On taas ruoka syön ihan pienen annoksen vaikka joulu onkin ja herkkuja paljon, mutta kun on vähän paha olo minulla ehkä päivän syömisestä kun otin ison annoksen. Jos ihan vaan kinkkua ottaisi nyt viideltä, kun olen sikaa alkanut taas syömään. Maassa maan tavalla sanotaan mutta kyllä sika taas jää kun omilleni pääsen samoin kahvin juonti jää pois minulta kun sekään ei minulle hyväksi ole.
Kohta on ruokailu kymmenen minuutin päästä kello viisi. Katsotaan nyt mitä syön, vähän kumminkin meinaan syödä en tiedä mistä oli jo eilen vähän paha olo minulla. Oskari tuntui avaavan keittiön linjaston, on meidän pöytä viiemeisenä tänään. Kyllä on paha olo jotenkin pitäisiköhän jättää syönti väliin kokonaan. En ole ylimääräisiä vitamiinejakaan ottanut että niistä huono olo johtuisi. En tänään ravintolisiä ja vitamiineja enää otakkaan kun niistäkin olen huomannut huonon olon joskus johtuvan. Jos ottaa yöllä ja päivällä ylimääräisin annoksen niitä silloin tulee huono olo joskus minulle. Nyt keittiölle katsomaan mitä saadaan varmaan kinkkua ainakin ja voi olla päivällisiä laatikoita katsotaan nyt, olisi puuroa se olisi kevyttä ja hyvää päivän vahvan ruuan jälkeen.
Olikin Emmi hoitaja keittiöllä otin kinkkua siivun ja pelkän perunalaatikon pienen annoksen. En leipääkään ollenkaan myös piimän otin maidon sijalle jos se vähän tasapainottaisi vatsaani. Kahvia otin vaan puoli kuppia mistä jäi juomattakin puolet. Yrjön kanssa juteltiin sen perustamasta tasavalta lehdestä tai joku semmoinen sillä on luin jotain sen lehtistä kerran.
Olisin tuolla toisessa paikassa mihin minun piti muuttaa saanut itse tehtyä ruuat ja säästänyt siinä hyvät rahat jos jostain ruoka avusta olisin hakenut ruuat. Mutta halusivatkin minut tähän mestaan.
Helvetti kun tulee Jouko mieleeni mitenhän siitä alkoi tulemaan hankaluuksia minulle kun tiukkasi kaveri asunpaikkaani, mistähän sillä oli hajua missä olen kummallista, ja miksi se sitä niin tiukkasi minulta. Mulkuksi haukkuminen oli liikaa minulle ekaksi puhui kaverikseni haluavansa ja sitten haukkuu törkeästi. Vittu mikä tyyppi vaistoihini olisi pitänyt heti luottaa sen suhteen ja jättää sen kaveruus Facebookissa heti. Onneksi sain sen poistettua kavereistani ,ei todellakaan ole se minun kaverini tuommoisen haukkumisen jälkeen. Ongelmallinen heppu koko tyyppi ja se piti arvata heti ensi teksteistä. Helvetti ei pidä ottaa kun harvoja ja valittuja kaverikseni Facebookkiin. Ettei saa heti ottaa paskaa vastaan sieltä.
Eipä minulla montaa kaveria olekkaan Facebookissa ei yhtään sydänystävää ja tuttua siviilistä. Eli heikossa on kaverini on noi ulkomaan kaverit parhaita kavereita Rahimi ja Ahmad. Vähemmän Rahimi on yhteyksissä nykyään. Arskakin löi välit ihan poikki minuun mutta sen ymmärtää kun sillä on oma ystävä piiri ja vaimo. Ei siinä varmaan minua kaivata sekoittamaan paskalla elämälläni heidän elämäänsä. Kummasti vaan kaikki hylkäsivät kun rahani loppuivat olisihan mukavaa kun rahaa osaisin tehdä saisi kavereita sillä tavalla vaikka tuttuni vähättelee semmoisia kavereita ketkä rahalla tulee mutta onhan mukava tarjota jengille kapakoissa sun muissa.
Kyllä rahalla on semmoinen mahti maailmassa että oksat pois saa sillä kaikkea kunnoitusta ja arvostusta kaikki kumartaa rahaa. Sen huomasin kervallakin sai rauhassa olla ja kulkea missä vaan menin kapakoissa sai parasta kohtelua . Portsarit kumarsivat ja kaikki kumarsivat kun meidän jengi saapui paikalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti