin tuntevat vuosien saatosta. Hautausmaalle Espooseen pääsin parhailla tuloksilla ja hierojaksi Haikon kartanoon olisin päässyt parhailla arvosanoilla. Mistä nämä yhtä äkkiä minut leimaavatkin hullujen kirjoihin. Eli kysynpä vaan missä mennään. Saisin nyt Raliinilta vastauksen kun vuosia oli lääkärini. Muuttuihan silläkin tyyli kun aloin puhumaan linnojen Mafiasta. Ja meitä on todella paljon siihen kuuluvia. Pahimmat murhamiehet maailmassa ovat olleet minulle kun Isiä ja Veljiä.

Luulisi että menisi noilla hoitohenkilökunnalla info perille toinen toisilleen. Ettei tarvitsisi toistaa itseään, ja selittää toiselle lääkärille aina asioita mitkä toisen kanssa jo ollaan käsitelty. Ja minun pääkoppaani eivät ole päässeet tonkimaan. Eivät tiedä yhtään miten juoni olen ollut. Tutkivaa Journalismiani tehdessäni. Paljastaa minulle heti ensi keskustelusta kuka kukin on. Luen kun avointa kirjaa henkilökuntaa. Näen melkein jo päältä kuka on kukin. Näkee naamasta jo kun niin sanotusti lakkaa saamasta.

Katsoin noista aseista saamani sakot. On ne menneet ulosottoon. Eräpäivä on ollut helmikuussa maksaa ne. Ja olen maksanut ne heinäkuussa. Kun olin semmoisessa uskossa ettei niistä tarvinnut välittää. Kun tuttu kyttä niin sanoi olisi niistä voinut valittaa. Olisi siirtynyt maksu päivä. mutta olisin pystynyt ne myös maksamaan ajallaan kun rahaakin oli. helvetti jos niistä luottotietoihini merkintä. Ja nyt lankeaa maksuun kaiken aikaa laskuja. Helkkari kun näytti kaikki Keravan lössin kanssa alkuun hyvältä. Mutta paskaa haukkasinkin olivat huume porukkaa. Meni rahat ja terveys niiden kanssa touhutessani. Eivät saaneet rahojani tuplaantumaan vaikka niin oli tarkoitus. Meni enemmän kun tuli ei se riittänyt millään. Hävittivät tai vaihtoivat huumeisiin heille ostamiani tavaroita. Tabletin, pyörän mitä muuta sitten rahaa meni heihin ainakin. Kun yhtäkin luottamukseni pettänyttä auttelin ihan Järvenpäässä hotellissa kun mätäni sen jalka. Puhtaita sukkia ostelin ja muitakin vaatteita. Mutta pahasti petyin kaveriin. Vielä tuli toisen lommoposki nistin kanssa Keravan kylillä uhkailemaan että olen sakkoja heille velkaa. Ja iso mies tulee perimään, helvetti ekaksi lauloivat kaikki paikat pystyyn minulta ja sitten minä olisinkin väärässä ja sakkoa heille perkeleille. Sanoi yksi nimimies että valavat ne paska sakin kaikki sementtiin ja heittävät mereen kun oli huumeiden käyttäjä vammattanut Isänsä autolla. Sillähän noista paskoista pääsisi. Ne ovat minulle rakkaita kun omat lapset. Mutta on heidän perheensäkin heidät monet hylänneet kun eivät kääntymystä tee. Yksi aikamies alkoi itkemään kun käden sen pään päälle laitoin. On minulle ollut syntymästäni jo parantajan kädet. Mutta jos ei usko ei pelastu pitää niiden uskoa JUMALAAN ja hänen poikaansa JEESUKSEEN. Muuten on kaikki turhaa työtä heidän kanssaan. Mutta kun herkkiä ovat on toinen heti heitä vetämässä paskaan takaisin. Eivät omin avuin selviä kuiville kaverit. Mutta JUMALAN armosta ja toki minun avullani toipuminen on mahdollista. Olen ehdottanut kavereille Järvenpään Sosiaalisairaalaa. Siellä olen ollut viina pirun takia muutaman kerran. Oli siellä enemmänkin terapialuontaista hoito muotoa porukoille. Ei niin kun monessa suositaan lääke hoitoja mikä on vaan myrkystä toiseen siirtymistä. Olen suosinut nisteillä kylmää kalkkunaa. Se on rankka hoito muoto mutta varmaan parasta. Toinen rinnalla jatkuvasti. Toki jos pakko kevyttä lääkitystä kavereille. Minä annoin yhden kympin Pamin ja satasen Tramalin. Sillä ne nukkuivat pari päivää. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut kun tuli toinen sekopää ja tuuppasi piikin käteen. Toki jos suonia löysi. Kun ovat vissiin tökkineet suonensakin sellaiseksi ettei niitä enää meinaa löytyä. On tämä rankkaa tekstiä en kenestäkään puhu puhun Anonyymeistä etten kenenkään varpaille niin sanotusti astu. Mutta kun jokainen haluaa että pääsisivät kaverit kuiville. Ja itsekkin sitä rukoilevat mutta kun tosiaan ovat niin herkkiä taitelija sieluja. Lipeävät niin helposti kamoihin. Pitäisi saada oma hoitopaikka heille mistä voisivat ponnistaa uuteen elämään. Onhan noita ollut paikkoja muutamia. Minäkin olen niin toivottomaksi todettu viinan suhteen ettei olisi enää ollut minulla muuta paikkaa kun Kiskon huumevieroitus yksikkö. Mutta en sinne lähtenyt kun oli se huumevieroitukseen tarkoitettu paikka. Toki olihan minullakin sekakäyttöä pillereistä. Mutta itse päätin lopettaa lusimiseni siksikään en enää halua ryyppy mieheksi alkaa. Eikä kukaan minua vähääkään rakastava halua että PAPA juo itsensä hengiltä. On kavereilta mennyt viinaan ja huumeisiin omaisiakin ja läheisiä muutenkin. Onneksi meitä Isiä ja Veljiä on heille tarjoamassa olkapäätä mihin tukeutua aina kun tuntuu siltä. Olen niin kusipään maineessakin ollut siviilissä joidenkin mielestä ryypätessäni. Mutta laitoksissa kaikki ovat kunnioittaneet. Sen tietää minun kanssani lusineetkin. Tai muissa paikoissa olleet kun en ole mitään vetänyt koskaan laitoksissa muutaman kerran kokeilujen jälkeen pillereillä. Mutta onneksi niin sanotut Faijat panivat minut heti koville ettei ole kamat minua varten. Eivätkä tosiaan ole olleet. Ihmettelen vaan kun hoitohenkilökunta pakottavat melkein, hullujen lääkkeitä ottamaan. Siihen pitää saada stoppi hinnalla millä hyvänsä. Ihmettelen sitä miten voivat sen tehdä. Sekoittaa minun päätäni suuren hyvän tekijän. Niin paljon olen poikiani taloissakin autellut. Siksi pitäisi saada remmi kasaan ketkä minut tuntevat ja auttelisivat nyt he minua kun heitä niin paljon olen linnoissa autellut. Heidän Isiään Poikiaan vaimojaankin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...