maanantai 20. marraskuuta 2017

Koneeni kanssa toimimista pieniä ongelmia. Tiukkaa sotainvalidi isoisäni perinteitä. Itsemurha yrityksiä minulta.

Ei tule oikealla hiirellä mitään näytölle ja kopioiminen ei onnistunut mutta kun klikkasin tuolta asetuksista sain pelaamaan kopioimisen. Nyt siis pelaa aika hyvin pitää vielä saada tuolla oikealla toi loota tulemaan näkyviin. Oli iltapala äsken viiliä ja leipää makkaralla ja juustolla oli hyvä iltapala tuli maha täyteen. Onkin pitkät tunnit aamuun asti ventata ruokaa mutta hyvin olen pärjännyt tähänkin asti näillä ruuilla. Joskus ostanut lihapiirakoita ja jotain pientä syömistä.

On tämän koneeni kanssa ollutkin ongelmia onneksi tajusin ostaa uuden mokkulan ja sillä sain pelaamaan koneeni. Tuon valkoiseksi menevän sivun sähköpostin sivulta linkeistä vielä kun saisin korjattua olisin tyytyväinen on se ikävä vaiva. Kun ei linkeistä pääse eteenpäin ja tulee sieltä paljon juttuja. Ihmettelen kun meni minusta Eliittikumppanien hausta valkoiseksi ensimmäisen kerran. Kun vastasin Eliittikumppanien sivulle kysymyksiin viimeisessä kysymyksessä tuli vaiva ei hyväksynyt eteenpäin menoa kysymyksissä. Ja silloin huomasin tuon valkoiseksi menevän linkeistä olisiko sieltä tullut vika koneelleni.

Kummia hankaluuksia alkoi tulemaan Keravan kämpän haltijalta Keravalla vielä ollessani. Kun rahaa oli minulla yhteen aikaan aika hyvin olisimme silloin maksaneet vuokria niistä minulta menneistä neljästä tonnista ja vielä päälle lainani 2800 euroa. Kun kaveri ei noteeraa minun menettämiäni rahoja vaan laskee muutamia satasia antaneeni.  Helvetti kaksi nuorta kaveria asusteli kämpässä heidänhän olisi kuulunut maksaa vuokransa kun minäkin rahoitin kaikki heidän touhunsa ruuat juomat kaikki tupakoita myöten. Mutta sitten kun rahani loppuivat alkoivatkin painamaan päälleni asioitaan.

Luulivat varmaan kaverit että olisin ollut joku miljoona mies mitä en todellakaan ollut. Jos tajuavat yhtään kaverit minkä työn Inkeri tätini teki hoitaessaan sotaveteraani invalidi  Isoisääni kotana ja mummon vielä hautaan asti hoiti Inkeri tätini.Ja minä panin menemään tätini perinnöt Kyllä luulisi jos yhtään ovat kaverit Isänmaallisia kunnioittaisivat he perinteitä. Ja saisin minäkin minulle kuuluvaa arvostusta Sotaveteraanin Pojan poikana. Kun Isoisäni ei antanut edes vetää kättään poikki rintamalla kun räjähtävä luoti vei melkein käden siltä. Oli Isoisäni vielä Keravan Ornossa työkalu viilarina sodan jälkeen. Kyllä minua on niin paljon koeteltu että miten olen kestänyt kaiken. Muutaman kerran tosissani olen itsemurhaa yrittänyt mutten ole onnistunut. Toisella kertaa otin tiukan sähköjohdon mukaani kämpiltä ja vedin siitä hirren jonkun talon taakse aitaan kiinni. Joku minua seurasi koko ajan mutta ketään en nähnyt oli pakko olla sen Enkeli. Vedin tiukan solmun johtoon ja siitä roikkumaan itseni mutta kun tunsin että alkaa henki pakenemaan joku otti sähköjohdon irti kaulastani ja itse en minä se ollut. Siihen jätin hommani jos ei ollut minun aikani vielä lähteä. Toisen itsemurha yritykseni tein putkassa kun poliisit antoivat minulle ison puukkoni mukaan putkaan. Vedin siellä kaula valtimoani niin kovaa kun pystyin. Mutta aamulla heräsin ventti kaulassa ja puukkoni vieressäni. Mutta oli varmaan kyttien metkuja kun minua lähtivät aamusta laitokselta viemään kellokoskelle. Kamerasta varmaan seurasivat touhujani ihme että antoivat ison puukkoni mukaani putkaan eivätkä ottaneet sitä pois jos ja kun näkivät mitä olin sillä tekemässä. Kyllä on elämä toisille niin kovaa ei yhtään ystävää ei rakastavaa perhettä ei ketään. Olen aina ollut yksinäinen, luonto kappaleet olleet kavereitani. Mitenhän elämäni onkin näin yksinäiseksi jäänytkin ei vaimoa ei mitään. Luulin että naiset rakastaisivat minua kun nuorena oli paljonkin tyttöystäviä. Olisi silloin pitänyt järki olla päässäni ja ottaa joku neitsyt vaimokseni.

Kohta nukkumaan vaikka nukuinkin pitkälle päivään ei oikein väsytä nyt vielä. Mutta pitäisihän saada uni rytmi tasaantumaan ja mennä aikaisemmin nukkumaan ja aamusta pystyyn ja vaikka kylille ei vaan ole nyt ollut rahaa sinne mennä eikä oikein uskalla konjakkiakaan ottaa kun viimeksi Janika puhallutti minut, oli se ensimmäinen kerta kun puhalluttivat onneksi en ollut maistanut silloin.

Kun nyt Heikki uskon veljeni ottaisi yhteyttä ja selviäisi miksi se löi välit poikki. Toki on sillä työpaikka hakua ja siihen menee sen puhti varmaan. Ja kai se kokouksissa käy ja hoitelee tuttujensa asioita näin se viimeksi taisi sanoa. Saisi nyt autonsa kuntoon talvi renkaat siihen ja muutenkin pelaamaan. Olisihan ollut mukava sen kanssa liikkua autolla vaikka missä kun nyt olisi minulla ollut Inkeri tätini perinnöt vielä Heikin tavatessani olisinhan varmaan eri tavalla rahan kanssa toiminut.

Kumma kun ei kukaan tuttu ole soitellut joku ukaasi soitto tuli viimeksi kun sanoi kaveri että jäikö minulta joku asia hoitamatta alkoi antamaan puhelinta jollekkin  toiselle silloin löin luurin kiinni en mitään helvetin uhkailua ala vastanottamaan. Kun Harrin pelästyttäminenkin oli suurta kusetustani kun sen pojan toi yksi silmilleni Keravan kämpille. Helvetti mitä lössiä varastettu puukko minulle onneksi vein sen yhden tyypin Lidlin kauppaan ja sanoin että puukkoni piippaa että on se varmaan varastettu aina paljastimen ohitettuani piippasi hälytykset. Onneksi sain asian tehtyä vartijoitten kanssa selväksi ja minua ei enää epäilty varkaaksi. Kaveri oli hiljaa kenet mukaani vein kauppaan kun tuntui että vittuillessaan antoivat varastetun puukon että kusessa olisin sen kanssa. Kysyin Lidlissä vartijan läsnä ollessa miten ovat saaneet varastetun puukon ohi kassan ja hälyttimien sanoi kaveri että varmaan jollain foliolla vuoraten. Helvetti kyllä lössiin ajauduin kaikki samaa sakkia ja minä luulin että lähden politiikkaan mukaan ja saan jotain aikaiseksi maassamme. Luulin kun oli netissä juttua että olisivat olleet kaverit poliittisesti aktiivisia ja vakaumuksellisia. Että olisi idealokiani mennyt eteenpäin mutta kaikki tyssäsikin huume piikkiin. Siinä oli meidän hyvät yritykset politiikasta ei mitään antaneet minulle takasin kaikki tyssäsi mitä olin monta vuotta ajatellut vuosia hupia lusineena mutta kaikki menikin hukkaan. Panin rahani menemään köyhille ja rikkaille mutta mikään ei poikinut takasin ja kaikki vaan asunnon saannistani että olisin saanut oman kiinne kohdan mistä toimia. Kyllä minua monetkin kuuntelivat koulun lapset olisivat halunneet että olisin heidän kanssaan jutellut välitunneilla.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hyvin nukkuen mutta herätykseni oli vaan turhan aikaisin kello 1.45. Otin sydänlääkkeeni vitamiinit ravintolisät, söin vähän. Kirjoittelua blogiini onneksi menin vielä nukkumaan ja hetkeksi nukahdin.

Nyt olen melko virkeä vaikkei unta tullutkaan tänä yönä riittävästi. Jos normi tunteja mitataan vaatisi se parempaa pitempää unta minulle. T...