sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Yötä myöten tarinaa. 1,1,2018 kello on 2,21 uutta vuotta. Ruumiin kulttuurista kirjoitellen. Ohjeita kotijumpparille.

Niin se lähti menemään uusi vuosi ja loppui rakettien paukuttelu. Kyllä kohta käyn nukkumaan ei jaksa kirjoitellakkaan. Kyllä toi kuntoilustani kirjoittelu veti hyvin otsikolla jo jengiä. Täytyykin pistää enemmän noita kunto ohjeita Blogiini. Olenhan monelle tehnyt Bodaus ohjeita linnoissa. Kun olen alaa paljon opiskellut omatoimisesti. Aamusta lähden lenkille tuohon pururadalle ekaksi aamupala ja sitten pikkuhiljaa lenkille syön kevyesti  aamusta. Onkin mennyt muutama päivä sisällä ja nyt kaipaa kroppa ulkoilua. Saa taas hengästyttyä ylämäki juoksuissa on se hengästyminen kaiken A ja O kehittää koko kehoa ja sydän saa työtä. Monelle on varmaan tullut ähkyjä jouluruaalla ja tekee hyvää päästä niitä sulattamaan lenkille. Kunnon kävely lenkkikin tekee niin hyvää joulun jälkeen. Reipasta kävelyä että hengästyy ja miksei vähän lämpökin nouse eli hikeä pintaan. Aineenvaihdunta lisääntyy ja kroppa kiittää sulaa siinä joulun tuomat mässyt.

Minulla on ollut parhailla testeillä urheilu hierojan hommiin pääsy Haikon kartanoon olisi siellä ollut koulutus siihen hommaan. Mutta kun oli rauhankyyhky tatuointini ranteessani en päässyt sinne eli olin ollut linnassa. Ei linnan miehet kelpaa hierojaksi on touhua. No menin sitten Espooseen kun ei Keravalla ollut krematorioita siellä oli kaksi uunia Espoossa sinne kelpasin taas hyvillä tuloksilla hommiin eli muutin ihan täysin uraani kun ei kelpaa linnan mies hierojaksi mennään toiselle puolelle uraa ja hautaamaan ihmisiä. Sain parhaat testi tulokset kuntoni puolesta ja älyni mitkä testattiin uudestaan koulutettavaksi menemään. Kun oli minulla allergiat ja astmat mutta juoksin allergiasairaalaan mäki testi tuloksen parhaan juoksu tuloksen. Puhalsin mittareihin niin kovat tulokset että joutuivat jatkamaan listaa teipillä kun ei riittänyt listassa tila. Älyni testattiin Hyvinkäällä ja sain sielläkin hyvät tulokset älystäni. Eli ihemettelen miksei parhailla tuloksilla päässyt urheiluhierojaksi vaan piti mennä hautausmalle hommiin. Niin paljon vitutti että oikein nautin kun hautaan löivät ihmisiä niin piruja olivat minulle. Jos olisin tiennyt miten minua kidutetaan Suomessa ja mihin olin joutumassa olisin toivonut että olisivat polttaneet elävänä ihmisiä siellä krematorioissa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...