Tuli tänään taas talon vuokra 502 euroa ja omavastuu osuus Keravan kaupungille 81 euroa lisäksi tuli Vitaepro ravintolisä laskut kahdesta paketista noin 40 euroa on niissä taas maksamista. Olisi mukava tietää mihin on laitettu liikaa maksamani vuokra talolle noin puolelta vuodelta täytyy sossultamme kysyä sitä kuuluuhan minulle tulla kuitit maksuista että tiedän etten maksele kahteen kertaan vuokria ja ruokia. Toivotaan että saisin laskuni tasapainoon joskus taas onkin luottotietoihini mennyt joku maininta varmaan noista kymmenen vuotta vanhoista oikeus rekisteri keskuksen maksuista mitkä minulla tulivat. Ihmettelen vaan miten noin vanhoja voi sieltä tulla vielä kun kahdet perinnöt olen saanut eivätkö ole niitä ottaneet niistä. Kyllä jotain täytyy saada jo kohta aikaiseksi kun junnaa asiani paikallaan ei mitään mukavaa ole tapahtunut täällä tämmöisessä säilytys laitoksessa olen. Kenenkään kanssa ei mitään tekemistä ei oikein keskustelu seuraa kenestäkään ei naurua ei laulua. Ei puntti salia kun ei siihenkään riitä rahani ja sossu ei maksellut sitäkään kun en saanut lääkärin todistusta sinne. Sanoi lääkärimme että olisi vienyt samassa talossa olevaan sossuun todistuksen. Mutta sossu ei semmoista ollut saanut olisinko sen lääkärin todistuksen perusteella saanut salikortti rahan ja pyörään rahat. Uskoisin niin on lääkärin sana niin painava. Harmi kun en muistanut ja kun oli toi lääke asiani etusijalla kysyä lääkäriltä todistuksesta kun lääkärin tapasin talossamme. Mutta joku asia on mennyt eteenpäin kun lopetettiin melkein kokonaan lääkkeeni. Ja nyt seuraavaksi vaadin sen lopettamista kokonaan en tarvitse lääkitystä vaikka se onkin pieni määrä 10 milliä Olantsapiinia on se aika minimaalinen määrä. Verrattuna siihen hirveään Deprakineen meni sitä 1500 milliä ja Olantsapiinia meni 30 milliä olin ihan sekasin niistä veto oli pois en pystynyt nukkumaan sillä lääkityksellä tuli niin outoja vääntöjä koko kroppaan niistä. Ja kun koko Deprakine tuli vahingossa minulle kun en syönyt Hiekkaharjun Mehiläisessä mitään lääkettä. Mutta lypsettiin minut Liljendalin Syväpuro yhteisöön ja siellä Sedin venäjän juutalainen lääkäri määräsi heti Olantsapiinin takasin. Ja se pirun Sanna syväpuron uusi johtajatar järjesti minut ennen perunkirjoituksiani kellokoskelle ja siellä määräsi Mock tai joku semmoinen lääkäri minulle Deprakienen kun meinasi ettei Olantsapiini enää auttanut kun en sitäkään ollut syönyt.
Otin tänään talossa Influenssa rokotteen hyvä niin kun on noita allergioita ja astmasuutta minulla ei vaivaa sitten Flunssat tänä syksynä ainakin pitäisi joihinkin sen rokotteen auttaa. Kyllä sitä rokotetta suositellaan monella sairauksista kärsivälle on se niin rankka sairastaa Flunssa jos on muitakin sairauksia. Olen ottanut ennenkin rokotteen Tikkurilan Mehiläisessä otin viimeksi muistaakseni rokotteen. Nyt se on pois päiväjärjestyksestä ja otettu. Kyllä monet talostamme ottivat rokotteen on se hyvä eivät sitten pärski kaikki kun tarttuu se kaikkiin yleensä. Kyllä täällä noita yskijäitä onkin en tiedä onko ihan tupakasta vai olisiko hometta talossamme kun Jounikin joutui vaihtamaan huonetta kuulemma homeen takia ja jos yhdessä huoneessa sitä on muissakin huoneissa on hometta varmuudella. Pitää tuolta lääkäriltämme kysyä homeesta kun minua väsyttää aina vaan pitkin päivää nukun. Voi olla yksi syy väsymykseeni homeessa uskon niin kun ei ole ollut tämmöistä väsymystä minulla ennen. Toivotaan ettei hometta löydy talosta en muuta oireilua ole itsessäni huomannut kun tuon väsymyksen. On home niin vaikea poistaa varmaan että joutuisi porukka muuttamaan toisiin tiloihin ja siinä olisikin aika homma kun iso talo tämäkin on ja porukkaa paljon.
On sali meillä keskiviikkona isolla kylällä minkä nimeä en mainitse että saan olla rauhassa pikku piipertäjistä ja muistakin kiusanhengistä kun alkoivat niin hankalaksi porukka kun sain jotain kovasta päähänkin omalta mieheltäni varmaan olisiko huume päissään kun noin rohkea oli että minua kopautti ei sitä kaikki uskalla tehdä on puukkoni niin herkässä ja osaan minäkin putkea käyttää. Tappotuomion olen antanut porukoille ketkä minulle paskaa ovat tehneet ja hyväkseen käyttäneet. Katsotaan meneekö käskyni perille ja tekeekö oma jengini niistä selvää jälkeä. En tarvitse jengissäni selkään puukottajia kuormasta syöjiä ja omaa Papaa kolhineita.
Kyllä on vittumainen fiilis kun ei mitään tekemistä ole täällä en jaksa oikein kirjoitella aamusta iltaan. Kun saisin tuon Blogini maailman valloitukseen keksimällä semmoista kirjoiteltavaa että kaikki sitä lukisivat saisin raha asiani hyvälle mallilleen. Näkisi saldon nousevan tilastoissa olisihan mukava kirjoitella. Kun kirjoitan Suomen terveyden hoidosta mitä paskaa tekevät minulle ainakin. Mielenterveys asiat ihan perseellään. Peijaksessa kiduttavat ihmisiä psykiatrisella osastolla on oma kohtaisia kokemuksia sieltäkin miten minua on siellä kidutettu ja pahasti. Yritetään pitää niin mömmöissä ettei pysty ulkopuolisen lääkärin kanssa kommunikoimaan ja puolustamaan itseään.
Kyllä on kumma ettei muutoksia tulee hommaan kun kaikki ihmiset tietävät mitä paskaa tekevät sairaaloissamme. Psykiatrinen puoli ihan perseestä kaikki hullut hoitajat sille alalle ovat menneet. Kun nyt jaksaisin paljastaa sadistiset hoitajat en nimeltä kaikkia muista mutta täysin sadistisia on monta ollut matkan varrella. Kun nyt lukijoita saisin paljon Blogilleni saisin ihmisten sympatiat puolelleni saan silloin uutta voimaa taistelussani. En olisi yksin silloin taistelussani kun herkkiä olemme monetkin mielenterveys ihmiset emme uskalla kaikki tuoda asioitamme esiin. Minä olen uhrannut itseni ja paljastanut kaikki mitä tiedän paskasta yhteiskunnastamme. Ennen kaikkea sairaanhoidostamme mikä on outoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hyvin nukkuen mutta herätykseni oli vaan turhan aikaisin kello 1.45. Otin sydänlääkkeeni vitamiinit ravintolisät, söin vähän. Kirjoittelua blogiini onneksi menin vielä nukkumaan ja hetkeksi nukahdin.
Nyt olen melko virkeä vaikkei unta tullutkaan tänä yönä riittävästi. Jos normi tunteja mitataan vaatisi se parempaa pitempää unta minulle. T...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti