Sain suurella vaivalla Veeti hoitajan kanssa kopioitua paperini oli siinä aika nippu niitä kolmet kopiot piti minun ottaa kelaan sossun kahteen paikkaan. Toivotaan että alkaa tuottamaan Keravan Sossulle laittamani toimeentulotuki hakemus se olisi tärkeä, ensi sijainen että saisin maksut hoidettua. Kun sanoi kylän sossu että laittaa Keravalle hakemukset pienentää ruoka laskua ja omavastuu osuutta.
Enhän millään pysty rahaksi muuttumaan kun menee jo pankin lainaan 80 euroa kuussa. Ja nyt tuli liikaa maksetusta asumistuesta maksut takaisin kelaan. Olivat vissiin ottaneet jo 80 euroa siihenkin. Eli ei millään riitä rahani kun pitäisi jäädä minimi tulot minulle laitoksessa olevalle. No huomenna saan aamusta postiin kirjeeni saa ne lähtemään mihin pitääkin kunhan vaan jaksan mennä ne viemään R-kioskin postiin. Paras ne on itse viedä että varmaan tulee oikea määrä postimerkkejä kirjeisiin kun eivät yhdellä merkillä varmaan mene. Kyllä sen tunnistan kun on niissä niin paljon paperia ja painoa. Toivotaan että Marjatta tulee töihin aamusta vaikka kyllä minäkin mielelläni kävelenkin kylille. Eli vien siis itse kirjeeni postiin näillä puheilla. Jos kävisi konjakilla samalla kahdella enintään viimeksikin tuli niin kun allergia oireita alkoi otsani punoittamaan kummasti kun antabusta ottaneena.
PYHÄ HENKI KOSKETTI MINUA KUN MENIN ALHAALLE USKOVIEN VENHEMPIEN IHMISTEN TILAISUUTEEN. Heikkiä moikkasin lauloivat juuri JEESUKSEN PARANTAVASTA VOIMASTA. Puhuin Papin kanssa samoista tutuista tunsi alan miehiäkin. Puhui yhdestä Jengin entisestä pomosta kuka on nyt vissiin uskoon tullut. Murha mies ollut sanoi Pappi että mitenhän kaverin käy. Voihan olla etteivät kaikki hyväksy sen rankkaa menneisyyttä.
Kohta olisi ruoka taas talossa täytyy vissiin syödä vähän kun ei oikein ole nälkäkään minulla. Pitää vähän taas alkaa katsomaan mitä suuhunsa laittaa kun on maha vähän alkanut pömpöttämään. No enemmän vaan lenkkejä juoksua kunhan vaan polveni kestää kun on se jalkapallossa mennyt riekaleiksi mutten ole antanut sitä operoida vaan itse olen sen kuntoon laittanut kovalla treenillä.
Toivotaan että uskoon tulo auttaisi kaveria . Kyllä monet antaa silloin anteeksi pahat teot. JUMALAN anteeksi antava voima kun koskettaa ihmistä sen tuntee PYHÄN HENGEN KOSKETUKSESTA. Silloin synnitkin on anteeksi annettu. Ainakin ison kirjan mukaan. Mutta tarvitaan uskon sotureitakin ketkä pystyvät toiminaan eivät vaan hykertele ristin juurella edelleen.
Oli ruoka äsken sain huijattua lääkkeen oton kun ei se minulle sovi. Täytyy nyt torstaina pyytää lääkärin vastaanotolle jos tuosta lääkkeestä pääsisin senkin siunauksella. Tuli ruokajonossa Heikin kanssa juttua kun ei se saa syödä paljon mitään on sillä perseen kautta tähystys mikä oli Karillakin. Sanoin että tiedän mistä sen ajoittainen ummetus ja ripuli johtuu lääkkeestä, neuroleptit ainakin sitä aiheuttaa ja minä puhun kokemuksen syvällä rinta äänellä. Ekaksi semmoista lääkettä ummetus ja sitten ulostuslääke Pegorionia ja Movicol peristaltiikka menee suolesta kokonaan ja loppuu, koko elämän saa syödä ulostuslääkettä. Kaverini sanoi etten hänen nimeään saa mainita teksteissäni en ole mielestäni sen nimeä käyttänyt sen kiellon jälkeen. Otan pois sen nimen jos jostain sen löydän. Kumma että pelkää kaveri noin paljon vai onko turhan vaatimaton Blogissaankin jos noinkin paljon lukijoita luulisi että maine maistuisi sille. Vai onko sillä niin kriittistä tekstiä ettei kestä se päivänvaloa. Onhan kaveri oikea vastarannan kiiski joka asiassa vänkää mitä sille selvääkin asiaa ajan läpi. Ei ole aina mukava sen kanssa edes keskustella kun saa se ajatukseni ihan katkeamaan. Olisi tehnyt mieli lähteä viemään postiin kirjeeni että olisi heti aamusta saanut ne lähtemään eteenpäin. Mutta taitaa posti lähteä eteenpäin vasta iltapäivällä. Aamusta on pakko viedä ne että saan äkkiä sossuista päätökset ja toki myöskin Kelasta. Uskon että on korkeamman johdatus mukana asioissani pitäähän minun alkaa saamaan mainetta paljon hyvääkin tehneenä. Helkkari kun ei ole parin kunnon kaverin vanhan liitonmiehen puhelein numeroa soittelisin ja tavattaisiin niiden kanssa. Tietäisi missä mennään ja saisin molemmilta velkani pois. Kunhan nyt sitä rahaa osaisin tehdä, en muuta keksi kun ja että blogini alkaisi tuottamaan. Kaverinikin sanoo että miljardit näkevät Blogini. Onhan nämä maailman laajuisia asioita niin kun Facebookissa juuri tuli tuo minunkin mainokseni tai julkaistu kavereistani video. Helvetti kun ei siskoni Raila ota yhteyttä onkohan ne taas kusessa luuli Raila että minulla olisi vielä ollut rahaa kun viimeksi sen tavoitin. Mutta kumma on ei mitään yhteydenottoa siltä kun tyttärestään Johannasta olen huolissani. Kun näkyy pyörivän piri päiden kanssa se mitä ihmettelin kun sinne jätkien kämpille tuli illasta myöhään olin konjakkia maistellut mutta jotain sain Johannasta selville. Oli se ainakin nyt selvin päin sanoi vielä että pyöri niiden kavereiden kanssa. Kaikki epätietoisuuden vallassa asiani mitä olen luullut siviiliin päästyäni alkavan hoitamaan ja selvittelemään missä mennään piti alkaa sijoitukseni tuottamaan.
Taas tuli haikea olo kun mietin vuosien kidutustani ja vieläkin saan ottaa paskaa vastaan vähän joka puolelta. Luulisi näillä hupia lusituilla vuosilla jo päässeeni nimimiesten joukkoon. Mutta Seutulan kavereitani en ole ketään löytänyt vaikka siellä monta tuomiota lusinkin. Pidin pilleristit ja huume pellet kaukana meidän jengistä ei varmaan olisi Finnair maailman yksi luetettavampia firmoja jos tämän kiduttamiseni olisin tiennyt. Nykyään pitäisi vetää mömmöjä, ja miksei koskaan linnoissa kukaan ole sanonut minulla olevan joku saatanan Skitsoaffekti ja epäsosiaalinen persoonallisuus. Nimi miehenä sain kulkea omia teitäni linnoissakin pomot ja pamput panin kuriin ketään kumartelematta. Vaikka kaverini sanookin että pamput meidän pomoja ei ressukka tiedä yhtään linnoista eikä arvomaailmasta siellä. Sillä pamputkin ovat vaan ihmisiä ja raha ratkaisee niin paljon Riksun pappi mukana Bisneksissä ja monet muutkin virkamiehet. En tiedä serkkuni pojasta olisiko suomen vahvin vartija miten pärjäilee se poikien kanssa luulisin että hyvin kun kakkoseksi oli tullut joku aika sitten puntilla ikämiehissä maailman mestaruus kisoissa. On perkele kun suku on hylännyt luulisi että saisin reilusti liikkua ja kulkea kun sukulainen on tuommoinen pamppu saan putkesta päähän silmilleni hypittiin vähän joka puolelta. Jos Mikko serkkuni poika välittäisi yhtään isänsä serkusta saisin vapaasti kulkea ja tekisivät linnoissa niin selväksi noille pikku piipertäjille piri päille että rundissakaan eivät ole turvassa minä en enää linnoihin viitsi lähteä kuriin laittamaan paska housuja piri päitä. Aina olen pitänyt poikieni puolta ja niiden asioita hoitanut vahoon asti sukulaiselle Heinolla varmaan menneet asiat. Minä en koskaan ole käyttänyt sukulaissuhdetta hyväkseni. Kun oli elämän taipaleeni jo junnusta selvä minulle. Mikä lukee varmaan tuolla aikaisemmissa teksteissäni. Nyt vähän taukoa kirjoitteluun käyn muita sivuja katsomassa välillä.
tiistai 19. syyskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti