Heräsin aamupalalle aamusta kello 8 ja siitä takasin nukkumaan ja herätys syömään kello 12 ja siitä taas nukkumaan ja nukuin 14,15 kahville. Onkohan talossa tosiaan hometta Jouni kyllä muutti takasin vanhaan huoneeseensa missä oli hometta kuulemma todettu. En tajua mitä hyötyä sen oli hetkeksi muuttaa minun viereiseen huoneeseen hometta karkuun ja nyt takasin entiseen home kämppäänsä.
En nyt tiedä onko home väsyttävää voi olla en vaan ymmärrä mikä minua niin väsyttää nykyään. Toki vähäinen tekeminen myös väsyttää kun olen tottunut toimimaan ja tekemään aina jotain näissä laitoksissakin. Onkohan sali meillä 23 päivä olisi se torstai on hienoa päästä salille pitäisi vaan päästä useammin mutta siitä se lähtee. Kun nyt saisi tuohon kylän salille salikortin pääsisi sillä koska vaan jumpalle ja rautaa vääntämään.
Minä kaipaan lihas harjoitteita kun olen niin paljon niitä harrastanut monta vuotta nostelin tuossa kun kiinni olin. 8 vuotta hupituomiota ja siihen viisi vuotta vielä hupia kun en asuntoa ole saanut.
Oli ruoka äsken oli kevyttä kasviskeittoa porkkana keitto. Ja siihen otin muutaman leipä viipaleen meetvurstilla, juustolla ja siihen vielä sipulia ja paprikaa päälle oli erittäin hyvä ja kevyt ruoka. Minä suosin kasvisperäisiä ruokia kun tykkään kevyestä ruuasta ja laihduttajana vielä niitä suosin.
Tuli vielä jälkiruuaksi mandariini ja viinirypäleitä eli oikein hyvä oli tarjoilu jäi kevyt olo ruuasta kun ei raskasta ollut. Muutenkin tässä talossa kyllä suositaan kevyitä ruokia on kalaa ja broileria usein. Monta kertaa viikossa on kalaa ja broileria onhan ne tosin kevyitä mutta onko myös hinta kysymys joku kyllä sanoi ettei kala niin halpaa olisi. Silakka nyt ei kyllä varmaan kallista ole mutta tuleehan toki lohtakin aika useasti.
On tässä talossa erittäin hyvät ruuat kun paneudutaan täällä tuohon syömiseen niin tosissaan kun on se näille yksi tärkein ja kohokohta päivässä. Hulluilla on hullujen huvit vai miksi näitä voisi sanoa kyllä täällä meidän osastolla on mielenvikaisia melkein kaikki ainakin vaikuttaa siltä ja lääkityksistä päätellen. Aika rumasti sanottu mutta kyllä nauroin taas kippurassa Hannulle kun hoitaja Matti meni saunalle pesemään sen hiukset. Kysyin Hannulta pesikö munatkin vai miksi haluaa pestä .Hannu on alla 50 vuotta ja saamari pesee hoitajat sen hiuksetkin. Sanoin Hannulle että käskee pestä munatkin että on sillä niin pieni ettei itse ylety. Helvetti Hannu on linnojen miehiä Riihimäen keskusvankilassa ollut mikä oli minun kotini monet vuodet. Miten on linnoissa pärjännyt kun täällä on noin onneton ei tule linnoissa mieleenkään että henkilökunta pesisi kavereiden hiuksia. Hannu on taantunut niin paljon jo kellokosken ajoista missä olimme samalla osastolla siellä sen oli muistaakseni pakko pestä itsensä ja siivota huoneensa ja pedata petinsä. Täällä kysyy hoitajilta kaikki asiat ja petaa ne vissiin sen sängynkin. Ainakin siivouksissa huomasin kerran sitä autettavan huonossa on sen touhut kysyy kaikki hoitajilta ei mitään oma aloitteellisuutta enää ole sillä ja sen touhuissa. Sain sille vapaakävelyt mutta ei toi niitä käytä selittää hoitajille että hän kävelee taas viisikertaa käytävän päästä päähän. Kyllä on nuori mies vetämätön ja saamaton alkaisi käymään ulkona vapaakävelyllä siitäs sen kuntoutuminen alkaisi. Minulla on aika hyvällä mallilla asiat kun lääkitykseni melkein lopetettiin. Toki minunkin pitäisi enemmän käydä lenkillä ja pitempiä lenkkejä suosia.
Tuttuni vittuilee koneeni tietämättömyydestä en todella sen ohjeiden mukaan osaa mitään tehdä koneeltani. En muutenkaan ole mikään Nörtti en paljon tiedä koneestani. Pakolliset toiminnot osaan ja tärkeimmät tehtävät pankki asiat kelan ja sossun asioita hoidellut. Oma kanta on tärkeä näkee sieltä lääkkeet ja saa uusittua reseptit. Ja toki pakolliset Yotutubet ja sähköpostit hallitsen. Jotain aina tiedän sieltä täältä kyllä minulla on paljon opittavaakin koneelta tuttuni neuvoista en kyllä mitään tosiaankaan ymmärrä.
Kävin katsomassa ilmoitus taululta puntti salista onkin se jo huomenna hyvä niin täytyy vaan mennä ajoissa nukkumaan tänään että olen huomenna virkeä. On sali kello 13 eli onneksi ei ihan aamusta ehtii siinä valmistautua, vedän tiukat vedot salilla jos vaan olen iskussa kun on paikat olleet kipeät pitempään. Olkapäät ovat yöllä särkeneet ja muutenkin on nivelet ja lihakseni olleet kipeät. Vaikka syönkin tuota Gollageenia pitäisi sen auttaa niveliin mutta kummaa kipua on ollut. Toki kun on liikuntani vähentynyt sekin vaikuttaa nivelien ja lihaksiston kuntoon.
Toivotaan että tulee salille muitakin kun minä että saisimme sali vuoron jatkuvaksi ja tarpeeksi usein. Kunhan nyt alkuun saisimme edes kerran viikkoon olisi sekin tyhjää parempi vaikka kaipaakin kroppani kolmea kertaa viikossa salia. Kunhan nyt saisin tuohon kylämme salille sali kortin pääsisi sillä aina kun huvittaisi treenaamaan.
Ihme ettei sossu suostunut salikortti rahaa antamaan vaikka vetosin liikunnan tärkeyteen sanoin että Fyysinen ja psyykkinen vointi kulkevat käsi kädessä ja olisi kaikille parhaaksi mitä kauemmin pystyy omilla jaloilla porukan pitämään. Mutta kun täällä ei ole jumpparia eli fysioterapeuttia talossa eivät hoitajat vissiin monetkaan harrasta liikuntaa tai salia. Siksikin on huonoa liikunta talossa pakolliset muutaman sadan metrin kävelyt tekevät porukan kanssa mutta kun toiset ovat niin huonossa kunnossa. Eivät he pysty parempaan liikuntaan mutta on täällä meilläkin aika hyvin vielä omilla jaloillaan toimeen tulevia. Nyt odotan innolla salille pääsyä ja jumppaa on rahaakin sen verran että jotain voin ostaa salilta vaikka proteiini juoman.
Lähtisi nyt Hannukin salille kun siitä on sekin puhunut ja Joni on puhunut salille lähdöstä. Kurre varmaan lähtee tuolta toisesta päästä kun on se ahkera Stepperin käyttäjä tuolla aulassa. Minäkin välillä vedän Stepperiä siinä hengästyy hyvin ja äkkiä ei tarvitse montaa minuuttia sillä tehdä kun on hengästynyt. On se hyvä laite jos alkaisin Personal traineriksi porukoille pääsisikö sitä silloin ilmaiseksi salille. Tikkurin Virolaisten pitämälle salille olisi saanut tehtyä diilin jos olisin vetänyt porukkaa Mehiläisestä salille olisin itse päässyt ilmaiseksi.
Täytyy tänään mennä aikasin nukkumaan että olen huomenna hyvässä iskussa salille. Pahus kun nyt saisin salikortti rahan jostain kasaan kylän salille olisihan hyvä että pääsisin useammin salille. Kolmesti viikossa olisi minulle hyvä käyntikerta siinä ehtisi palautua lihaksisto välillä lepopäivinä. Nyt yritän tavoitella Heikkiä jos se vastaisi puhelimeen en ole sitä saanutkaan kiinni pitkään aikaan mikä on kaverille tullut. Sama kun Iso kaverini löi välimme poikki mitä ihmettelen kun hyviä kavereita olimme mutta oliko siinä lompakkoni häviäminen kun tiedän ketä epäilen. Tiedän missä lompakkoni hävisi Savion reissussa se hävisi kaverini kämpillä melko varmaan. Mutta ilman todisteita on vaikea ketään syyttää asiasta ei ole kun fakta tieto asiasta ja minä en yleensä erehdy. Kun kaverilla kävin suihkussa ja sen jälkeen huomasin lompakkoni kadonneeksi. Mutta en syytä kun ei ole todistajia eikä enempää näyttöä ja kaveri kieltää kaiken. Eli jos veikin joku lompakkoni alkaa varmaan viejän omatunto soimaamaan häntä jossain vaiheessa ja tulee syyllisyyden tunto. Jos joku sen myöntäisi ja asiat menisivät kunnolla ja syyllinen jäisi kiinni olisihan se helpotus minulle.
Hammaslääkäri onkin sitten 5,12,2017 kylällä on siihen mentävä että saan taas kuntoon hampaani olikin pieniä reikiä aika monta. Pitää panna Kela tai sossu maksamaan hammashoitoni en pysty itse hoitoja makselemaan on se niin kallista pienen ensimmäisen tarkistus käynti maksun maksoin itse. Kyllä se kuuluu kelalle tai sossulle maksaa hammashoito, näin olen käsittänyt eihän kaikki pysty itse niitä makselemaan. Nyt täytyy lopetella kun ei ole oikein mitään sattunutkaan täällä ei ole mitään kirjoiteltavaa. Tasaista on ollut pitkään talossa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hyvin nukkuen mutta herätykseni oli vaan turhan aikaisin kello 1.45. Otin sydänlääkkeeni vitamiinit ravintolisät, söin vähän. Kirjoittelua blogiini onneksi menin vielä nukkumaan ja hetkeksi nukahdin.
Nyt olen melko virkeä vaikkei unta tullutkaan tänä yönä riittävästi. Jos normi tunteja mitataan vaatisi se parempaa pitempää unta minulle. T...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti