Aloin tähän vielä näin yöllä kirjoittelemaan. Kun tuntuu ettei unikaan vielä tule vaikka heräsin tänään ihan inhimilliseen aikaan. Jotenkin toinen puhelimeni hälytti vaikken ole siihen hälytystä päälle laittanut ellen sitten unissani tai vahingossa illalla laittaessani puhelintani. Outoja ovat herran tiet niin kun joku taas vääntäisi asioita ja yrittäisi sekoittaa päätäni. Ellei ihan sitten PÄÄPIRU itse sekoita päätäni. Mikä ei kyllä hevillä onnistu olen niin kovan koulun käynyt läpi. Tutultani sain hallinto oikeuteen hyvää tietoa kirjoitin ylös mitä se minulle neuvoi laittamaan siihen valitukseen.
Heikki USKON VELI on kokouksessa tänään. Ei ole siltä tullut mitään tietoa asunnon saannista eikä tavaroistani. Höpöttää se ihan hassuja tapaamisesta. Ei pojat oikein uskon asioista välitä varmaankaan ennen kun on se monelle jo myöhäistä.
Olisihan niin hienoa saada tavarani kaikki arvokas omaisuuteni. Teillä tietämättömillä ei tunnu kukaan tietävän niistä mitään mikä tuntuu oudolta. Kyllä luulisi että kiinteistön omistaja tietäisi missä tavarani ovat eihän ne voi noin vain kaatopaikalle kuskata ihmisten tavaroita. Uudet televisiot radioita uutta luistinta vaatteita kalliita työsaappaita. Kaikki niin kun olisivat hävitetty tuntuu oudolta. Voihan se olla ettei ne monelle ole arvokkaat mutta minun yli 5 tuhatta sivua päiväkirjaa hävinnyt 8 vuoden hupi tuomiolta 5 vuotta kärsimystä jatkunut laitoksissa. Tai hoito paikoissa missä en todella viihdy. Viihtynyt olisin katupoikien luona kunhan vaan olisivat saaneet rahani mitkä heihin sijoitin poikimaan. Olisinhan heidän kanssaan asunut mielelläni. Mutta eihän se rahattomana onnistunut.
Toivotaan että tulee asunnon haulleni tarjouksia panin useampaan paikkaan haut. Ellei sitten luotto tietoni ole esteenä. Epäilen että on pankki pannut jonkun laina eston minulle kun huolimattomasti käytin rahojani. Jos niillä on semmoiseen valtuudet mitä epäilen kyllä. Eiköhän ihmiset saa käyttää rahansa ihan niin kun huvittaa.
Pitäisi vissiin alkaa nukkumaan. Vaikkei kyllä väsytä yhtään tykkään yöllä valvoa kun tiikeri. Mutta kun ei ole mitään tekemistä yöllä täällä muuta kun kirjoitella. Kunhan nyt politiikkaan pääsisi mukaan mutta kun ei ole tuollainen kusipää huijari niin kun vuodesta toiseen nuo tuntuu olevan. Porukka muuttuu muttei mikään asia paremmaksi muutu. Köyhät ovat köyhiä ja rikkaat rikkaita. Eihän se ole kun rahaa antaisin kaikille niin paljon kun tarvitsisivat että voisivat Suomalaisetkin perustaa firmoja. Kun tuntuu kaikki ravintolatkin olevan ulkomaalaisilla. Pitseriat sun muut yritykset. Panisin sovussa olemaan ulkomaalaiset ja Kanta väestön. Yhdessä kohti parempaa Suomea tekemään. Tuntuu rasistit syntyvän siitä kun ei Suomalaiset saa mitä haluavat siitä vihat ulkomaalaisiin. Kateutta katkeruutta siitä kaikki viha saa alkunsa. Oppisivat elämään RAKKAUDESSA muuten on kusessa Suomalaiset tavallinen väestö. Olen sitäkin pitkään ajanut läpi että armeija kadulle niin kun junnuna kulmilla ollessani yöllä Hyrylän varuskunnan sotilas poliisit ajelivat jeepillä Keravan kadulla kummasti rauhoitti mieltä. Olikohan ihan rynkyt povella. No nyt on Suomalaisilla poliiseilla konepistoolit kadulla ihan mitä olen ajanut takaa pitkään. Näin asiani etenee niin kun olen suunnitellut kumma on JUMALAMME kun asioita johtaa vaikka ihminen yrittää panna hanttiin kaikella tavalla. No eiköhän siinä tullut tekstiä tälle alku yölle ihan tarpeeksi. Olikin muutama päivä väliä kirjoittelulla. Toivotaan että lukijoita saavuttaisin teksteilläni. Ihmettelin kun kaverini ei antanut bloginsa nimeä minulle mitä ihmettelin eihän se salaisuuksia kirjoittele.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti