keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Pinnan kiristystä.

Kyllä pinna on kireällä kun juuri vein R-kioskin postiin Kelaan ja kahteen sosiaalitoimistoon kirjeet hakemukset toimeentulotuesta. Pitäisi minun saada vähennyksiä ruokalaskuun ja maksujen omavastuu osuuteen. Silloin saisin tasapainoon maksut ja pystyisin makselemaan laskujani mitä on ihan perintään asti mennyt. On luottotiedoissanikin jotain häikkää en saa edes pika vippiä että voisi sillä maksaa laskuni. Ei niitä ollutkaan alussa kovin isoja summia mutta sitten tulikin tonni kaupalla niitä minulle. Ihmettelen miten tulikin yhtä äkkiä noin kovat maksut minulle laskujen muodossa.

Jätetään nyt tähän vähän väliä ettei kaverini hermostu kun sanoo että yhtenä pötkönä kirjoitan. Kyllä pitäisi minun saada yhteiskunnalta rahaa sossuilta ja keloilta. Olen niin paljon hyvääkin tehnyt mehiläisessäkin sähköhoidosta nuoren naisen pelastin. Ja olisi hiekkaharjun Mehiläinen palanut ellen olisi toiminut. On sekin tarinani varmaan tuolla aikaisemmissa teksteissäni. Nyt ikeessä  Mehiläiseen laskujen muodossa ei kyllä mene oikein nämä hommat. Mehiläisen pitäisi minulle maksaa eikä minun niille kun ilmasta työtä olen niiden eteen tehnyt vuosia. Monenlaista, hoitajaa saanut olla palomiestä ,putkimiestä, Psykiatria ollut Tanja tytölle. Kun eivät muuta keksineet kun sähköhoitoa sille, minä annoin RAKKAUTTANI ja sain nuoren naisen sähköhoidostakin pois. Eli mitenhän on asiat minä hoidan RAKKAUDELLANI potilaita en lääkkeillä Zsompiksi tekemällä niin kun tässäkin Mehiläiseksi muuttuneessa Mainio Vireessä. Helvetti lääkettä aamuin illoin ja siinä välissäkin. Menee jengi nukkumaan iltapalan jälkeen ja aamuun asti pitäisi olla huoneessa. Saadaanhan nämä helppo hoitoiseksi lääkityksillä. Minä oikein punasta näen tuolla ruokailussa kun hirveät määrät lääkettä työnnetään ihmisiin. Ei ketään saisi Zsompiksi lääkitä hirveän näköistä touhua. On hoitajatkin tässäkin talosssa kun eivät JUMALASTA tiedä mitään. Räkii hullut niin sanotut keuhkojaan pihalle tupakasta menee hoitajat niiden viereen tupakalle että hyvin on näilläkin hommat hanskassa. Oikein pahaa tekee katsoa nuoria hoitajia rööki palaa melko kaikilla.


Kyllä jotain pitäisi saada aikaiseksi junnaa kaikki taas paikallaan. Mutta rahastahan kaikki on kiinni menisin vaikka Keravalle takaisin turvamiehet vaan ympärille ettei tarvitse aseeseen itse tarttua. En kenestäkään pöllöstä viitsisi tuomiota ottaa kun kyrvät eivät tajua kenen kanssa ovat tekemisissä.

Helvetti onkohan  pojilla yhtään PAPAA ikävä eiköhän pojat siviilissä ole pienet kakuthan niillä tuntui olevan. Onkohan linnassa tullut yhtään järki päähän, toivotaan niin jos vaikka isot pojat olisivat pitäneet puhutteluja pojille.

Mitenhän linnoissa nykyään pärjäilevät kaverit. Minä tykkäsin olla Jokelassakin pääsin nostelemaan ja salille pelaamaan mutta ei viitsi enää tuomioita ottaa kun heittävät minut hullujen huoneelle miksihän kun en hullu ole. Kiitäisinköhän  homoa  niin kun kytät varoittelivat jo junnuna jatkosta. Mutta mitenhän nyt vanhan liiton poliisit alkaneet sairastelemaan niin pelkääkö ne etteivät uskalla minua enää puolustella. Miksihän poliiseiltakin on tullut paskaa minulle monenlaista juttua. On hyviä ja huonoja poliiseja onhan se nähty. Eikö Karhun porukastakin joku ollut palanut ja jatkuvasti kirjoitetaan poliisien paska hommista. Kai ne Aarnion hommissa ovat ellei sitten ole se juoni ja soluttautuja Aarnio isompiin juttuihin. Näin olen lukenut noista edellä mainitsemista jutuistani.

Pitäisi saada taas luettavaa tekstiä tulemaan, HENGESSÄ kirjoitella silloin syntyy luettavaa tekstiä Mikähän on kun kaverini kuka ei halua nimeään julkisuuteen mielestä minulla ei ole luettavaa tekstiä. Miten se sitten puhuu minulle että lukee jengi ruoka, muoti Blogeja miten helvetti minua ei turhuuden turhuus voi enempää kiinnostaa. Luulisi että olisi minun tekstini mielenkiintoisempaa luettavaa. Tapahtuma rikasta ja JUMALAN johdattamaa niin kun monet asiani ovat menneet JUMALAN johdatuksessa. Kaverini puhuu sattumista ja todennäköisyyksistä mitkä eivät mitenkään voi olla vaan sattuman sanelemia juttuja. On niin ihmeellisyyksiä sattunut minulle vuosien saatossa.

Heikille kaverilleni olen sanonut että puhuu tätä aikaa ihmisille minun tarinaani siitähän mainetta ja kunniaa saisi. Kun selittää se vaan raamattua jatkuvasti on muutakin kun kulkea raamatun mukaan jatkuvasti joka päivä. Kun selittää Heikki että raamatun mukaan kulkien taloudellisetkin asiat menee hyvin. Mikä ei paikkansa pidä olen senkin todennut moneen kertaan. Kun minäkin kuljin raamattu kädessä joskus joka päivä. Ei siinä tullut sen hullua hurskaammaksi siksi jätin turhan raamatun lukemisen.

Huomenna tulee lääkäri taloon vissiin täytyy sen siunauksella saada lääkitykseni lopetettua mitä en ole syönyt oikeastaan koko aikana. Vituttaa vaan kun meinaa hoitajat että olen niin hyvässä kunnossa kun olen syönyt lääkkeitä mikä ei siis paikkansa pidä. En tiedä mitä voisi lääkärille sanoa lääkkeistä. Täytyy vissiin puhua siitä kun puhuin linnojen MAFIOSTA oli ne mennyt Nikolai Ralinin korviin ja sanoi se kolme asiaa kun tuli minua Hiekkaharjun Mehiläiseen tapaamaan. Että jos hän olisi sen paikan pomo potkisi hän minut heti ulos ja kun terve olet lähde terveitten pariin ja lääkkeet olet heittänyt pois. Sanoin Ralinille että nythän puhut asiaa eikä mitään paskan lässytystä. Sitten puhuttiin miesten juttuja niitä näitä.

Toivotaan nyt että synkkaa lääkärimme kanssa olisi vaan niin paljon asioita sen kanssa. Ei ihan lyhyellä tapaamisella menisi asiani jakeluun lääkärille vaan vaatisi se pitempää palaveria. Katsotaan huomenna miten menee asiamme jos se nyt tulee huomenna duuniin. Kun viime viikolla ei tullut lääkäri ollenkaan. Täytyy nyt vaan rohkeasti mennä puhumaan asioistani. Enhän voi epätietoisuudessa olla lääkärin kanssa ja lääkityksieni. Nyt syömään alkaa olemaan kello jo niin paljon. Pitäisiköhän taas pelleillä lääkkeen oton kanssa kukahan hoitaja on paikalla että pystyn pimittämään lääkkeen oton ja sylkäisemään sen pois.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...