Täytyy huomenna pyytää minun liikaa maksamani laskujen kuitti kun talo kuulemma on kuitannut sillä jotain vanhoja laskujani. Mutta ihmeellistä etteivät ole minulle siitä antaneet todistusta. Että näkisin minkä laskun ovat maksaneet sillä rahalla. Maksoin yli puoli vuotta liikaa vuokria. Hanna hoitaja kyllä haki tuossa menneellä viikolla minun maksamiani laskuja vuokrasta ruuasta ja omavastuu osuudesta. Jossain se niitä käytti kai ne sossuun menee. Toivotaan nyt että saisin jotain takasin sossuista tai kelasta. Kun lupasivat maksaa ruokalaskujani ja omavastuu osuutta mutta ei mitään ole kuulunut emme ole sossumme kanssa saaneet mitään aikaiseksi.
On nytkin pari vuokraa ja ruoka laskua sekä omavastuu osuutta maksussa. Ja kaikki muutkin laskut pakkaa päälle on ihan perintäfirmoilla niitä. Suurimmat ovat sairaala laskut ja toki 2007 vuoden yli 3 tonnia maksuja jostain oikeuden päätöksestä. On myös liikaa maksamiaan asumistukia noin 1300 euroa. Minkä ottavat 80 euroa kuussa minun nykyisestä asumistuestani. Lisäksi on lainan lyhennykset noin 80 euroa kuussa. Siihen meneekin rahani eivätkä riitä joudun jatkuvasti keplottelemaan perintä firmojen kanssa että liikkuisi rahat jatkuvasti eivätkä pääsisi perintään oikeus teitse. Silloin on kyllä luottotiedot menneet en tiedä mikä maininta on nykyään pankissakin kun en lainaa sieltä enää saa vaikka olenkin hyvä maksaja kun on vähennyksetkin aika pienet. Toki vähän nuo perintäfirman laskut pakkaa päälle muuten olisikin helppo maksella pankin lainaa.
Helkkari kun ei Blogini ole alkanut tuottamaan vaikka aika hyvin olen itseni likoon lyönytkin siinä. Mitä sanoivat ohjeistuksessa että itseään likoon lyömällä saisi lukijoita ja käyntejä Blogiini. Mutta eikö ole semmoista tekstiä mikä ihmisiä kiinnostaisi. Onhan minulla tosi tarinaa matkani varrelta sairaanhoidostamme psykiatrisesta hoidosta mitkä ovat monet mestat olleet hirviöitä täynnä. Meinaan hoitohenkilökunnan puolelta. Tämä nykyinen paikka on parhaimmasta päästä ainakin vielä ollut mutta niinhän monet muutkin paikat ovat olleet hyviä alkuun mutta muuttuneet piruiksi jonkun ajan päästä. Toivotaan etten joudu yksin taistelemaan tuulimyllyjä vastaan vaan saisin ihmisten sympatiat puolelleni. On tuolla juttua noista hirviöpaikoista en ala toistamaan itseäni. Vaikkei koskaan voi liikaa painottaa kun on puhe ihmisten hoidosta. On Psykiatrinen hoito niin herkkää puuhaa kun ihmisten mieltä muutetaan ja pääkoppaan puututaan. On aivot sen verran tutkimatonta aluetta ettei siitä tiedetä kaikkea ja vielä kun mennään sielujen sopukoihin ja syövereihin. On siinä aika moinen työ sarka mitä olen yrittänyt ajaa läpi. Tuttuni sanoo ettei minussa ole Psykkan vikaa yhtään. Kummasti vaan sain Tanjan nuoren naisen pois sähköhoidosta hiekkaharjun Mehiläisessä. Kun muut henkilö kunnasta eivätkä lääkärit voineet tyttöä auttaa minä sain sen RAKKAUDELLANI POIS SÄHKÖHOIDOSTA. Mikä oli nuorelle naiselle hirveä paikka muisti pois koko ajan ja ihan kuutamolla oli Tanja. Mutta kun lähdin pois Hiekkaharjun Mehiläisestä oli Tanja tavannut Riston ja olikin yhtä äkkiä Risto Tanjan rakas tuli heiltä minulle ikäviä teksti viestejäkin. Mutta sain Tanjan kiinni ja oli kuulemma Risto laittanut viestit. Ja Risto olikin väkivaltainen Tanjalle ja sähköhoito jatkui. Kysyin Tanjalta että onko Riston rakkaus yhtä parantavaa kun minun ei kuulemma kun sähköhoito jatkuu. Siinä oli lopputulos ei mitään kannattanut Tanjankaan hoito. Hoidin tyttöä kun omaani tai vaimoani oltiinhan me sängyssä sen kanssa ei mikään ihan nuori ollut Tanja 26 vuotias. Olihan meillä ikäeroa muttei tuntunut se Tanjaa häiritsevän eikä minuakaan olihan hienoa kun nuori nainen antoi huomiota.
Olen ottanut taas aktiivisemmin selli jumppaa olen tehnyt etunoja punnerruksia monta kertaa päivässä ja lankutuksia sekä käsipainoilla montaa liikettä. Olkapäät saa tehtyä aika hyvin käsipainoilla sekä käsivarsia. Teen etunoja punnerruksia leveällä ja kapealla liikkeellä. Jalka kyykkyjä otan myös käsipainoilla avustaen. On hyvä tehdä jumppia välillä ja monesti ettei ihan jämähdä tähän koneelle. On tämä semmoinen harrastus että voi tähän jäädä koukkuun eikä huomaa ajan kulua ja siitä tulee kaiken näköistä ongelmaa kropassa niska ja olkapäät ovat kovilla. Minulla on kyllä hyvä tuoli ja pöytä kirjoittelulle on sopivalla korkeudella kone minulla ja oikea kulma käsille.
Suosittelen kyllä jumppaa koneen käytön ohella ettei tule myöhemmin vaivoja. Vaikka puolen tunnin välein pieni jumpan tapainen venyttelyä ainakin nousee seisomaan koneelta ja tekee siinä venytyksiä. Minä teen ainakin niin että nousen koneelta ja jumppaan ainakin venytykset ovat minulle tärkeät. En anna koneen orjuuttaa minua ja siitä ongelmia. Monet ovat varmaan koneella koko päivän mitä siitä pitemmän päälle sitten tulee. Vielä jos mässää herkkuja siinä samalla koneen käytön lomassa. Voi tulla vielä ylipaino vaarakin jos kovasti syöpöttelee.
Ei taas väsytä yhtään lähti jo uusi vuorokausi menemään tätäkin kirjoittelua. Jos nyt valvoisi pitempään ja kirjoittelisi ehdinhän nukkumaan aamusta ja nukuin tänäänkin pitkälle päivään. Otan kohta ravintolisäni ja Gollageenit monivitamiinini loppuivatkin ja eilen. Täytyy nyt yrittää tulla toimeen noilla vitamiineilla mitä minulla on onhan niissä ravintolisissä myös vitamiineja. Syön aika montaa vitamiinia tavallisesti talvi aikaan otan D-vitamiinit ja monivitamiineja otan myös. Olen todennut Vitaepron hyväksi tuotteeksi ja toki toi Testomax on hyväksi todettu ihan konkreettisesti oma kohtaisesta kokemuksesta. Vitaeprossa on DHA ja EBA kala öljyjä mitkä ovat hyväksi näin kala allergikolle ja Testomaxissa on hyvää sarviapilaa ja muita hyviä aineosia. Olen niitä syönyt aika pitkään välillä oli pieni katkos tuotteessa kun osoitteeni muuttui huijareitten toimesta. Kyllä uskon vitamiinien ja ravintolisien nimeen olen niin kauan syönyt vitamiineja linnassa jo söin tai ainakin leireillä kun treenasin kovaa montaa kertaa viikossa kuuttakin parhaimmillani. Kyllä siinä tarvitsi vitamiineja kun kulutus oli kova eikä ravinnosta saa kaikkea tarpeellista on paskaa niissä niin paljon kun myrkyillä kasvatetaan elukat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Heräten yöllä 1.30 kusihätään muutenkin oli eilen vittumainen päivä. Kahden juopon häiritessä minua pitkin päivää, meinasi jo pinna ja hermo palaa niihin. Olin todella kipeä ja väsynyt valvottuani yöllä ja olisin halunnut nukkua mutta nämä kaksi juoppoa pölkkypäätä ei tajunnut mitään vaan häiritsivät minua.
Todella odotan että seniori ohajaaja ja sossu saavat nopeasti etsittyä minulle uuden paikan. Mieluiten tosi uskovaisten yhteisöstä missä oli...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti