sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Ikävää jumitusta näin Jouluna kun laitoksessa joutuu olemaan. Ihan masentavaa, ja tutuilta ottaa vittuilua vastaan.

Kyllä on matalapainetta taas täälläpäin yhtä jumitusta täällä palvelu talossa konjakkia tekisi mieli, kun omassa kämpässään olisin saisi pullon kanssa seurustella ja vaikka kohtalotovereitten kanssa ryypätä. Kyllä niitä löytyy alan miehelle kohtalotovereita kenen kanssa olisi mukava ryypätä ja nautiskella elämästä. En kumminkaan juopoksi enää ala eikä kondikseni sitä kestäisikään kun tulen niin kipeäksi liiasta juomisesta. Ja hyvä niin ei voi putkia vetää konjakkini lääkkeenä tekee ihan hyvän säväyksen ei siitä tullut edes kipeäksi. Kun oli minulla vielä rahaa Keravan kollien luona asuessani ja konjakkia maistellen. Ei siinä päässyt kankkusta tulemaan kun aina sai rahalla mitä halusi hyvin syötyämme ja parasta juoden.

Sain Joulupukilta suklaa rasian mikä on kohta melkein syöty ovat niin hyviä, kun en ole aikoihin suklaata syönytkään. Vähän mielen virkeyttä kun saa mässätä suklaalla ,ei täällä muuta iloa paljon olekkaan yhtä jumitusta päivästä toiseen. On niin huono ilmapiiri talossamme kipeitä päästään kaikki paitsi minä olen vaan alkoholisti ,mömmöistä sekasin kaikki Yrjö on ainoa viisas kuka on kieltäytynyt lääkkeistä. Menee nämä sekopäät kun teuraalle lääke jonossa kauhea vapina monessa Heikki ei saa ruokatarjotintaan vietyä vapinoiltaan ja kaikki on vaan lääke vapinaa. Tiedän sen ihan tarkkaan kun minullekkin on tullut lääkkeistä johtuvaa vapinaa mikä jäi kun jätin lääkkeet.

Tommoisia vammaisia on kun Karikin ei osaa saatanan nuija edes lukea painaa kaveri 140 kiloa pötsi roikkuu polvissa saatanan mielenvikaiset . Kari kehuu kävelyllään helvetti pari kertaa kävelevät käytävän päästä päähän miksei liiku ulkona. Hannullekin saatiin äitinsä kanssa vapaa kävelyt kerran toi haki minua pienelle lenkille. Siihen sekin jäi käy nämä hullut pienen lenkin ulkona kun pakotetaan ne siihen Hannukaan ei viellä 50 vuottakaan niin kun ei läski Karikaan. Kyllä minä kaipaan kaltaisteni seuraan pelimiesten kenellä järki ja kyrpä pelaa ja ovat kunnon kavereita eivät mitään mielenvikaisia. On nämä niin vaikeita tyyppejä heijastuu näistä semmoinen huono ilmapiiri. Olen vihainen lääkitykselle mikä tekee zompiksi melkein kaverit. Eihän tämä näitten hullujen vika ole mutta kokeilisin kaikkea mahdollista ennen kun kovaa lääkitystä. Mutta jos ovat niin hulluja niin sittenhän syövät hullun lääkkeitä. Säälittääkin ihan nämä hullut kun eivät ymmärrä enää omaa parastaan ja se ei todella ole kova lääkitys mikä vie ihan kyvyt kaikkeen mutta nämä ovat varmaan olleet kovalla lääkityksellä niin kauan etteivät osaa enää normaaleita ollakkaan.

En oikein saa selvä talon huonosta ilmapiiristä asukkaistahan se juontaa kun ovat kipeitä kaikki heijastuu se muihin toistenkin kipeys. Marienne sanoo ihan samaa kun minäkin talon huonosta ilmapiiristä, kyllä sen ihan aistii on se käsin kosketeltavissa. Mariannella on mukavaa kun on sillä paikka miesystävänsä luona pääsee se tuulettumaan välillä. Jos minä olisin päälikkö talossa antaisin näille lääke konjakin ja ottaisin lääkkeet pikkuhiljaa pois ja katsosin pärjääkö nämä hullut ilman lääkkeitä. Eihän ole normaalia Karinkaan touhut syö ja lihoo kaveri vaan kun ei liiku kunnolla ja lääkitys toki lihottaa monia.                                                                                                                                                                                                                                                                                Mutta yrittäisin kaikilla tavoilla ilman lääkityksiä näitä parantaa. Karille menee kourakaupalla lääkkeitä monta kertaa päivässä olisiko sitten kaveri ihan sekopää ilman lääkityksiä. Mutta ei ole silläkään normaalia mennä puoli yhdeksän nukkumaan. Lääkkeet naamaan ja nukkumaan kun lastentarhassa lapset menee siihen aikaan nukkumaan mutta ne lääkkeet ei ne voi sille itse mitään. Toki pidetään nämä hullut hiljasena ja helppo hoitoisena lääkityksellä. Mutta se talon ilmapiiri on vaan huono ja se heijastuu asukkaista. Minä yrittäisin lääkkeiden vähentämisellä ja pikku hiljaa lopettamalla ja kovaan fyysistä treeniä porukoille kellokoskella saatiin aamujumppa pakolliseksi joka aamuiseksi alkuun kirosivat hullut sitä mutta puolen vuoden päästä kiittivät kondiksen parantumisella. Saivat oikein nimikko liikkeitä potilaat sieltä ja tekivät omia liikkeitään mielellään. Sama olisi täällä sanoin kahvakuulasta johtajalle Päivi oli silloin vielä talossa mutta selitti se että on väkivaltaisia potilaita talossa ja voi joku kolhia muita sillä kuulalla. Sanoin että onhan täällä astaloita muitakin kun joku kahvakuula jos joku sekoaa ja minä olisin aina tauolla pitänyt kahvakuulan huoneessani. En ymmärä mikseivät talon henkilökunta panosta Fyysisen kunnon kohentamiseen talossamme. Eivät saa yhtä punttisali vuoroa järjestettyä yhden kerran ollaan salille päästy yhdeksään kuukauteen.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...