tiistai 26. joulukuuta 2017

Väsymykseni pitkälle päivään nukkuuneena. Mistähän johtuu väsymykseni.

Heräsin aikasin kello 5,30 ja sitä ennen yöllä pari kertaa sitten heräsin aamupalalle kello 8 ja siitä takasin nukkumaan ja ruokaan asti unta kello 12 ja siitä taas sänkyyn ja kahviin asti kello 14.20 kahvi oli kello 14,30. Kummallista väsyttämistä on ollut minulla mitä ei ole ennen ollut. Vieläkin väsyttää nyt minua mutten enää malta menää nukkumaan. Kun on kuntoni muuten hyvä en tunnista mitään sairautta olevan minulla.

On tapaninpäivä nyt pitäisi lähteä ulkoilemaa kun olen ollutkin sisällä muutaman päivän.

Aika jännästi kuulin kummaa ääntä ikkunani ollessa auki. Katsoin ikkunasta lensi isoparvi hanhia ikkunani edestä. Miten helkkari tähän aikaan vuodesta hanhia vielä liikkuu kun kaikki paikat on jäässä. Outo ilmiö todella hanhia ne olivat kuulin sen jo niiden äänistä ja parvessa lensivät aurakuviossa. Näin ne selvästi kun ihan matalalla lensivät pitäen ääntään. Todella kummallista että tähän aikaa vuodesta hanhia lentelee, kun on pakkasiakin jo ollut mistähän kaukaa tulivat sulasta.

Mitähän tähän keksisi jännää kirjoiteltavaa kun ei täälläkään ole tapahtunut mitään. Yhtä olemista vaan kyllä pitäisi alkaa elämässäni jotain tapahtumaan kaipaan äksöniä elämääni jännitystä pitäisi olla elämässäni.

Heikistä ei kuulu mitään löi kaveri välit ihan poikki miksihän kun alkuun oli niin kovasti hoitamassa asioitani. Kummallista touhua Heikiltä mikähän ihme sille on tullut ihan kun jotkut olisivat taas väleihimme päässeet. Kun lauloivat porukat pystyyn Turkkilaisten ja minun välejäni, eivät halunneet määrätyt porukat että Turkkilaisten kanssa kaveeraan.

Kummallista touhua ei muut kun Mikko eli Eero lähettänyt hyviä Joulun tervehdyksiä kukaan muu ei muistanut minua. Kummallista touhua kaikki ovat unohtaneet kun rahani loppuivat ei mitään mukavaa yhtydenottoa keneltäkään. On tuolla rahalla vaan semmoinen mahti kaikki kumartavat rahaa. Nähtiinhän se Keravallakin kun minulla oli rahaa jonkun verran sai kunnioitusta ja kiitosta porukoilta.

Lähtisikö huomenna kapakkaan lääke konjakilleni panevatko puhaltamaan niin kun kerran Janika pani muuten en ole melkein yhdeksään kuukauteen puhaltanutkaan. Kyllä se kestäisi muutaman konjakin ottaa eipä toi mittari siitä paljon heilahtaisi. Jos suoraan sanoisin että lääke konjakkini otin jos kaksi paukkua ottaisi tai kolme kaksi kyllä riittäisi kun ei se päähän käy otti sitten kaksi tai kolme paukkua. Hunajalla vihreällä teellä ja vain 40 asteinen vesi ettei hunajan entsyymit häviä. Siinä ei maistu viina ollenkaan vaan vihreä tee on hyvää se minulle ja veri kiertää.

Mitähän koneeni pyysi Microsoft salasanaa jollekkin tilille ei minulla semmoista ole en ymmärrä miksi kaikkea outoa tulee koneelta. Päivitykset pitäisi nyt olla kunnossa kun eilen pitkään päivitti kone.

En mitään ylimääräistä halua koneelta tulee vaan minulle aina ongelmia silloin kun jotain ylimääräistä tulee koneelle salasanoja ja muita outoja toimintoja. Toivotaan nyt että riitti toi eilinen päivitys kun niin pitkään päivitti koneeni, sammutti muutaman kerran koneeni ja lähti uudestaan käyntiin. Toivotaan nyt että on kaikki toiminnot kunnossa nyt päivitykset sun muut.

On ruoka seuraavaksi saa nähdä mitä saadaan ei oikein ole ruoka maistunut minulle on hiukan paha olo ollut parina päivänä voi olla liikaa otettu monivitamiini poretablettikin mikä tekee pahan olon olen ennenkin sen huomannut. En nyt muista mihin aikaa otin poretabeltin mutta pari kertaa olen sen tämän vuorokauden puolella ottanut ja kerta vuorokaudessa saisi sen ottaa. Ja kun tyhjään vatsaan vielä sen otan siitä paha olo voi olla. Ei pahemmin olo ole huono mutta pikkasen vaikuttaa huonovointiselta. En kumminkaan yhdistä tätä väsymykseeni kun on ollut vaan muutamana päivänä huono olo ja väsymystä on ollut pitkään. Voi huono olo olla paljosta syömisestäkin kun olen nyt syönyt aika paljon joulun aikaan ,ainakin aattona tuli syötyä laatikoita sun muuta. Muuten olen syönyt maltilla ja pieniä annoksia kun yritän tuota keskivartalo lihavuuttaa tiputtaa painoni tiputan 95 kiloon olisi se minulle hyvä paino nyt on 104 kiloa eli olisi siinä vielä tiputtamista. Kunhan nyt saisin kesäksi pyörän pääsisi taas sillä pyöräilemään pitkin maakuntia ja siitä aeropista kuntoilua. Kyllä niin harmittaa pyörieni menetys Feltin hieno jenkki pyöräni ja Helkama toinen hieno pyöräni molemmat hävinneet sen sileän tien. Feltissä olisi ollut minulle pyörää loppu elämäkseni nastat sain ilmaiseksi sillä olisin ajanut kesät talvet. Helkama olisi ollut hieno kakkos pyörä kun pettivät pojat luottamukseni olisin ottanut se heiltä pois vaikka sen yhdelle piripäälle ostin ettei tarvitse heidän pyöriä varastaa.

Nyt ruokatilaan on ruoka hetken päästä. Jos pikkasen ottaisi katsotaan nyt mitä sieltä tulee onko vielä jouluruokaa. Palataan asiaan tuonnempana.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...