Täytyy tähän kirjoitella taas tarinaani. Vaikkei mitään ole tapahtunut oikein. Tuli hollannista perintä kirje Finitron Kollageeni tuotteesta. Huono homma olisin maksanut laskun 55 euroa heti kun olisin pystynyt mutta ei ottanut vastaan laskun viitettä. Ja nyt noussut perintään mennessä puolella lasku. Huono homma, tuli myös taas Mehiläiseltä ruoka lasku yli 400 euroa mitä en pysty makselemaan nyt ainakaan. Pitäisi saada jostain rahani poikimaan kavereitten kanssa piti saada Keravalla rahani poikimaan. Mutta ei mistään alkanut rahaa siellä tulemaan. Kunhan nyt olisin saanut edes velkani pois porukoilta. Tonni kaupalla rahaa liossa siellä ohi vetämiään rahojanikin. Harri rotta maksoi 300 e kun pelkäsi kun Keravalla liikuin porukkani kanssa. Nyt on jotain outoa siltäkin kun ei ole yhteydenottoa minuun sieltä päin.
Lähetin Harrille tilitietoni mihin olisi voinut maksella velkojaan. Mutta on siinä outoja piirteitä koko jutussa. Ettei vaan ole olleet mukana muitakin Harrin kanssa jutussa. Kun en rotalta tunnustusta saanut. Sanoi vaan ettei tunnusta, kyllä minä siltä olisin tunnustuksen ottanut jos olisin halunnut. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla. En vain kenenkään perhettä haluisi kiduttaa. Mutta kun tuntuu joku tekevän sitä minun sukulaisilleni. Kummisetäni pojan rahoja ovat kuulemma huijanneet määrätyt porukat. Ihmettelen miksei Ismo pane ketään asialle, kun prätkä miehiä sekin on ollut.
No asiasta toiseen hyvä että sain hammaslääkäriin ajan on se eteenpäin menoa taas hoidollisesti. Saisin nyt salikortti rahan ja pyörään rahan että pääsisi aloittamaan treenit. On minulle niin tärkeät salitreenit punttia kaipaa kehoni. Punttia ja kovaa siitä se taas lähtee, Jouko sanoi että ei pieni paussi puntilta haittaa kun on niin sanottu lihasmuisti. Ja kehittyy sitä taas äkkiä tai tulee esiin piilevät voimani. Olenhan tehnyt sellijumppaa ja kevyillä käsipainoilla koko ajan minkä olen talossa ollut. Olen vaan kaivannut salilla käyntejä tulee siitä niin Euforinen olo kun tiukkaa sali jumppaa pääsee tekemään. Voittaa se kaikki huumeet on niin hieno fiilis salin jälkeen. Kaverillenikin olen siitä sanonut. Kun selittää se vaan Bodi pelleillä ja ottaa olot Diapameilla ja muilla myrkyillä. Kun ei tajua se mitään on varmaan vaan niin kateellinen minulle huippu treenarille. Ja olojen terveellä tavalla ottavana. Kun ei ole se koskaan treenannut vissiin salia siksi on vastaan kaikella tavalla treenejä. Kateellinen sanon minä ei muuta voi olla. Minä pidän sitä Pami pellenä kun kehuu vielä sitä paska lääkettä.
perjantai 8. syyskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti