Tuli kelastakin äsken kielteinen päätös toimeentulotuki hakemukseeni, ja eilen sossussa kielteinen. Sanoivat Kelan päätöksessä etten ollut mennyt sovitulle tapaamiselle Sossuun mutta eilen kävimme Hanna hoitajan kanssa siellä.
Meinaavat hoitsut ja sossut että jää minulle rahaa vaikka olen sanonut sen sata kertaa että menee minulla miinuksella tuloni laskujeni jälkeen. Ainakin melko lähelle miinuksille. Kun menee minulta lainan lyhennykseen 80 euroa ja liikaa maksettuun asumistukeen 80 euroa kuussa. Pitäisi vielä maksaa ravintolisät ja vitamiinit itse.
Kun en ole saanut talon lääkäriltä lääkärin todistusta en edes Kelaan sitä saanut ja siksi tyssäsi varmaan kaikki sossustakin lääkärin todistuksen puuttumiseen. Kyllä ovat nämä outoja etteivät hoida hommiaan miksi selittivät minulle että on mennyt suoraan lääkärin todistus sossuunkin vaikkei sitä siellä ollut. Olisi pitänyt lääkärin todistus lähteä kahteen sossuun ja Kelaan silloin olisivat varmaan ottaneet myönteisen kannan asioihini.
Ei ihme että tulee nukuttua päivät pitkät kun niin paljon vituttaa talon touhut kun ei mikään vedä täällä ja eivät hoida hommiaan. Ei kai ne muusta johdu lääkärin todistuksien puuttumiset kun etteivät ole hoitaneet lääkärille Infoa siitä että tarvitsen todistuksen. Miksihän sanoivat minulle että on suoraan mennyt todistus Sossulle ainakin.
Helkkari kun ei Heikin uskon soturin puhelin vastaa joku syyhän sillä on siihen kun sanoo puhelin ettei tämä numero ole käytössä. Helkkari löiköhän välit minun kanssani poikki. Ei kai hermostunut kun sillä paljon viestejä lähettelin. Toivotan että on niin kun tuttuni sanoi että laittoi vain muusta syystä Heikki puhelimen pois käytöstä. On sillä ollut laskujensa kanssa tiukkaa jos on siltä mennyt liittymä kiinni maksamattomien laskujen vuoksi. Mitä en kyllä usko kun on se varmaan aika riippuvainen puhelimestaan.
Toivotan nyt että Heikki ottaisi yhteyttä kun oli sillä asioitteni hoito jo hyvällä mallilla. Keravalta tavoitteli se tavaroitani ja asunto asioitani se hoiteli miksihän olisi yhtä äkkiä lyönyt välit poikki ellei sitten ylemmältä taholta ole sille tullut viestiä ettei enää auta minua. Kun uskoo se uskovaisia muita niin paljon että he tekevät JUMALASTA työtään ja määräävät mitä tehdään. Että tekevät he suoraan JUMALAN työtä mikä ei pidä aina paikkaansa.
Mitähän minä tekisin ja keksisin tämän talon sossun kanssa ei ota mitään kantaa asioihini vaikka keittiöllä sille sanoin että tuli Kelan päätös minulle ja kielteisenä. Ja sanoin kovalla äänellä Hannulle varmaan kuuli sossu että mikseivät hoida hommiaan. On todella outoa harmi kun ei ole omaan asuntoa minulla että voisin kirjoittaa asioitten omalla nimellä kun täytyy kirjoitella rivien väliin ja niin ettei astu liikaa kenenkään varpaille.
Mitenhän saisin koneeni pelaamaan ettei menisi sähköpostista valkoiseksi linkkien sivut. Ja pitäisi saada Blogini näkymään kaikille kansoille. Uskon että on lukijoitakin minulla kunhan nyt pääsisin neutraaliin paikkaan kirjoittelemaan. Löytäisin nyt lukijakuntani niitä on varmaan paljon lusineitakin vaikka vanhan liiton miehiä tietäisivät ne miten paljon minua on kidutettu ja minulle paskaa tehty. Moneltakin taholta olen saanut ottaa vääryyttä vastaan monenlaista.
Vaikka niin paljon ihmisiä olenkin autellut Keravan seudulla syötin ja juotin porukkaa. Nyt alan kyllä jostain rahaa tekemään kirjaani olisin yrittänyt saada ulos ihmisten luettavaksi siitä olisi ehkä tullut rahaakin minulle näin ovat monet povanneet. Vaikkei nyt mitään ihmeitä ole kirjassani kun en ole maailman kiertäjä. Mutta olisihan siinä miten JUMALA on tietäni ohjannut lapsesta asti johdatuksia siinä on paljon mitkä eivät mahdu sattumien piikkiin.
Saisin nyt asunnon jostain kun muutkin kuntoutujat saavat omat asunnot ja hyviä kämppiä. Miksen minä voi saada kun olen niin paljon hyvääkin tehnyt ihmisten eteen kyllä pärjäisin kun ruokajonosta hakisin ruuat ja nuukasti eläisin en polta, viinakaan en ota ihmeemmin paitsi Hennesey konjakkini lääkkeenä. Ja toki vitutuksiin voi mennä enemmänkin kun lääkkeenä. Vihreä tee 40 asteinen vesi hunajalla ai että se maistuu makealle.
On kohta asumistuen aika ja sitten tulee eläke ja takuueläke ja hoitotuki. Jos pystyn siitä makselemaan vähän laskuja taloon ainakin kovat ruokalaskut ja vuokrat. Onhan niissä makselemista ihme kun ei kelasta tullut toimeentulotuki rahaa vaikka hyvät paperit heille lähetin ja viimeisen päälle laskut maksetut ja maksamattomat. Mitähän ne kanssani meinaavat kun eivät millään maksele mistään menojani ei sossusta eivätkä kelasta. Kyllä vaikuttaa Psyykeen tuommoinen laskujen kanssa pelaaminen ei ihme että nukun paljon pääsee uneen karkuun tuommoisia velka asioita laskujen kertymistä.
Mitähän tähän keksisi kertomusta vielä tälle päivälle. Kyllä runosuoneni kukoistaisi jos saisin rahaa kirjoittelustani ja lukijoita en vaan osaa oikein mainostaa tekstejäni. Kun tietäisi lukija kuntani ketkä ovat kiinnostuneet asioistani ja miten olen tutkinut näitä paikkoja vuosia. Täälläkään ei nyt mitään ihmeempää ole sattunut ja aika hyvällä mallilla on talon asiat. Ei ole ambulanssikaan käynyt vähään aikaan mikä kävi tullessani parikin kertaa viikossa talossa.
Oli jännä kun Pappikin kävi laulamassa talossamme puhuin yhden kaverin kanssa pöydässämme tuli Pappikin keskusteluumme mukaan sanoi se että on juttukaverini paremmassa kunnossa oli juuri se kaveri mitä kolme ambulanssia kävivät jeesaamassa kerran kun ikkunasta katselin niitä. Kerroin Papille kuinka oli jännästi kun katsoin yöllä ikkunasta alkoi satamaan kaatamalla ja ukkosta oli kun kirkkaalta taivaalta.
No sitten tulin Ambulanssit pihaamme ja kaveria vietiin pumppunsa takia ajattelin että oli viimeinen reissu kaverilla. No Pappi pöydässämme sanoi kaverille että oli se sairaalassa huonossa kunnossa. Mutta nyt ihan pirteänä istui pöydässäni ja heitti herjaa. Näin on kummallisia nuo HERRAN TIET. Kaveri oli ihan terveen oloinen terve väri kasvoissaan. Onhan täällä sattunut pelästyin kun huomasin ruoka jonossa Yrjön päältä ettei ollut sillä kaikki kunnossa.
Onneksi sain sen otettua syliini kun pyörtyä se meinasin. Laskin sen lattialle ja siitä se tokeni ja nousi syömään. Väri silläkin meni harmaaksi ajattelin heti sydänperäistä juttua Yrjölläkin. Eivät soittaneet sille ambulanssia eivätkä jatkohoitoon laittaneet. Olen tästäkin episodista kirjoittanut jo aikaisemmin mutta tulihan tässä toistoa siitäkin jutusta. Kun tuosta pumppu hommasta puhuttiin aikaisemmin.
On tämmöisessä talossa nuo sydänjutut aika yleisiä kun on vanhenevia ihmisiä talossa ja ihan tuntuu vuodepotilailta toiset alhaalla ainakin.
Oli mukava se Turkkilainen kaveri yöllä kuka otti minut taksikopilta kyytinsä kun Kallea etsin kun heitti se ruuat kiinalaisessa pitkin. Autettiin Turkkilaisen kansa ihmisiä yhtäkin nuorta naista vietiin se yöllä kotiinsa. Ja vanha pappa käveli suojatiellä sanoin kuskilleni että otetaan pappa kyytiin ja viedään kotiinsa.
Helkkari kun päästiin papan portille huomasin että oli papalta kaatunut jotain muovikassistaan penkille oli ressukukalla piimä purkki auki ollut kassissaan ja siitä kaatunut auton penkille hiukan. Ei ulkomaan kaveri ollut moksiskaan. Ja joku noita turkkilaisia haukkuu noin hyvä tyyppi oli minulle kaveri ja keskellä yötä ajeltiin. Hienoja viinejä antoi ja pojille vielä kalja kassin.
Kun heitti minut kollien kämpille. Ja lupasi vielä Turkin kaveri tuoda aamulla nahkatakkeja pojille en sitten tiedä kävikö kämpillä kun olin liikenteessä. Ja en todellakaan haukkuisi heitä kun ovat soturi kansaa. Minäkin olin Antalaniassa hullujen huoneella sängyssä nahka hihnoilla kiinni kun Suomalaisen kanssa olin tapellut, Olin käsistä ja jaloistani hihnoissa. Alkoi kusettamaan minua siitä vaan vekslasin tiukat nahka hihnat jaloistani irti ja housut munien alapuolelle ja kusin patjan ja seinän väliin. Kyllä katsoivat turkkilaiset hurjapäät pitkään mikä ukko olen. Sanoivat ettei kukaan lähde hihnoista tavallinen kuolevainen irti. Sain parasta sen jälkeen turkkilaisilta.
Oli mukava takasin tulo koneessa. Kun sopimuskodin tytöt alkoivat piipittämään koneessa ettei minulle saa viinaa myydä. Menin VIP osastolle ja kysyin nuorelta leidiltä saanko istua hänen viereensä. Olikin tyttö Suomalainen ja sen nuoren turkin pojan Suomalainen tyttöystävä kuka vei minut Pia Mäntymaan käskystä hullujen huoneelle Turkissa.
Kyllä naurettiin tytön kanssa reissuani kun tuommoinen yhteen sattuma oli. No piti koneessa ottaa ohjat taas käsiinsä kun oli jo mennessä huonossa hapessa vanhempi kaveri ja nyt oli ressukka oksentanut päälleen. Seisoi kaveri käytävällä koneessa. Otin käsimatkatavaroistani ainoan tuliaisen Turkista uuden paidan kun oli papalla oksennukset paidallaan ja vedin sen papan päälle Ja kaikki olivat tyytyväisiä ettei oksennus haissut ja ollut sitä joka paikassa.
No Suomeen päästyäni mietin mihin HELVETTIIN tulin takaisin. Menin taksilla Järvenpäähän sanoin taksille että odottaa minua nykyisen Skannik hotellin edessä kun käyn hotellin Baarissa paukuilla. No oli minulla siistit olohousut jalassani ja uudet tennarit. Alkoivat kaksi portsaria piipittämään ettei niillä vetimillä pääse yökerhoon.
Tuli ovella joku pieni kaveri vastaan sanoin kaverille että siinä on 600 markkaa anna housusi minulle siinä ravintolan ovella vaihdettiin housuja. Oli kaverin antamat housut kun golf housut polveen minua eikä mennyt alkuunkaan kiinni minulle. Alkoi portsarit vielä piipittämään kun sanoin että nyt vissiin kelpaan sisään. Sanoivat että täytyy kengätkin vielä olla toisenlaiset. Antoivat tiskin takaa kengät minulle. No pidin housuja kädellä ylhäällä ja tilasin paukun.
Ehdin yhden paukun ottaa kun tuli valomerkki baariin. Että kalliiksi tuli sekin kapakka reissu sain pienet housut millä en mitään tehnyt. Kai siitä mainetta saa kun kertoo portsarit varmaan tarinaani porukoille. Eli kyllä on niin juntti Suomi kaurahattujen ja jyväjemmareitten maa. Ja en maineen takia irrotellut oli vaan mukava touhuta. Kun Suomesta en tykkää olisi pitänyt lähteä heti Turkkiin takaisin oli niin hieno maa ja kansa..
Isäni sanoi Pia Mäntymaalle kuka oli käskenyt minut hullujen huoneelle hommata Marikan en toista muistanut kuka oli ohjaaja. Sanoi tosiaan Isä että on Kaitsu Piia sinun ovellasi parin päivän päästä. Oli vissiin Isäni vielä varoittanut Piaa että on se kusessa jos joudun jäämään Turkkiin.
En tiedä mikä oli Pian tarkoitusperä oliko tarkoitus minut jättää Turkkiin. No olin Piian portilla autollani kun selvitin missä se Sipoossa asui. En enää koko muijaa nähnyt en tiedä mihin hävisi se. Ei kuulemma enää ole sopimuskodin johtaja. Jäi selvittämättä mikä oli sen tarkoitus minut selvin päin järjestää Turkin hullujen huoneelle.
Kun seuraavana päivänä veivät minut hullujen huoneelle. Lähdin vetämään Turkin hullujen huoneelta kun lääkäri otti irti käsistäkin siteeni kun ihmettelivät varmaan miten jaloista ne irti sain. Ja housut alas ja takasin ylös vetkuteltua enhän nyt näyttänyt Turkkilaisille että pelkäsin ja kussut housuun. Hyppäsin taksiin joltain kulmalta ja sanoin että Marmaris hotelli.
Taksi joutui vielä kyselemään muutamista taksikopeilta missä hotelli on. Oli mukava taksi löi aina mittarin kiinni kun kyseli hotelliani. No päästiin hotellille onneksi olivat porukka paikalla että maksoivat tytöt taksin. No kertoivat minulle tarinaani että oli käynyt monta poliisia hotellissa yöllä kun tappelin vissiin porukastamme jonkun kaverin kanssa.
Oli silmäni saanut lyötyä mustaksi. No oli poliisit sanoneet että jos vievät putkaan joudun jäämään Turkkiin kun joutuvat pitämään 14 vuorokautta siellä. No olivat poliisit sanoneet että ota paukkusi ja mene huoneeseen juomaan ja nukkumaan. Mutta tietää tutut minut tulin takaisin baariin ja olin alkanut makselemaan satasta paukusta. No kun hatkasin hullujen huoneelta antoivat hotellin pojat minulle 600 markkaa takaisin liikaa maksamistani paukuista. Ja joku sanoo ettei ole hieno kansa turkkilaiset. Ei Suomalaiset olisi varmaan antaneet rahojani takaisin.
Tuli lääkäri hullujen huoneelta hotellille perässäni katsoi minua syvälle silmiini ja kysyi englanniksi että onko kaikki okei sanoin että kaikki on kunnossa Okei. Siitä aloittelin loman yhdellä Bagardilla ja oluella kävin. Enhän nyt antanut Sopimuskodin pikkutyttöjen hoitajien alkaa määräilemään matkaani. Oli mukava vetää kättä lippaan Ataturkin muistomerkillä sotilaiden kanssa. Eivät antaneet kuvia meistä tervehtijöistä ottaa kun meinasi turistit kuvia ottaa estivät sotilaat sen kuvaamisen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
1 kommentti:
Rakentavaa palautetta:
Kannattaa käyttää vähän aikaa myös välimerkkien ja yhdyssanojen kanssa. Todella vaikeata luettavaa jo tuon pelkän jaarittelun ja toistamisen kanssa ja siihen päälle vielä kirjoitusvirheet. Jos harkitset kirjan kirjoittamista, niin suosittelen että käytät ihan kirjailijaa, joka vaikka sanelustasi hoitaa kirjoittamisen.
Lähetä kommentti