perjantai 1. syyskuuta 2017

Illan turinat.

Panen tähän vielä vähän turinaa päivän päätteeksi. Nukuin kyllä taas koko päivän iltapäivään asti. Eli ei väsytä yhtään saan kyllä unen päästä kiinni kunhan vaan menen sänkyyn ja silmäni suljen. Olen hyvä saamaan unen päästä kiinni. Ei vaikeuksia vaikka olenkin nukkunut pitkin päivää. Miksihän Kaverini ei ole alkanut Blogillaan rahaa tekemään, kun fiksu on ja aina rahaton. Luulisi että saisi rahaa teksteillään, kun tuhansia lukijoita kehuu se sillä olevan. Minäkin uskon ja luulen että jossain vaiheessa alan saamaan rahaa teksteilläni. Uskon että on minulla niin paljon annettavaa ihmiskunnalle.

Olin Heikkiin uskon veljeeni yhteydessä, oli se Porvoossa vaikuttamassa kaverinsa luona. Raha asioista puhuimme kun pitäisi jo alkaa siunaantumaan minulle rahaa ja miksei myöskin Heikille kun sekin on hyvää tehnyt niin paljon. Ainakin minulle on laittanut rahaa menemään hotelleihin ja hosteleihin.

Toivotaan että on siunausta asioissamme, ja alkaisi raha- asiamme toimimaan ja menemään eteenpäin. Heikki on kyllä järkevä kaveri ja kouluja käynyt siksi luulisi että sen kautta alkaisi asiat etenemään. Raha kun ratkaisee kaiken, ilman sitä ei saa mitään aikaiseksi. Ei voi syöttää juottaa köyhiä. Pitäisi saada ihan oma seurakunta toimimaan, ketkä minun sanaani uskoisivat ja kuuntelisivat. Jos ei JUMALAN lasten ääntä kuunnella niin menköön helvettiin kaikki koko ihmiskunta.

Keravan Salem ja City seurakunta ovat ihan outoja. Eivät anna minun puhua kummassakaan ihmisille, mitä olen ihmetellyt. Kun toisia kuunnellaan vaikka kuinka. Entisiä nistejä ja muitakin murhamiehiä. Kyllä ne saavat kunnioitusta ja arvostusta sekä tietysti mammonaa.

Luulisi että työni tuottaisi minulle jotain, mutta tuntui turhuuteen menneen rahani ja työni. Ellei sitten ala jotain tapahtumaan Heikin kautta mitä luulin jo Keravan seudulla toimiessani.

Toivotaan että menisi kaikki hyvin Sossun kanssa tiistaina ja saisin raha asioihini jotain sieltäkin päin parantamiseen. Sali kortin ja pyörän sekä vaatteita ja puhelimen. Ainakin laitan ne hakuuni sinne. Toivotaan että olisi jotain mukavaa postia R-kioskilla sossusta tulleena. Täytyy huomenna hakea postini jos vaan on postin palvelua R-kioskilla lauantaina. Uskoisin että on siellä posti auki joka päivä kun on R-kioskikin auki. Mitenhän saisin tuota Blogia mainostettua ja saisin lukijoita enemmän itselleni. Kun uskon ja luulen että olisi lukijoita vaikka kuinka jos saisin tämän ihmisten tietoisuuteen. Nyt nukkumaan pikku hiljaa katson vielä sähköpostin ja Facebookin. Josko olisi siellä minulle jotain. Ai niin täytyykin käydä oikotien sivulla oli kaverini laittanut Haagasta asunnon minulle vuokrattavan jos saisi sieltä asunnon olisihan se kun luojan lykky.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...