keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Huonosti nukuttu yö kipeenä ollen. Aamusta nukkuen tai leväten. Särkylääke Panadol vähän auttoi olooni.

Nukuin taas huonosti radioni herätti minut yöllä vaikka hiljasella olikin. Yritin nukkua aamusta aamupalan jälkeen mutten oikein saanut unta semmoista valveunta nukuin. Otin yhden särkylääke Panadolin vähän se helpotti vointiani. On koko kroppa kipeä vatsa sekasin nenä vuotaa ja kummallista tummaa limaa tulee nielustani.

Nyt on vointi melko normaali varmaan särkylääke auttaa ja muutenkin kun olen saanut levättyä.

Huomenna onkin jännä lääkärimme tapaaminen kun pelotti se viimeksi ihan osastohoidolla jos takapakkia tulee lääkkeettömyydestä. Toivotaan että synkkaa lääkärimme kanssa kun viimeksi oli se erikoinen. Ekalla tapaamisella oli mukava ja puhui vaan viinasta ei mielenterveydestä ollenkaan, mitä minulla ei olekkaan olen vaan herkkä alkoholisti. Ja siihen en lääkitystä tarvitse kun en hullu ole enkä ikinä ollutkaan.

Onneksi vointini on parempi, yritän nyt syödä illasta kun en päivällä syönyt niin kun en eilenkään. Söin päivällä vaan jälkiruuan rahkan ja lasillisen piimää. Eipä ole nytkään nälkä minulla yhtään tekee laihikselleni hyvää syömättömyys. Voisin keventää muutenkin vieläkin ruokaani, jos ihan salaatilla pärjäisin olen jättänytkin pois perunan melkein kun on se tärkkelystä ja lihottaa leipääkään en ota joka ruualla.

Olisi hieno ilma ollut lähteä ulkoilemaan kun aurinko paistelee mutta kun on vähän veto veks ei oikein innosta ulkoilu, katsotaan minkälainen ilma on huomenna ja vointini jos ulos menisin. Kyllä täytyy toi lenkkeily ottaa heti tervehdyttäni taas tiukasti ohjelmaan, onneksi mennään kevättä kohti on mukavampi lenkkeillä kesällä ja keväällä aurinko alkaa lämmittämään kelit sulavat.

Onneksi Teuvosta johtuva paine on hellittänyt kun viihdyn huoneessani nyt kun radionkin sain en sen sekoilua viitsi katsoa tuolla käytävän telkalla. Eilen illalla kyllä hakkasi se taas oveansa monta kertaa ihan häiriöksi asti, en sille mennyt sanomaan kun ei se mitään auta hetkeksi rauhoittuu mutta jatkaa sitten hakkaamistaan.

Kyllä ulos olisi kaipuu mutta sairastan nyt vielä tämän päivän, onneksi on oloni nyt parempi. Ruokakin varmaan jo maistuu kyllä syöminenkin on tärkeä ettei mene sen takia huonoon kuntoon ettei syö. Ei vaan ole nälkä minulla yhtään jos vähän söisin katsotaan nyt mitä tulee, jos joku keitto ruoka olisi olisihan se kevyttä.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Oli iltapala ja lääkkeet toisilla hirveä määrä lääkkeitä tunteettomaksi tehdään kaikki. Nukkumaan menevät heti iltapalan jälkeen saadaanhan ne helppohoitoiseksi.

Kyllä on perkelettä kun työnnetään hirveä määrä lääkkeitä näihin ihmisiin monta kertaa päivässä, oikein taas punaista näen kun illasta Soile hoitaja työnsi lääkkeitä näihin herkkiin mielenterveys ihmisiin. Onko niin etteivät tule toimeen ilman lääkitystä, minulle ihan pahaa tekee kun näen näitä lääkittävän. Minä yrittäisin kaikilla muilla tavoilla auttaa ihmisiä kun huumaamalla näitä. Saadaanhan nämä helppohoitoiseksi kun työnnetään myrkkyjä illasta kauhea määrä kaikki melkein nukkumassa illasta.

Kyllä minun pitää alkaa pois pääsemään tästä talosta taannut ihan täysin kun ei kenestäkään mitään seuraa minulla ei mitään naurua eikä älykästä keskustelua. Kyllä on fiilikset olleet maassa kokoajan talossa ollessani kun huomasin heti talon ilmapiirin. Onhan täällä ruoka ja katto pään päällä mutta siinä onkin kaikki kun en hullujen parissa viihdy siksi en täälläkään viihdy yhtään. Olisi nyt saanut edes ton salikortti rahan sossuista tai kelasta olisi siinä ollut jotain mukavaa tekemistä treenatessa. Oli alkuun fiilikset paremmat kun kävin kylillä useasti konjakilla ja turkkilaisessa siiderillä oli se mielenvirkeyttä. En humalatilaa ottanut muutaman lääkkeenä ja mielenvirkeytenä.

Kohta yritän unta käyn aikasin nukkumaan jos vointini siitä kohenisi, kun on uni kipeenä tärkeää. Uskon että uni tulee minulle tänä yönä paremmin kun olen nukkunut huonosti en aamustakaan oikein saanut enää nukuttua ja yöllä heräsin useasti, radiokin herätti minut monesti mutten viitsinyt sitä sammuttakaan kun tykkään sitä kuunnella hiljaa.

Mitenhän saisin asunnon nyt kun on luottotiedotkin menneet minulta ei saa asuntoa ilman luottotietoja. Kumma kun ei sossut järjestä minulle asuntoa mistään, olisihan se niiden hommia.

Kumma kun ei rotta Harri k:sta ole tullut mitään tietoa ei enää pelkää rotta minua kun ei ole lähettänyt isäni isolla työllä ansaitsemiaan perintörahoja ohi vetäneenä. Piti sen maksaa satanen kuussa minulle olen rotalle lähettänyt tilitietoni muttei mitään suorituksia ole kuulunut. Helvetti kaikki asiat ovat ihan perseellään pojasta ei kuulu Espanjasta siskostani ei kuulu mitään tytöstään Johannasta ei mitään tietoa kaikki asiat pakkaa päälle, ja ovat kesken. Kyllä päätäni rassaa keskeneräiset asiat ja rankasti pitää saada asioihin selvyys, ja äkkiä sittenkin.


Pahoinvointini helpotti pystyin jo syömään. Panadol särkylääkkeen voimalla.

Söin iltaruualla merimiespihviä meni pahoinvointini ohi kun otin vielä yhden särkylääke Panadolin kai se vähän helpotti olotilaani. En ymmärrä mikä minua vaivaa kun ei ole oikein flunssaakaan minulla. Mutta kipeä olo on koko kropassa kun flunssassa, aamulla oli pahoinvointia siksi en syönyt päivällä. Oli hyvä merimiespihvi illasta söin ihan reilun annoksen, kahvi hunajalla omena jälkiruuaksi.

Tänään yritän mennä aikasin nukkumaan että olisin huomenna paremmassa kunnossa kun tänä aamuna. Kun on toi yöuni niin tärkeä minulle, olen nukkunut huonoja yöunia pitkään.

Olisiko stressi aiheuttanut sairastumiseni kun oli Teuvosta niin paljon häiriötä ja otin siitä paineita. Olen alkanut olemaan huoneessani paljon enemmän kun ennen en jaksa Teuvon sekoilua ja siksi viihdyn huoneessani.

Hienoa että sain ton radion saa kuunella musiikkia ja asiaohjelmia urheilua sun muuta. Hienoa Matti hoitajalta että välähti sille toi radion hommaaminen minulle ja pani hösseliksi ja hommasi se alakerrasta vissiin sen. Olinkin jo aika kypsä hiljaisuuteen oli se rasittavaa hiljainen hyrinä vissiin ilmastoinnista oli se ärsyttävää. Määrätyllä taajuudella kuului huoneessani hyrinä jostain nyt ei se häiritse kun on radiopäällä.

On vähän jännittävää lääkärimme tapaaminen torstaina mutta uskon ettei sillä ole mitään vastaan lääkkeettömyyttäni, vaikka pelotti se takapakista ja osastohoidolla jos takapakkia tulee hoidossa. Mutta uskon että riittää sille kun sanon etten yhdeksään kuukauteen syönyt niitä vaan syljin pois eikä henkilökunnalla ollut mitään sanomista minun voinnistani.

En halua lääkkeitä syödä enkä niitä tarvitse en ole mielenvikainen siksi en syö hullun lääkkeitä. Näkeehän tämän talon porukasta miten kovissa lääkkeissä ovat puoli yhdeksän nukkumaan melko kaikki ei mitään tunteita ei itkua ei naurua kenessäkään. Aamuin illoin ja siinä välissäkin lääkkeitä turpaan ei hyvä tunteettomia kaikki. Hirveät määrät lääkkeitä porukalle en ymmärrä tarvitseeko ne niitä minä ainakin yrittäisin kaikella muulla tavalla hoitaa ihmisiä kun kovilla tunteettomaksi tekevillä lääkkeillä.

Kipeänä heti aamusta huonosti nukutun yön jälkeen. Syöden vaan jälkiruuan ja piimä lasillisen.

Oli taas huonosti nukuttu yö heräsin radion äänimerkkiin tunnin välein aamuyöstä sain vasta nukuttua. Yritin vielä nukkua aamusta mutta huonosti sain unen. Oli päivä ruoka otin vaan jälkiruuan ja piimää lasin etten mene niin huonoon kuntoon, jotain piti syödä. On kummaa sairastamista ollutkin pitkään nuha ja vatsa sekaisin, nyt teki vielä huonon olon ettei ruokakaan maistunut.

Toivotaan nyt ettei ole hometta talossamme niin kun epäilin kun Jounin huoneessa sitä kuulemma oli ja silloin on kyllä muuallakin. Ja se kyllä tekee kipeän olotilan nuhaa ja kaikkia oireita.

Ylihuomenna onkin sitten lääkärimme tapaaminen katsotaan mitä mieltä on jatkossa lääkkeiden pois jättämisellä, kun viimeksi hiukan nikotteli siitä. Toivotaan etteivät ole henkilökunta kirjoitellut mitään hankalaa raportteihinsa. En ala vapaaehtoisesti käyttämään lääkkeitä, vetoan siihen kun huijasin niillä yhdeksän kuukautta enkä syönyt niitä.

Saa nähdä viitsinkö mennä ulkoilemaan tänään hyvää se tekisi mutta kun on vointini huono, en taida ulos jaksaa mennä. Yritän vielä nukkua vähän aikaa kumma ettei ole uni oikein tullut vaikka yhteen aikaan nukuin pitkälle päivään.

Kyllä toi nukkuminen on tärkeätä, yöunet varsinkin ovat niin tärkeät muuten on kyllä kipeä koko päivän unettomuus kyllä sairastuttaa. Fyysisesti ja psyykkisesti menee huonoon kuntoon kun ei nuku öitään kunnolla. Päivän nukkuminen ei ole sama kun yöunet on ne niin tärkeät. En tiedä häiritseekö nykyään radioni minua nukkumasta, ennen olen nukkunut paremmin kun radio on ollut päällä kevyttä musiikkia kuunnellen.

On olo parempi kun nousin sängystä ja sain vatsani toimimaan, aloin kirjoittelemaan kynällä ja koneella olo paranee kummasti kun saa kirjoitella saa ajatukset pois kipeästä voinnistaan. Otan kohta vitamiinini ja ravintolisäni jos niistä vähän piristyisi, on monivitamiinissa B vitamiineja mitkä pitäisi piristää. On minulla tehokas monivitamiini on siinä montaa vitamiinia.

Katsotaan nyt jos ilta ruoka jo menisi alas uskon niin kun vointini on aika hyvä nyt, pahoinvointi meni ohi kun nousin sängystä ja söin kiisselin ja join piimä lasillisen.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Tiukat sellijumpat etunojia ja lankutuksia sekä käsipainoilla vetoja.

Tein äsken tiukat sellijumpat etunoja punnerruksia 90 leveällä ja 70 kapealla otteella monta sarjaa, sekä lankutuksia useampi sarja. Tein myös olkapäät ja käsivarret kevyillä käsipainoillani, hyvin meni sarjat vaikka kipeenä olenkin ollut ja nukkuminen ollut huonoa. Jatkan vielä jumppaa koneen käytön ohessa tulee niin hyvä fiilis jumpasta kun lämpeää siitä vähän. On kun kipeä jo siitä jos ei ole tullut tehtyä sellijumppaa vähään aikaan vaatii kroppani sitä joka päivä. On sellijumppa pääkopallekkin hyväksi tulee siitä niin hyvä olo fyysisesti ja psyykkisesti.

Täytyy vielä tehdä varjonyrkkeilyt painoilla tulee siinä jalatkin treenattua on sekin niin tahokas jumppa. Reilun tunnin päästä onkin taas iltapala saa nähdä mitä saadaan on minulle ruualta vielä banaani mikä tuli jälkiruuaksi, saa siitä illaksi vielä välipalaa on banaani herkkuani ja tehokas välipala treenin ohella.

On toi radio niin mukava nytkin tulee urheilua radiosta mitä kuuntelen mielelläni, viihdyn huoneessani paremmin kun saa kuunnella radiota eikä tarvitse koneella olla jatkuvasti. En viihdy oikein tuolla käytävällä jo teuvon takia kun on se telkasta niin hankala, määräilee sitä ja sekoilee pitkin iltaa vaikka on sillä huoneessaan telkka ja menee se illasta kumminkin huoneeseensa vikan röökinsä jälkeen.

On vaikea tyyppi mutta minkä sille tekee jos on muistisairas eihän se voi sairaudelleen mitään. Pitikin tulla tuommoinen kaveri taloaan hankala minulle.

Mukavaa kun mennään kevättä kohti vielä kun pääsisi omilleen, omaan asuntoon saisi maistella konjakkia aina kun huvittaisi. Treenaamaan pääsisi salille ja ruuat hakisin ruokajonosta sillä säästäisi kunnolla. Nyt lähden ruokatilaan on iltapala puolen tunnin päästä jos katsoisi telkkaa hetken.

Ruokailumme oli lohikeitto minulla ja Hannulla oli kalaton jauheliha keitto. Tupakoitsijoiden pahat yskät ruokailussa. Homettako tutkin asiaa.

Oli Hannulla ja minulla jauheliha keitto kun muilla oli lohikeitto, oli maistuvainen keitto meillä kahvi ja banaani jälkiruokana.

Kyllä toi Mariannen yskä on kauhea ihan hinkuyskää sillä, ja tupakkaa vetää kun korsteeni. Jounikin räkii pöydässä ysköksiä paperiin tupakasta kaikilla ellei sitten ole hometta talossamme ja tupakoitsijat herkistäneen vielä itseään tupakoinnilla. Puhuivat homeesta Jounin huoneessa pesivät sen huoneen myrkyillä, kyllä on muuallakin hometta varmaan jos Jounin huoneessa sitä oli. Minullakin on ollut tuommoista tumman liman tuloa nielustani mitä olen ihmetellyt jotain täällä on varmaan sisäilmassa, nytkin olen ollut kipeä nuhaa ollut pitkään.

Olen porukalle puhunut terveystarkastajan kutsumisesta paikalle eihän henkiläkunta uskalla sitä vaatia etteivät joudu huonoon valoaan johtajille. Kun on iso asia jos hometta olisi talossa jos ihan joutuisivat tyhjentämäänt talon, pelkää henkilökunta ottaa puheeksi hometta vaikka hekin joutuvat siitä kyllä kärsimään olemalla päivät altistuneena.

Joku puhui kyllä nenäveren vuodostakin minulle, minullakin kerran tuli verta nieluuni ja nenästäni. Mikä lie sitten senkin aiheutti kun tuli nieluuni monena päivänä. Ja täällä yksi honkkeli hoitaja selitti tilaamalle ambulanssi henkilökunnalle minun skitsoaffegtista en pystynyt sanomaan ambulanssi tytöille että on vähän nyt muuta kun nieluuni pukkasi veret. Helvetti mitä henkilökuntaa tulee nenästä verta ja nielusta niin sekopää hoitaja selittää mielenterveydestä.

Jäi nyt ulkoilu tänään minulta jos saisin nukuttua paremmin ensiyön lähtisin aamusta lenkille. Pakkohan minun on lähteä ettei tule taukoa taas lenkiltä täytyy päästä kesäkiloihin pikkuhiljaa kyllä muutamissa kuukausissa pääsee kiloistaan siihen tiukat sellijumpat päälle lihaskuntoa sillä kehittää.

Kyllä toi yskiminen on niin pahaa porukalla olen tehnyt tutkimusta ja tullut siihen johtopäätökseen että on yskijät vaan tupakoitsijoita ei kukaan tupakoimaton yski ja räi. Eli siitä voi tulla siihen tulokseen ettei välttämättä johdu homeesta yskimisensä vaan tupakoinnista elleivät sitten ole vaan tupakoitsijat herkistäneet itseään tupakoinnilla ja home olisikin taustalla.

Olisihan voinut tänäänkin ulos lähteä onneksi eilen kävin pienen lenkin teki sekin hyvää. Huomenna jos olisi jo olo parempi vetäisin tiukan pitemmän lenkin ja ylämäki vetoja pururadalla. Vähän jännään lääkärimme tapaamistani torstaina vissiin kun pelottelie viimeksi ihan osasto hoidolla jos tulee takapakkia hoidossa lääkkeen pois jättämisellä. Toivotaan ettei ole henkilökunalla mitään raportteja minusta en ala lääkkeitä syömään mistään hinnasta kun vointini on ihan hyvä. Uskon nyt että ei ole henkilökunnalla mitään sanomista minusta, eivät ole minulle mitään puhuneet kunnostani.

Nukkuen 11,40 asti kipeä olo ollut. Nina sanoi ottavansa T käytöksen puheeksi peruin valitukseni kun sain tietää T:n sairaudesta

Oli pääni kipeä heti aamusta otin yhden Panadol särkylääkkeen. On huono olo ollut muutenkin minulla nukkuminen on ollut huonoa. Nukuin kumminkin melkein ruokailuun asti kello 11,40 asti ruoka oli kello 12 söin ihan vähän ei vaan maistunut minulle melkein vaan vihannekset söin.

Nina tuli sanomaan että ottaa hän tänään puheeksi T:n häiriköinnin, peruin valitukseni sanoin Ninalle että kuulin että on kaveri sillä lailla sairas ei voi se mitään touhuamiselleen. Sanoin Ninalle etten halua hankaluuksia elämääni enempää joten antaa olla T:Stä puheen.

Eipä T voi mitään sairaudelleen vaikka onkin häiritsevää sen touhut on vaan kestettävä sitä ja sen käytöstä. Vaikea kaverihan se on kun ei vaikuta se niin sekopäältäkään mutta häiritsee minua pahasti käytöksellään. Pitäisihän siitä sille sanoa en vaan halua risaajan mainetta voi tulla sille sanomisesta minulle haittaa talossa.

Kohta voisi lähteä ulkoilemaan lenkin heittämään pienen kun tuntuu päänsärkynikin hellittävän, katsotaan nyt mitä teen ulkoilun kanssa kyllä se varmaan hyvää taas tekisi minulle mutta kun on vähän kipeä olo kyllä minulla.

Ei kipeänä oikein innosta ulkoilukaan on nenäni vuotanut monena päivänä ja muutenkin ollut flunssan poikasta, pää ja koko kroppa on ollut kipeänä.

Kevyesti meni äsken etunoja punnerrukset 90 leveällä ja kapeallakin tällä kertaa. Lankutin myös minuutin verran kerralla. Hyvää tekee sellijumppa vaikka kipeä olenkin ollut mutta kroppani vaatiin jumppaa.

Kumma ettei ole painoni tippunut vaikka syön pieniä annoksia ja liikun jonkun verran. Yritän tiputtaa painoni alle sataan kiloon on nykyään 106 kiloa ei kumminkaan ole painostani haittaa minulle askel on kevytt lenkillä eikä muutenkaan ole massasta haittaa minulle, kun on lihas massaa minussa aika hyvin pieni keskivartalo lihavuus on minulla muttei mitään suurta.

Menen kahvin jälkeen kello 14,30 jälkeen ulkoilemaan pienen lenkin heittämään. Jos kävelisi pienen lenkin en viitsi kipeenä oikein juosta ei ole se tervettä rasittaa itseään jos flunssan poikasta on minulla.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kävin heittämässä pienen lenkin ulkona mitä nyt kipeenä ololta jaksoin. Kevyttä juoksua kävelyn lomassa pururadalla ylämäki vetoja.

Kevyen lenkin tein kun olen ollut kipeenä nuhaa ollut minulla ei silloin kannata liikaa rehkiä. Kävelin ja hiukan juoksin lyhyen lenkin, menin metsälenkin ja vedin muutamat ylämäki vedot pururadalla. Hiuken lämpesi siinä ja hengästy ei ole muuten kipeä olo ollut mutta nenäni on vuotanut monta päivää ja vatsani on ollut sekaisin. Ja nukkuminen on ollut huonoa kun yleensä nukun pitkälle päivään. Nyt on ollut katkonaista uneni ja unia nähden.

On toi ulkoilu minulle niin tärkeä fiilikset paranee kummasti ja koko vointini fyysinen ja psyykkinen vointi paranee, häviää väsymyksetkin siinä ulkoilulla. Olikin minulla ollut pitemmän aikaa huono olo fyysisesti ja psyykkisesti nyt parani pienellä liikunnalla. Täytyy taas ottaa jokapäiväiseksi ulkoilu että vointi pysyy hyvänä ja kyllä se ulkoilulla pysyykin, siihen sellijumpat ja stepperit päivittäin kyllä sillä kunto pysyy hyvänä.

On ruoka taas 45 minuutin päästä en tiedä mitä syödään olisi nyt joku kevyt keitto kun ei ole minulla ihmeemmin nälkä, on keitot minun mieleeni kevyttä.

On kevyt askeleeni vaikka painoa onkin toista sataa kiloa minulla treenit ovat sen tehneet ja lenkillä käynti pysyy jalat kunnossa juoksemalla ja spurttailemalla ylämäkiä. Alan tiivistämään ja pidentämään lenkkiäni pikkuhiljaa, kevättä kohti mennessä alkaa maistumaankin lenkki paremmalta.

Kun olisi joku treeni kaveri talossamme muttei ole ketään työnnetään näihin niin paljon lääkkeitä ettei näistä ole mihinkään ihan onnetonta porukkaa on talossamme. Jotain helvetin käytävä kävelyä tekee Hannu ja Karikin kaverit ovat alle 50 vuotiaita ja ihan köpöjä Karikin varmaan lihonut muodottomaksi lääkkeillä kun on sillä hirveät lääkkeet. Oikein punasta näen kun sillä työnnetään aamuin illoin ja siinä välissäkin kourakaupalla lääkkeitä.

Herkkiä ihmisiä saadaanhan näistä helppo hoitoisia lääkitsemällä helvetti menevät nukkumaan melko kaikki jo iltalääkkieden jälkeen puoli yhdeksän. Kyllä on touhua talossamme mutta onko sitten niin sekavaa porukkaa ilman lääkkeitä minä yrittäisin kaikkeni ilman lääkityksiä.

On minulla lääkäri vissiin nyt viikolla katsotaan nyt mitä se sanoo lääkkeettömyydestäni en usko että on henkilökunnnalla mitään siihen sanomista aika hissun kissun olen ollut en sätännyt mitään ei maniaa eikä vauhteja. Pelotti vaan lääkärimme minua viimeksi kun lopetettiin lääkitykseni minua osasto hoidolla jos tulee takapakkia lääkkeitten lopetuksesta. Oli vähän outo lääkärimme viimeksi nikotteli vähän kun vaadin lopetusta. Ja haluan että jatkuu lääkkeettömyys edelleen kun en mielisairas ole en tarvitse hullun lääkkeitä. Mitä helvettiä se kenellekkään kuuluu jos olen erikoinen kun en ole itselleni enkä kenellekkään vaarallinen. Kun nerous ja hulluus kulkee käsi kädessä enkä ihan tomppeli ole kun tietokilpailutkin vien mennen tullen. Ainakin niissä hyvin pärjännyt niin kun viimeksi talossamme voitin ylivoimasesti kisan.

Katkonaista unta nukkuen ja uutta radiota kuunnellen. Kumma olo ollut pitkään henkisesti ja fyysisesti.

Nukuin ruokailuun asti katkonaista unta kello 11,40 asti ruoka oli kello 12. Kuuntelin radiota pitkin yötä kun nukuin katkonaisesti. On hiukan henkisesti ja fyysisestikkin huonovointisuutta nuhaa ollut mikä varmaan tekee kipeän olon. Jos jaksaisi lähteä ulkoilemaan tekisi se varmaan hyvän säväyksen voinnille, vaikka pieni kävelylenkki. Oli ruokana muussi ja lihakastike otin vähän ruokaa kun ei ole oikein nälkä minulla ollut ja kun on minulla laihis menossa yritän tiputtaa painoani, pitää nyt alle sataan kiloon saada tiputettua on tällä hetkellä noin 106 kiloa. Söin tänään vähän muussia kun olen tärkkelystä tiputtanut perunan muodossa kun se lihottaa en leipääkään ottanut ollenkaan. Salaattia otin reilusti sitä voi syödä ei vihreä salaatti lihota.

Luulisi että tippuisi painoni kun syön niin pieniä annoksia ja liikun jonkun verran, pitäisi lenkkejä pidentää ja juosta koko matka.

Kiitin Matti hoitajaa radiosta sanoin että kyllä hermo lepää kun ei tarvitse painostavaa hiljaisuuutta kuunnella ilmastoinnin hiljaista hurinaa määrätyllä taajuudella oli se ärsyttävää. Kyllä on nyt mukavaa ja hermoille lepoa kun saa kuunnella radiota. Tykkään yötä päivää kuunnella musiikkia ja toki asia ohjelmia urheilua sun muuta mitä maailmalla tapahtuu. Kyllä hermo lepää radiosta aloinkin olemaan aika kypsä yksinäisyyteen huoeneessani kun en viitsinyt enää telkkaakaan katsoa käytävällä kun Teuvo häiritsi katselua. Nyt voi muutakin huoneessaan kun olla koneella kun voi radiota kuunnella.

Seuraavaksi onkin kahvi 45 minuutin päästä kyllä maistuukin paakelsseineen, olin pitkään ilman kahvia mutta täällä alkanut juomaan sitä. Juon monesti vaan puoltakuppia ei vaan maistu enempää hunajalla se maistuu ei muuten on hunaja niin hyvää kaikkeen.

Ei oikein ole ollut kirjoitusfiiliksiä ei vaan runosuoni ole kukoistanut, pitäisi keksiä jotain jännää kirjoiteltavaa mitä jengi lukisi. Nyt telkkaa katsomaan käytävälle Teuvokaan ei sekoile päivällä telkan kanssa. Puoli tuntia on kahviin aikaa jos sen aikaa katselisi telkkaa käytävällä.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Hienoa kun sain Matti hoitajalta radion huoneeseeni alkoi heti stressi helpottamaan minulta. Kun oli hiljaisuus jo niin painostavaa.

Kyllä on mukava kun on radio huoneessani kun olikin hiljaisuus jo niin painostavaa ja ärsyttävää. Hienoa että Matti sai radion hommattua ja hyvä että otin sen sille puheeksi. Tuntui olevan radioita talossamme ekaan radioon ei löytynyt virtajohtoa mutta löysi Matti toisen radion missä johto oli. Kummasti alkoi stressi helpottamaan kun saa kuunnella musiikkia ja ihmisten ääntä. Kun en viihdy tuolla oikein muiden parissa kun Teuvokin sekoilee illasta niin pahasti, en jaksa sen sekoilua on se niin rasittavaa. Olikin minulla jo hiukan paineita ja stressin poikasta Teuvosta johtuvaa paljoltikin. Ja varmaan lääkkeiden pois jättökin vaikken niitä syönyt kun silloin tällöin mursin Olantsapiinin.

En tajunnutkaan miten tärkeä on minulle musiikki ja ihmisten ääneen kuuleminen, on se parasta terapiaa. Terveiden ääntä ja musiikkia se on sielulleni nannaa. Kuuntelen yötämyöten musiikkia sanoin Teuvolle että kuuntelen niin hiljaa ettei se häiritse sitä kun asuu se seinänaapurinani.

Kauan jaksoinkin olla ilman radiota kun en tajunnut sitä kysyä kun tänään vasta Matti hoitajalta. Oli hiljasuus niin pirun painostavaa meinasi siinä järki mennä. Uskon että nukunkin paremmin nyt kun saan kuunnella musiikkia yötämyöten. Viihdyn paremmin huoneessanikin nyt kun on radio minulla kun tulee asiaohjelmiakin radiosta paljon mitä tykkään kuunnella, nytkin tulee urheilua juuri siitä mitä tykkään kanssa kuunnella.

Huomenna täytyykin sitten lähteä lenkille heti aamusta menen ajoissa tänään nukkumaan, kun olenkin valvonut pitkään pitkälle yöhön mikä kyllä tuntuu kropassakin. Toivotaan ettei huomenna sataisi niin kun tänään kun jäi lenkkini lyhyeksi sateen takia. On hiukan pääni ollut kipeä toki nuhastanikin johtuvaa on päänsärkyni, ja paljon sisällä olleena vaatii se ulkoilua paljon.

Huomenna onkin sitten Presidentin vaalit tyhjäpäät pääsevät pätemään. Olisinpa päälikkö Suomessa olis kuri ja herran nuhde maassamme. Kun sama paska jatkuu kuka hyvänsä taas valitaan ei mitään muutosta tapahdu. Köyhät on köyhiä kipeät kipeitä ruokajonot kasvavat töitä ei ole kaikille köyhät kärsivät siinä taas ennuste tulevasta, mikä pitää paikkansa se tullaan taas näkemään.

Lähdin lenkille muutaman päivän sairastelun jälkeen. Mutta alkoi vettä tulemaan aika runsaasti ja piti kääntyä ympäri.

Oli lenkki fiilis muutaman päivän tauaon jälkeen meinasin ainakin tehdä pienen lenkin tuolla isontien risteyksessä. Mutta kun pääsin puoleen väliin alkoi tulemaan vettä aika runsaasti. Käännyin ympäri mutta silti kastuin jonkun verran, tulin takaisin sisään. Olen ollut hiukan kipeä parina päivänä nuhaa ja vatsa sekaisin, mutta nyt lähdin lenkille tekee se minulle niin pirun hyvää kun on ollut paineita Teuvosta ja nyt tänään Timokin taas vittuili. Mutta se nyt vittuilee kaikille siitä ei voi eikä kannata välittää kun vittuilee se hoitajillekkin haukkuen heitä ääliöiksi ja vaikka miksi.

Tuli ihmeen paljon vettä kumma tammikuu kun lämpöasteita ja vesisadetta. Tuli Teuvolle vieraita toivotaan ettei se ole minusta puhunut ihmisille mitään kun sen kanssa olen joutunut telkasta vääntämään. Mutta oikeassahan minä olen ollut kun sekoilee se niin pahasti telkan kanssa vaikka sillä on huoneessaan oma telkka. Huolissaanhan olen kaverista jos on sillä muistisairaus kun sekoilee se niin pahasti.

Kai Teuvon vieraat ja läheiset ovat huomanneet sen vaikean käytöksen siksi sen varmaan ovat hoitoonkin hommanneet. Kunhan ei minulle tule sen kautta ongelmia jos se sekopäänä valittaa minusta jollekkin kun olen sille sanonut kun on se illasta ihan sekasin. Täytyyhän muistisairaalle pystyä sanomaan ei se tyhmyyttä tarkoita. Teuvolle kun olen sanonut lyö se vaan lisää vettä kiukaalle ja tekee niin kun tahallaan paskaa enemmän. Ei usko sanomista vaan tekee niin kun tahallaan väärryyttä.

Puolen tunnin päästä onkin sitten kahvi ja paakelssi. Toivotaan nyt ettei Teuvo puhu minusta paskaa läheisilleen ettei tule minulle ongelmia. Kun voi Teuvo kipeässä päässään keksiä mitä vaan minusta kun ei muut välitä sen käytöksestä ja minä olen henkilökunnallekkin siitä valittanut, mutta pitäähän minullakin olla oikeuteni ja rauha talossa enkä voi antaa jonkun sairaan omaan vointiani huonontaa kiusaamalla minua ja rasittamalla. Eli olen minä taas kerran oikeassa asiassa kun Teuvo on häiriöksi.

Näkyi Teuvon vieraat lähtevän eivät ainakaan minulle tulleet mitään puhumaan Teuvosta ja minusta. Olisinhan voinut sen vaikeasta käytöksestä puhua miten se häiritsee minua joka ilta, en jaksa huoneessani sen takia jumittaa koko iltaa mutta pakkohan se on kun on se niin vaikea kaveri ja rasittaa minua niin pahasti ihan verenpaineeni nousee sen takia.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Kyllä taas Tyyppi rasittaa minun hyvinvointiani ja rankasti on se niin vaikea tapaus. Kaveri kuuluisi alakertaan dementikkojen pariin.

Kyllä niin vituttaa Tyypin touhut taas touhotti kokoillan televisiota mitä hän haluaa katsoa. Sitten häiritsi minun katseluani jatkuvalla sekoilullaan kävi se kahdeksan kertaa katsomassa onko hoitajat jo toimistossa että saisi se viimesen röökin. Viisi kertaa hyppi huoneensa ja käytävvän väliä jatkuvaa sekoilua ei yhtään rauhoitu se katsomaan televisioita sitten viimesen röökin jälkeen menee huoneeseensa ja on sillä vielä huoneessaan televisio mitä hoitaja Matti sen jo käski katsoa eikä häiritä muita. Olen henkilökunnalle valittanut Tyypistä sanomalla että minäkin olen maksava asukas ja kaveri rasittaa minua todella pahasti.

Ja eikö Tyypin paikka olisi alakerrassa jos sillä muistisairaus on eikä häiritsemässä minua ja muitakin meidän osastolla. Kun ei kaveri vaikuta sekopäältä tekee niin kun kiusallaan minulle paskaa jatkuvasti. Menee se viimesen röökin jälkeen kumminkin huoneeseensa ja hakkaa naapuri huoneensa ovea monta kertaa vielä illasta minua häiriten. Kauhea pauke jatkuvasti vaikka sanon saatanalle silti hakkaa vaan ihan kiusallaan. Epäilen että pantiin Keravalta tahallaan kaveri minua kiusaamaan niin kun Hannu sanoi että tulee keravalta sekopää taloomme.

Olikin rauhallista yhdeksän kuukautta ennen ton hullun Tyypin taloon tuloa osasin odottaa jotain kiusanhenkeä kun kuulin että Keravalta tulee hullu taloomme. Alkoi se minun psyykkaaminen mitä on ollut monessa talossa, alkuun on aina ollut rauhallista mutta sitten se saatanan kiusaamiseni on alkanut.

Kumma ettei tapahdu mitään valitukseeni Tyypistä  hoitaja kyllä sanoi että ottaa puheeksi asian. Kumma että pitävät tällä osastolla jos on muistisairas mitä siitä ei oikein huomaa on niin kun ilkeä se minulle vaikka sanon tekee tahallaan paskaa minulle. No ajoissa tänään nukkumaan täytyy yrittää nollata Tyypin kiusaamiseni vaikka vaikeata se onkin kun koko illan häiritsi se minua ja telkan katseluani. Kun en jaksaisi koko iltaa olla huoneessanikaan vaikka harvoin katson telkkaa mutta joskus haluan sitä katsoa kun vaan saisi rauhassa katsoa ilman Tyypin häirintää.

On kyllä aika rankkaa jos minun päätäni yritetään sekoittaa Tyypin käytöksellä. Mutta kun on tämä niin paha yhteiskunta kaikki on mahdollista ja monessa talossa samaa henkistä väkivaltaa kokeneena. Ihan hirveyksiä nähneenä ja kokeneena omakohtaisesti. On ihan sadistista ollut henkilökunnan kohtelu minua kohtaan vaikka parasta olen tehnyt auttaakseni sairaita. Lukekaa tekstejäni näistä hirviö paikoista on niistä tuolla teksteissäni juttua. Tämä talo oli hyvä paikka vaikka ilmapiiri olikin huono varmaan alakerran vuodepotilaiden  takia. Mutta Tyyppi pilasi minun fiilikseni täysin sekoilullaan ja vaikeudellaan minua kohtaan.

Nukkuen jotenkuten kahvista ruokaan kipeän oloisena. Hannukin palannut sairaalasta hampaittenpoisto operaatioista.

On vointini ollut huono taas koko päivän nukuin jotenkin kahvista 14,30 ruokaan asti kello 17 huonoa unta nukuin mutta jotenkin kumminkin lepoa. Kun onkin ollut vointini outo kokopäivän henkisesti ja fyysisesti huono olo, otin yhden panadoli särkylääkkeen olooni mutta ei sekään oikein auttanut. Oli ruoka äsken oli paha olo en meinannut ekaksi syödä mitään, mutta otin pienen annoksen, pari pientä perunaa ja broileri pullia kevyttä ruokaa siihen salaattia. Otin taas piimää vatsalleni parempaa kun maito ja vain puolikuppia kahvia kun on se pahoinvoinnissa huonoa vatsalle.

Hannukin oli tullut Helsingistä sairaalasta hampaidenpoisto operaatiostaan. Olivat puudutuksessa vetäneet kaikki pois kysyin antoivatko esilääkitystä kertoi saaneensa kolme isoa tablettia ennen operaatiota, oli sillä ollut vapinoita ennen operaatiota. Jännittänyt varmaan toimenpidettä ja onhan se rankka kun kaikki mädät otetaan kerralla. Emmi ei antanut Hannulle kun kiisseliä ruualla vaikka Hannu tiukkasikin ruokaa sano Emmi että oli niin iso operaatio ettei syödä pariin päivän muuta kun nestemäistä.

Onhan hyvä kun Hannu pääsi mustista mädistä hampaistaan kun on vaarallista mädät suussa koko yleiskunnolle ja tulehdus päällä kaiken aikaa. Onhan parempi proteesit kun mädät suussa vaikka onkin alta 50 vuotiaalle proteesitkin aika rankka ratkaisu mutta kun Hannulla oli vissiin niin huonot nysät suussaan ettei voinut niille tehdä enään mitään muuta kun kaikki poistaa.

En sitten ulkoilemaan mennytkään kun nukuin iltapävästä jätin huomiseen ulkoilun jos vointini olisi huomenna parempi. Pääsisi jo juoksemaan toki voi olla että on alkuun kävely parempi ratkaisu kyllä ulkoilma on kaikki kaikessa mutta tänään tosiaan jäi se minulta.

On vointini vähän parempi iltaa kohden mennessä hyvä niin jos saisi nukuttua taas paremmin eikä niin katkonaista unta

Tiukat sellijumpat vaikka vähän nuhasena. Muutaman päivän tauon jälkeen kun sairastellut.

Oli ruoka äsken maksalaatikkoa oli ruokana söin sopivan annoksen salaatteineen. Tein vähän ruuan jälkeen tiukat sellijumpat 90 leveällä etunoja punnerrusta ja 70 kapealla otteella, muutamia sarjoja sillä.Tein myös kevyillä käsipainoillani muutamat sarjat. Lisäksi tein lankutuksia muutamat sarjat jatkan niitä vielä tässä koneen käytön ohella. Tein myös venytyksiä istuen lattialla aitajuoksija liikkeellä ja haara asentoja. Tulee taas niin hyvä olo ja fiilis kun viitsii jumpata vaikka vähän nuhanen olenkin. Mutta ei ihmeemmin kipuja että viitsii jo jumpata.Vedin myös talomme stepperiä tänään muutamat sarjat kunnolla hengästymiseen asti. Lähden myös tänään varmaan lenkille jos pienen kävelylenkin tekisi ei viitsi juosta kun on ollut vähän hutera olo minulla.

Hakeekin Sari hoitsu porukkaa kirjastoon mihin minuakin kyseli mutten viitsinyt lähteä kun en tarvitse sieltä mitään eikä ole edes kirjastokorttia minulla.

Näkykin olevan taas kerran Ambulanssi talossamme veivät vissiin alakerrasta jonkun. On harventunut lanssin käynnit talossamme, kun yhteen aikaan kävi kerran viikkoon suunnilleen. Nyt todella harvoin näkyy käyvän. On alakerrassa huonokuntoisia potilaita niitä joutuvat roudaamaan välillä.

Tulisi nyt enskuu että pääsisimme salille alkaa se toimimaan kerran kuussa eipä siitä oikein mitään hyötyä ole niin harvoin ihmetteen miksei Mehiläinen maksa kylämme salia potilailleen. Kun minä pitäisin niin kauan ihmiset omilla jaloillaan kun mahdollista mutta tämän talon touhut kyllä pudottaa porukan ennenaikaiseksi vuodepotilaiksi. Kun on alle 50 vuotiaita ja köpöjä kun vanhat ukot ja lihavia toiset. Ihmettelin heti tullessani kun ei ole kun jonkun vuoden vanha talo eikä jumppasalia ole talossa kyllä on ihan säilytys koti tämä syödään, lääkkeitä aamuin illoin ja siinä välissäkin sitä tämä talo vaan tarjoaa herkät ihmiset tuupataan mömmöjä täyteen. Ei mitään tunteita potilailla ei itkua ei naurua kenestäkään ihan tunteettomia kaikki ne mömmöt mitä ihmettelen mutta saavathan nämä helppohoitoiseksi kun menee nukkumaan porukka jo iltapalan jälkeen puoli yhdeksän. Eli kyllä on niin sairasta touhua täällä. Minä yrittäisin kaikkeni ettei tarvitsisi herkät ihmiset lääkkeitä niin paljon. Ihan punaista näen kun silmät kiiluen henkilökunta työntää joka ruokailulla lääkkeitä herkkiin ihmisiin. Nyt lähden ruokatilaan on kahvi kohta katsoin äsken hetken Suomalaista elokuvaa punainen viiva on se kiannon elokuva.

Aamusta vielä nukkumaan aamupalan jälkeen. Univelkoja pois hyvä niin. Herätys S hoitajan ovelle tuloon Kirjastoon kyselemään

Nukuin S ovelle tuloon kello 10.20 asti hyvä että tuli vielä aamusta uni kun heräsin niin aikaisin hyvin nukutun yön jälkeen kumminkin toki jäi ekat uneni turhan lyhyeksi. Sai univelkoja nukuttua pois aamusta vielä kun olenkin nukkunut monena yönä huonosti unia nähden kuolleista kavereistani. Kummasti kuolleet kaverini ovat tulleet useasti uniini yöllä.

Kyllä teki hyvää aamusta vielä nukkumaan meno ja muutaman tunnin unet, olisin nukkunut vieläkin ellei S hoitaja olisi herättänyt minua kirjastoon hakemalla. Nyt jäin jo pystyyn ja suunnittelen ulkoilemaan lähtöä ellen sitten lähde ruokailun jälkeen. On kelit hyvät kun on sulanut kävelytiet ei jäätä eikä lunta ole yhtään mikä on hyvä ettei tarvitse taas lumessa tarpoa eikä liukastella jäillä.

On vähän kipeä olo minulla vieläkin mikä on ollut monena päivänä, hiukan on nenäni vuotanut olisiko flunssan poikasta minulla. Kun oli vatsanikin outo monena päivänä toimi miten sattui ylikierroksilla. Toivotaan nyt etten tule enempää kipeäksi tämäkään vointi ei ole mukava.

Saa nyt nähdä menenkö vielä nukkumaan tekee niin hyvää unet vieläkin. On kyllä ruoka tunnin päästä jos se jälkeen katsoisi menenkö nukkumaan vielä lepo on niin hyvää sairasteluun. Kaipaa silloin unta ja onkin minulla ollut parempi vointi kun pitkään nukuinkin pitkälle päivään.

Nyt odotan ruokailua ei kyllä ole nälkä minulla yhtään ei ole ollut moneen päivään varmaan kipeä oloni vienyt ruokahalut minulta, olen syönyt ihan pieniä annoksia. En tiedä mitä tulee ruokana ,onkohan H lähtenyt jo Meilahteen nukutukseen hammashoitoon on se varmaan paska homma mutta miksei ole H hoitanut hampaitaan nyt sitten kärsii siitä. Voi olla operaation jälkeen kipeä suu kun kaikki hampaat revitään kerralla suusta. Paneekohan ne tikkejä sen suuhun uskoisin kun on niin iso operaatio kyseessä. Onneksi minä selviän vähemmällä kun hoidatan hampaani kaikki kuntoon ihan normaalilla paikkauksella. Aika monta reikää oli minullakin vaikkei ole niin montaa vuotta kun olen käynyt hoidossa. Mutta kyllä kerran vuoteen täytyisi käydä hammaslääkärissä ettei pääse reikiintymään niin pahasti hampaat. Minäkin pesen kyllä hampaitani aamuin illoin ja siinä välissäkin joskus mutta niin vaan oli monta reikää minullakin.

torstai 25. tammikuuta 2018

Politiikkojen paskan lässytys. Heikki Hurstin itku ruokajonojen puolesta . Myllypuron kilometrien ruokajonot. Meitä on paljon viisaita ketkä tajuamme tilanteen jos kaikki tarttuisimme aseisiin alkaisihan tapahtumaan.

Kyllä pitäisi kansan jo tehdä jotain Heikki Hursti itki ruokajonojensa puolesta kun niitäkin avustuksia meinaavat vissiin likistää. Myllypurossa oli kilometrien ruokajonot seuraavaan kylään asti. Luin että olisi meitä viisaita paljon ketkä emme äänestäneet turhan puhujia Presidentti ehdokkaita. Mikseivät aloita asioita köyhän kipeän asioista puhuvat vaan maailman politiikasta ja asioista. Ja semmoisista asioista mitkä eivät koske tavallista kulkijaa. Minäkin sotainfalidin pojanpoika Isoisäni ei antanut sodassa viedä rajähtävän luodin loukkaavaa kättään rintamalla ja tuli koukkukädellään vielä työkaluviilarina toimeen sodan jälkeen Keravan Ornossa ja minä en saa asuntoa Suomesta ilmasta työtä tehneenä kuusi vuotta mielenterveys ihmisten paikoissa hoidokin tittelillä. Kahdeksan vuotta lusin hupia tässä saatanan oikeusvaltiossa niin sanotussa. Eli kysynpä vaan mikä on tämmöinen maa ja kansa. Minä suuri hyväntekijä auttelin huumeiden käyttäjiä ja juoppoja Inkeri tätini perinnöillä hän uhrasi elämänsä Isoisän ja mummoni hoitamiseen kotona ja vielä mummoa terveyskeskuksessa sen hautaanmenoon asti.

Minä uhrasin tätini isolla työllä minulle jättämänsä perinnöt huumeiden käyttäjien ja juoppojen auttamiseen Keravan seudulla ei tarvinnut niiden ryöstää mummoja ja kauppoja kun niitä elätin syötin ja ruokin. Mutta kun rahani loppuivat alkoihan uhkailuni ja kiristämiseni joka taholta kaikki hylkäsivät minut asunnottoma nälissäni kylmissäni pyörälläni liikuin viime talvenakin yötä myöten lämpimikseni ajelin koko yhteiskunta hylkäsi Porvoossa huijasivat minua sossutkin kun piti Samaria kodista saada minun asunto. Miten voikaan olla Suomi niin paha maa ja sadistinen päättäjät hirviöitä sadisteja.
Olen hoitanut sotainfaliideja lapsesta asti jo Renkajärvellä heidän kesäpaikassaan. Minusta koulutettiin lapsesta asti sotilasta mutta mikä on maassamme, linnoissa poikia pitäen kunnossa miten nekin ovat minut hylänneet onko niin kun suomen riskeimpiä vartijoita Suomen mestari kiekossa serkkuni poika Mikko Kyyrö sanoi salilla treenatessamme että on meitä vanhanliiton miehiä niin vähän.

Kaikki minut unohtaneet minä lentokentällä lusien monta tuomiota pitäen pojat kunnossa ja herran nuhteessa pilleristit pidin pois leiriltä ja huumeiden käyttäjät. Ja nyt minulle väkisin yrittää Mengelet työntää myrkkyjään eli kysynpä vaan missä mennään. Jos olisin kiduttamiseni tiennyt etukäteen toisin olisin tehnyt kyllä kentällä jytisisi ja paukkuisi.

Vähän nenä vuotaa ja huonosti nukuttaja öitä. Mutta kevyttä sellijumppaa silti vetäen, kroppa ja mieli vaatii sitä.

Pikkasen on ollut nuhanen ja kipeä olo muutamina päivinä, mutta tein kumminkin pientä sellijumppaa käsipainoilla ja etunojia. Kyllä kipeäkin ja väsynyt kroppani sitä vaatii, ei vaan malta olla jumppaamatta. Kevyttä toki muutamia sarjoja, kevyestihän toi menee ei tunnu kolotukset eikä väsymykset.

Oli hyvä ruoka illasta linströmin pihvejä en tärkkelystä perunan muodossa ottanut kun muutaman pienen perunan tomaattia ja paprikaa otin lisukkeeksi. Söin tänään vähän ruuilla kun laihikseni pitää ja on tavoitteeni tiputtaa alle sataan kiloon painoni. On kumma jos ei tipu kun syön niin vähän ihmettelee sitä monet miten ei pieni vatsan seutuni pyöreys tipu kun kuntoilen niin paljon lenkkiä ja sellijumppaa joka päivä stepperiä siihen vielä päälle.

Kohta alkaa taas hyvät lenkkily kelit kun mennään kevättä kohti. Päivät pitenevät jatkuvasti kohta lumet sulavat pikkuhiljaa ja tulee maa näkyviin ei liukkaus estä lenkkeilyä. Kyllähän mielikin virkistyy kun alkaa aurinko lämmittämään saa vähentää vaatetusta, ja suulperi skriinaa suoraan öögaan. Noin niinkun stadilaisittain sanottuna.

Kohta onkin sitten taas iltapala tulee mysliä ja muroja vissiin kevyttä ainakin mikä on minun mieleeni. Kummaa turvotusta onkin vatsassani ollut pitkin päivää vaikka olen kevyesti syönyt. Oliko karkkipussini minkä melkein olen syönyt oli ne salmiakkeja, voi nekin turvottaa kun ei ruoka varmaan mitä vähän söin. Ottaisiko mysliö iltapalalalla jos se vaan menee taas alas nielustani kun joskus jää se kurkkuuni.

Kumma kun Niklas löi välimme poikki kokonaan olisiko ollut lompakkoni häviäminen sen kämpillä. Ei montaa mahdollisuutta ole sen pöllijälle kun ei ollut muita Niklaksen kämpillä kun me kaksistaan ja kun kävin suihkussa sen jälkeen huomasin lompakkoni hävinneen. Mutta vaikea on syyttää ketään vaikka varma olen asiasta kun Niklas ei myönnä sitä vieneensä. Meni rahat ja kaikki paperit siinä pöllimisessä. Ja Niklas näytti juuri ennen lomapakkoni häviämistä jotain kellokosken kirkosta pöllimäänsä antiikkista oven kahvaa ja kehui vielä että hän varastaa sairautensa ollessa päällä ja kummasti hävisi lomapakkoni samalla reissulla.

Pienet torkut kahvin jälkeen kummasti virkistyin. Kun oli hirveä yö T:n kiusaamisen jälkeen. Rasitti se minua koko illan.

Teki tosiaan hyvää pienet tirsat äsken kahvimme jälkeen olisinko tunnin verran ollut pitkälläni sekin riitti pahan yön jälkeen. T pahimpana rasitti minua illasta niin paljon että vaikutti se ihan yöuneeni. Tänään taidankin viihtyä huoneessani en mene käytävälle T:n kiusattavaksi. Jos paneutuisin vaan kirjalliseen puoleeni kynällä ja koneella, saa hermoni levätä kun en mene T:n kiusattavaksi käytävälle. On se niin vaikea kaveri etten toista tunne mutta jos on sillä lailla hullu muistisairas mitä se voi silloin hulluudelleen.

Tänään menen varmaan aikasemmin nukkumaan kun on univelkaa minulla useammalta yöltä. On ollut huonot vähän uneni pitkään kun olen nähnyt kuolleista kavereistani unta monena yönä. On uneni vaikuttaneet nukkumiseeni on ollut huonot unet minulla. Kohta onkin taas ruoka meillä ei ole oikein nälkä minulla en syönyt päivälläkään kun ihan vähän, mitä ihmetteli uusi keittäjämme että iso mies ja syö noin vähän mutta kun olen aina ollut pieni ruokainen vaikka onkin hiukan lihavuutta minulla mitä voi ihmetellä kun syön niin vähän. Onneksi on toi Olantsapiini katkolla mikä lihottaa jo itsessään, kymmeniä kiloja on sillä ihmiset lihoneet pienessä ajassa kauhea lääke oli minullakin painoa aika hyvin sitä syödessäni sairaaloissa.

Uusi hoitaja lupasi minua auttaa Blogissani ensi viikolla että saan sen toimimaan toden teolla kun uskon että on minulla vajaata Blogin tuottavuus. Nyt lähden katsomaan telkkaa ennen ruokailua on siihen vielä puolituntia aikaa. Ei oikein ole kirjoitushaluja minulla eikä oikein mitään jännää kirjoiteltavaakaan. Palataan illasta asiaan jos löytyy jotain mielenkiintoista kirjoiteltavaa minulla.

T:n sekoilut illasta ja koneeni ongelmat sekä Traktorin jyrääminen pihassamme yöllä vei yöuneni.

Oli T taas kun piru illasta telkan kanssa touhotti monta tuntia mitä hän haluaa katsoa telkasta yhdeksän jälkeen. Sitten ei kumminkaan katsonut siitä mitään sekoili vaan koko ajan ja häiritsi helvetisti minun telkan katsomistani. Tunti oltiin poikien kanssa katsottu hyvää elokuvaa alkoi T selittämään että hän haluaakin kääntää toiseen elokuvaan, vittu mikä sekopää ihan kun kiusallaan tekee tuommoista minulle. Ja sitten sai se viimesen tupakan sanoikin yhtä äkkiä Ti: le että lähdetään T nukkumaan hyppi kumminkin huoneestaan taas edestakasin käytävällä ja huoneeseensa. Helvetti sekopäällä on telkka huoneessaan ja määräilee käytävän telkkaa mitä ei sitten kumminkaan katso. Onkohan Keravalta pantu minun kiusakaseni tuommoinen sekopää taloomme ja vielä minun seinänaapurikseni. Hakkaa sekopää oveaan monta kertaa myöhään illasta hyppien käytävälle ja huoneeseensa. Kun ei T vaikuta niin  sekavaltakaan tuntuu ihan tahallaan tekevän minun kiusakseni paskaa. Menikin yhdeksän kuukautta hyvin talossa minua ei kukaan psyykannut mutta nyt ottivat sekopään Keravalta, niin kun H sanoi että tulee Keravalta hullu taloomme. Olen sanonut henkilökunnalle Teuvosta että siirtävät sen alakerran dementia osastolle jos sillä on muistisairaus silloinhan se ei voi hulluudelleen mitään ja sekoilulleen.

Ihmettelen kun ei henkilökunta ota kantaa sanomisiini T:stä kuinka se rasittaa minua ja minä maksavana asiakkaana olen oikeutettu rauhaan ja kunnon hoitoon. Ei saisi kukaan rasittaa minua niin paljon kun T tekee on kaveri niin pirun vaikea tapaus vaikka yritän kuinka kiltti olla tekee se paskaa kaiken aikaa. Kysyin muilta että eikö niitä häiritse sen käytös  sanoi että hänelläkin on oma telkka eikä niin ollen välitä T touhuista niin paljon.

Ja vei uneni vielä koneeni kanssa tapellessa illasta kun en saanut maksuun hammashoitoani. On minulla aina vaikea yö jos koneitteni kanssa on illalla ongelmia ja jää ne yöksi hoitamatta. Sitten kun viimein sain unen heräsin kummaan kovaan rohinaan katsoin ikkunastani mikä oli auki, oli iso Traktori ikkunani alla pihallamme tekemässä lumitöitä tai jäätä raapi koneellaan pihastamme ja siitä kova ääni, Eli oli taas oikein käärmeiden yö T sekoilut pahimpana kun rasittaa se hermoani niin paljon.

Käytiin kaupassa aamu päivällä meni taas paljon rahaa noin 20 euroa ostin kyllä kalliin monivitamiinin mikä maksoi yli 8 euroa mutta onhan siinä pitkäksi aikaa hyvät vitamiinit mitkä ovat kyllä tärkeät minullekkin. Kummasti aina rentouttaa ja panee järkeni pelaamaan koneella olo ja kirjoittelu saa siinä aina aivojumppaa väsymyksenikin kummasti häviää. Täytyykin tänään illasta paneutua koneelle ja jättää T:n sekoilut television kanssa muitten huoleksi, Tuli sitten mitä hyvänsä sieltä en viitsi enään tänä yönä valvoa sekopään takia ja pahoittaa mieltäni sen takia.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Ruokailumme Hannulla ja minulla oma ruoka, hyvät fiilikset hammashoidon jälkeen. Tarinoita päivälle.

Pystyin jo syömään hammashoidon jälkeen kun sanoi hammaslääkäri että kun puudutus lähtee voi syödä. Oli muilla kalaa Hannulla ja minulla oli joku papu pihvi, kasvis pihvi oli se erittäin hyvää. Muussi ja reilusti salaattia siihen ai että oli maistuvaista vaikka onkin minulla ollut hiukan kipeä olo parina päivänä, vatsakin ihan sekasin ollut mutta ruoka maistui. Hyvä että jaksoin mennä hammaslääkäriin kun jo mietin sen perumista kun oli aamusta vatsani sekasin ja huono olo minulla. Mutta kyllä fiilikset ovat huipussaan taas kun sai melkeen hampaat kaikki jo kuntoon kerran vielä täytyy käydä sitten on kaikki kunnossa. Hienoa nyt täytyy maksaa viime kerran hammaslääkärin lasku kun tuli se jo Lindorffin perintäfirman kautta Hanna hoitaja soitti hammaslääkäriin ja kysyi laskusta miksi perintäfirmaan oli se jo mennyt, olivat sanoneet lähettäneensä laskun minulle mutten sitä ollut saanut.

Tulisi nyt sossu vastaan laskuissani ja maksuissani kun ovat luvanneet tulla vastaan omavastuuosuus maksussa ja ruokalaskussa kun en pysty millään kaikkia laskujani makselemaan. Olivat sanoneet Hannalle että koitan maksaa hammaslääkäri laskun itse, kummaa touhua kun kuuluisi ne maksaa Kelan tai Sossun kun kuuluu perustarpeisiin hammashoito.

Kymmenen minuutin päästä onkin sitten taas kahvi ja varmaan joku paakelssi. Kummasti on hiukan poski kipeä tuolta paikatun takahampaan kohdalta ettei tule mitään komplikaatioita sinne. En usko voi olla hiukan tuntemuksia paikkauksen jälkeen, kun joutui operoimaan pienessä tilassa takahammastani. Nyt lähden ruokatilaan odottamaan kahvia tulee se juuri kohta. Onkin olo parempi voi kahviakin juoda ettei käy vatsan päälle, minulta lähti huonot fiilikset pois hammaslääkärissä. Olin niin mielissäni hoidosta kun sain kolme hammasta kuntoon kerralla.

Tekisi mieli lähteä lenkille mutta kun ei minulla ole kun pikkukengät ja on kevytliikenne väylä auraamaton mitä ihmettelen kun se on ollut auraamaton monta päivää ja yhtenä iltana myöhään näin traktorina auraavan tietämme miksei ottanu myös kevytliikenne väyläämme. On huono siinä kävellä kun on lunta nilkkoihina asti ei viitsi pikkukengillä lenkille mennä yhtenä päivänä kävin oli aika ikävä juosta lumessa.

On kohta jumppa talossamme menen mukaan tykkään jumpista saisi olla talossa joka aamuinen jumppa niin kun Kellokoskella saatiin se joka aamuiseksi sielläkin, alkuun olivat vastaan sitä potilaat mutta kun pakotettiin ne jumpalle muutaman kuukauden päästä kiittivät jumpasta ja saivat oikein nimikko liikkeitä itselleen.


Kuolleesta kaveristani taas yhdestä unta nähden. Hammashoito taas käyty hyvä niin on se aina hoidollisesti eteenpäin menoa.

Näin kuolleesta kaveristani Luoman Tapsasta unta, olimme unessani Tapsan ja naisensa kanssa Loviisassa tekivät oharit ne minulla ja jättivät minut Loviisaan olin ihan kusessa siellä etsin jotain sossua että olisin apua saanut. En muuta muista unestani kummasti taas tuli kuollut kaverini uniini harvase yö näen kuolleista kavereistani unta.

Kävin aamusta hammaslääkärissä hyvä niin on taas kolme paikattu on vastenmielistä hammashoito mutta kun ajattelen että on se hoidollisesti eteenpäin menoa sillä siitä selviää. On hyvä hammaslääkäri ei yhtään tunnu kun laittaa se puudutukset nytkin kolme hammasta paikkasi eikä mitään tuntemusta.

Kyllä on hyvä pitää omat hampaat suussa vaikka vähän niitä minulla onkin, kerroin hammashoitajille juuri että siksi on minulla vähän hampaita suussani kun riihimäen keskusvankilassa ei ollut kun poisto aikoinaan ei paikkausta siksi otettiin minultakin pois. Olisi ollut paikkaus riihimäen keskustassa maksullisena mutta kun vaho ei maksanut kun oli pojillani lyhyitä tuomioita siksi minäkin vedätin pois. Olisinhan Isältäni saanut maksun paikkaukseen mutta kun ei ollut kaikilla muilla pojillani varaa laitattaa hampaitaan minäkin revitin risat pois ja siitä vajausta hampaisiini. Oma hammaslääkäri sanoi siviilissä miksi olet Kaitsu antanut vetää pois hän olisi tehnyt vaikka muovista minulle hampaat.

Mutta pääasia ettei ole mätiä suussa ei ole se terveydelle hyväksi, on ihan vaarallista mätiä pitää jatkuva tulehdus päällä. Hannullakin on suu täynnä kuulemma mätiä ja näyttikin minulle suutaan ruokapöydässä oli ihan mustia sen hampaat. Joutuu se perjantaina Helsinkiin nukutukseen ja poistavat siltä kaikki. Ja mies on alta 50 vuotias huonoa on silläkin proteesit tuossa iässä. Kysyin Hannulta miksi sen hampaat ovat päässeet niin huonoksi sanoi se ettei ole hoitanut niitä ei kuulemma edes pessyt hampaitaan. Kyllä on outo kaveri mutta onkin sillälailla varmaan sairas ettei mitään hoida ja vielä murhapolttaja kuulemma eli on sairas kaveri silläkin tavalla.

Kyllä on taas hyvä fiilis kun sai hampaitaan kuntoon ja kerta vissiin vielä täytyy käydä kun kolme reikää vielä on ja jos kolme kerralla taas korjaa saan kaikki kuntoon. Kyllä fiilikset on katossa kun saan hammashoidon hoidettua on ne niin tärkeät. En uskonutkaan että oli minulla niin paljon reikiä mutta onkin viime hammaslääkäri kerrasta kyllä jo aikaakin. Kumma kyllä että noinkin paljon on tullut reikiä muutamissa vuosissa vaikka pesenkin hampaitani aamuin illoin ja siinä välissäkin joskus.

Menee taas joku vuosi hampaitteni kanssa kyllä kannattaa kerran vuoteen tarkastuttaa ettei reikiinny niin pahasti. Kyllä sattuu minulle aina hyvät hammaslääkärit viimeksi kävin Tikkurilassa hoidattamassa ja oli sielläkin mukava hyvä hammaslääkäri. Kun oli minulla avohaava huulessani jouduin lääkärissä otattamaan koepalan huulesta hammaslääkäri halusi saada tulokset haavasta kun tuli ne patalogisesta. Ei onneksi ollut mitään huulessani koepalassa pelästyin jo sitä kun vuosi pari kuukautta verta huuleni Tikkurilan Mehiläisessä olleessani en nyt muista oliko minulla lääkitys silloin mikä voi kanssa aiheuttaa kaiken näköistä. Hyvä että alkaa puudutus häviämään huulestani ja nenästäni kun tuntui puudutus siellä asti voi kuulemma syödä lääkärin mukaan jos puudutus on häipynyt. Onkin hiukan nälkä minulla jo vaikka söinkin aamupalan en kaupassa tänään käynytkään on vissiin huomennakin kauppa päivä jos jotain pientä hakisin ei kyllä oikein olisi varaa mihinkään ylimääräiseen kun on laskuja niin paljon rästissä minulla. Mitä kyllä olen pystynyt makselemaan mutta rahaksi on vaikea muuttua sen enempää mitä tulee eläkettä. Kunhan nyt alkaisi Blogini kirjoittelu tuottamaan sillä saisin maksettua laskuni helposti saisin nyt jonkun tonnin kasaan kirjoittelullani. Eikö suurta yleisöä kiinnosta tekstini onhan tullut kumminkin jo yli 7 tuhatta käyntiä sivuillani. Nyt lähden ruokatilaan tulee ruoka kohta pystyn syömään puudutuksiltani äkkiä nyt puudutus häipyi viimeksi kesti pitkään.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Heikki uskon soturini kanssa keskustelu kaikki kunnossa. Matti hoitajan kanssa keskustelu kerroin lapinjärven tarinan hevostilasta missä käytti isäntä huostaanotettuja lapsia ilmasena työvoimana ja minä hieroin kuolevia varsoja pystyyn yötäpäivää. Ajoi isäntä minut pois sieltä sanoi ettei hän voi tehdä tallin hommia kun on astamatikko minä sanoin että olen vielä enemmän astmaatikko mutta rakastin niitä lapsia ja hevosia niin paljon ettei mitään oireita ja isäntäkin oli ylisillä hommissa eikä silläkään mitään oireita.

Heikki soitteli puhuttiin aika pitkään sen kanssa hyvä niin ettei ole mitään tullut väleihimme. On Heikki kiivas uskon soturi,  taas oli jotain puhetta seurakuntaan tekemässä. Oli sillä autostaan huolta kun on sillä katsastus ensikuussa ja ei tiedä miten auton käy meneekö läpi. Matti hoitajan kanssa puhuttiin kerroin sille tarinoitani miten jouduin rautoihin autellessani hirviö Jammu Siltavuoren pilaamaa Reijon elämää Attendo Nikinmäessä tilasivat minulle Ambulanssin ja poliisit sinne kun autoin Reijoa saunotin sitä ja muutenkin auttelin kun säälin Reijoa mitä se hirviö oli Reijon elämässä tehnyt. Eli kysynpä vaan mikä on tuommoinen paikka hulluja henkilökunta ja johtaja samanlainen ääliö. Miten voi henkilökunta olla noin pahaa kun siellä oli ihan hulluja suoraan sanottuna ja hoitavat vammasia eli kysynpä vaan miten tuommoiset ihmiset lähtevät uralle jos sadisteja ovat. Toki se on hyvä keino lähteä johtajaksi ja hoitajiksi kiduttamaan ihmisiä. Minua ainakin kiusasivat ja henkistä väkivaltaa käyttivät monetkin siinä talossa dementikot itkivät kun minua kiusattiin. Ihmettelen vaan ettei omaiset nosta suurta haloota tuommoisestakin talosta. On kyllä henkilökunta sielläkin niin juonia ja huijasivat ihan ettei mitään ongelmaa olisi talossa.

Kerroin kanssa Matille kun hevosmiehiä sekin on kun menin Lapinjärvelle hevostilalle hommiin ja hieroin yhtäkin orivarsaa yötä päivää kun teki kuolemaa ja siitä senkin senkin sain jaloilleen. Isäntä sanoi ettei hän voi hoitaa hevosia kun on astmaatikko ja lapset eivät jaksanee tehdä talli hommia yötäpäivää. Oli siellä huostaanotettuja lapsia yksikin nuori poika vakoili minua lampaitten seasta niin vaan siitäkin tuli läheinen minulle ja moottoripyörälläni haettiin karkkia pojan kanssa kaupasta.

Kummasti vaan pystyi isäntä olemaan tallin ylisillä pölysissä hommissa meidän kanssa minä sanoin isännälle että minulla on vielä pahempi astma ja allergia ja silti tein pölyssä hommia ei minullakaan ollut siellä mitän oireita kun rakastin niitä huostaanotettuja lapsia ja hevosia niin paljon.

Kummasti vaan sain hevoset pihalle mitä tallityttö Jonna ihmetteli miten olin ne saanut kun olivat niin huonossa kunnossa hevoset ja masentuneen oloisia. Pani Isäntä pahapäisimmällle hevoselle satulan ja sanoi että hyppää selkään sanoin etten sen hevosen selkään mene ja voin mennä hieromani orivarsan selkään kun se kasvaa. Isäntä sanoi minulle että sitten voinkin lähteä vetämään tallilta. Löin moottoripyöräni käyntiin ja repun selkään ja lähdin vetämään sieltä. En tehnyt juttua siitä sossuihin enkä mihinkään etteivät taas olisi minua hulluksi sanonut. Mutta outohan se isäntä oli käytti huostaanotettuja lapsia ilmasena työvoimana. Tallityttö Jonna ihmetteli miten sain hevoset ulos sanoin Jonnalle että annoin niille raippoja. Tosiaan sanoin että nyt lapset ulos ja taputin käsiäni yhteen. Kyllä niin harmitti lähteä taas mierontiellä ei asuntoa ei mitään. Prätkä vaan allani menin mihin nenä näytti aina jostain paikan löytäen.

Hanna hoitaa sossumme asiota Heidi sossun lomilla ollessaan. Hammashoitoni laskun hoito kiireellinen asia.

Kysyin Hannalta miten on mennyt perintäfirma Lindorffille hammashoitoni lasku kun en ole saanut yhtään laskua vielä hoidosta. Ja kuka hoitaa talossamme sossun hommia Heidi sossumme ollessa lomilla, kuulemma Hanna hoitaa sanoin että on kiire asioillani kun lankeaa maksuun laskuja.

Täytyy nyt tänään pommittaa Hannaa että saan lähtemään sossuun hakemukset maksuista, kyllä hammashoito kuuluu maksaa sossujen tai Kelan eihän kukaan voi risoissa hampaissa olla ja kipeytyyhän ne jos ei hoideta kuuluu ihmisen perustarpeisiin hammashoito.

Oli ruoka äsken oli pastaa ja broileri kastike salaattia siihen ja kiisseli sekä kahvi. Oli ihan syötävä ruoka taas kerran, söin pienen annoksen kun ei ollut oikein nälkä minulla hyvän aamupalan jälkeen. On vatsani ollut vähän outo niin kun monesti huonosti nukutun yön jälkeen vaikuttaa yö uneni vatsani toimintaan olen sen huomannut ennenkin. Hyvähän se on että vatsa toimii kunnolla kun toi Olantsapiini veti jumiin vatsan nyt on alkanut toimimaan kunnolla.

Kohta on vissiin bileet talossa sanoi joku aamusta kai ne ilmoittaa sitten kun ne alkavat. Tulisi luonnon katastrofeista ohjelma telkasta kohta Teuvo touhotti taas telkasta Suomalaista ohjelmaa Hannun kanssa sille sanottiin katsovamme luonto ohjelmaa.

Näky Matti tulevan illaksi ikkunastani sen näin tulevan töihin. Hyvä niin sen kanssa tulee hyvin juttuun on ihan mukava mies ei nipota se turhia. Oli outo olo heti aamusta varmaan huonosti nukutun yön jälkeen kun palelin yöllä ennenkun laitoin enemmän päälle. Siitä toi vatsani ylikierroksilla toimiminen johtuu on ennenkin tehnyt saman valvominen vatsa toiminut ylikierroksilla.

Nyt Hannaa metsästämään jos se laittaisi sossuihin menemään hammashoito laskuni eivät nämä oikein innoissaan hoida hommiaan. Saa lypsää niitä hommiin olisi nyt Heidi sossumme ollut töissä ja saanut sen kanssa menemään laskuni.

Nukkuen kello 10,50 asti aamusta huonosti nukutun yön jälkeen. Hyvää teki unet vielä. Nyt toimintaa jos lenkille lähtisin.

Hyvin sain vielä aamusta nukuttua tosiaan 10,50 asti heräsin kun Tiina hoitaja toi ravintolisä Goollageenit huoneeseeni ja pari laskua. Hyvää teki unet vielä huonosti nukutun yön jälkeen , kun palelin yöllä kovasti kun ei ollut pitkäpunttisia kalsareita minulla kun pesin ne eikä ole minulla kun yhdet pitkäpunttiset kalsarit. Panin verkkarit ja pitkähihaisen paidan yöllä päälleni ja sitten tarkenin.

Piti olla aamusta joku palaveri talon ruuista ja iltapäivällä on bileet talossa. On jotkut Havaji bileet vissiin näin olin lukevani jostain ilmoitustaululta jossain vaiheessa.

Täytyy nyt levätä tämä päivä että huomenna jaksan pirteenä lähteä hammaslääkäriin aamusta. Ei ole mukava väsyneenä mennä hammaslääkärin tuoliin, aikasin nukkumaan tänä iltana että aamusta jaksan mennä hammaslääkäriin. Onhan se taas vähän jännää mennä sinne mutta kun pääsee hoidollisesti eteenpäin aina se helpottaa. En tiedä monta pientä reikää minulla on pari paikkasi viimeksi.

Hyvä ettei ole niin kun Hannulla kaikki mätää suussa ja joutuu se Helsinkiin nukutukseen vedättämään kaikki pois kun niin huonoksi on päässyt sen hampaat. Ja Hannukin on vielä alta 50 vuotias nuori kaveri ja saa proteesit suuhunsa ei hyvä ollenkaan, mutta miksei ole hoitanut hampaitaan. Sanoi Hannu ettei hän ole edes välittänyt pestä koskaan hampaitaan ja sen näkee sen suusta mustia tynkiä suu täynnä.

Sanoin Hannulle että eikö se tiedä miten vaarallista on risat hampaat kun on jatkuva tulehdus päällä voi käydä se ihan aivoihin ja muutenkin koko elimistöön kun mädät tyngät tulehduttaa koko kehon. Mutta ei toi tunnu oikein ymmärtävän mitään on se niin saamaton tyyppi joka hommassa.

Nyt ruokatilaan on ruoka puolen tunnin päästä saa nähdä mitä tänään syödään, oli niin tuhti ja hyvä aamupala ettei ole vielä nälkä minulla, oli kananmunaa aamusta mikä on herkkuani. Puurot siihen leipineen ja lisukkeineen kyllä sillä pärjäisi vaikka koko päivän. Voisi jättää yhden ruokailun ihan hyvin väliin sillä kyllä sulaisi toi pieni keskivartalo lihavuuteni ja painoni tippuisi, kyllä varmaan Olantsapiinin lopetuskin laihduttaa jo ihan itsestään kun on sillä lihottamiseen taipumus.

Juuri eilen luin Olantsapiinin huonoista vaikutuksista kyllä niin monet sen kirosivat ja pahasti se lihottaa melko kaikkia jo ihan itse lääke lihottaa ja toki monella lisääntynyt syöminen mutta on sillä ihan lääkkeellä jo lihottamiseen taipumus. Eli paska lääke kaikkineen ja sitä minulle syötetty vuosia ihme ettei ole aivotomintani kärsinyt sen syönnistä kun lukee jossain että surkastuttaa se ihan aivojakin. Minun pääni pelaa täydellisesti en ainakaan tiedosta mitään toimminnan häiriöitä tietokilpiluissa pärjään hyvin ja muutenkin pelaa pääni ihan hyvin.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Herätykseni kello kuusi huonosti nukutun yön jälkeen. Palelin yöllä ennen kun laiton vaatetta päälleni lisää.

Palelin kovasti yöllä kun pesin vaatteitani ja pitkät kalsarini, laitoin päälleni lisää vaatetta yöllä siitä pystyin sitten nukkumaan paremmin heräsin turhan aikasin kello kuusi tasan vielä olisin pystynyt nukkumaan pari tuntia mutta aloin kirjoittelemaan. Ensi yö täytyykin yrittää nukkua paremmin kun on huomenna hammaslääkäri minulla kylillä. Ei väsyneenä ole mukava  hammaslääkärissä olla menen yhdeäksältä nukkumaan tänään että saan lepoa kunnolla.

Jotain unia taisin nähdä viime yönä mutten nyt muista mitä siinä oli. Kirjotan jos tulee mieleen uniani viime yöltä jotenkin muistan jotain nähneeni, yleensä muistan uniani. En tiedä sekoittiko taas Teuvon sekoilut illasta untani kun  herkkä olen ottamaan tuollaisesta sekoilusta uneeni vaikutteita. Paukutti se oveaan kun vaan hullu illasta onneksi Heidi hoitaja oli samaan aikaan käytävällä ja pääsin sanomaan sekopään touhuista

On kyllä vaikea kaveri Teuvo vaikka olisikin muistisairas pitäisi tajuta jotain mutta onko jo niin hullu ettei ymmärrä mitään kun vaikuttaa se kumminkin aika terävältä kaverilta eikä niin sekopäältä.

Nyt taidan mennä vielä nukkumaan puoleksitoista tunniksi kahdeksaan asti kun väsyttää minua vieläkin. Kirjoitan tämän stoorini loppuun ja sitten vielä nukkumaan. Kyllä vielä uni varmaan tulee ja tekee hyvää minulle vielä pienet tirsat.

Menen kumminkin nukkumaan aamupalan jälkeen ruokailuun asti kun jäi uneni viimeyöltä vähiin, kun valvoin myöhään yöhön ja heräsin näin aikasin kuudelta. Mutta kyllä tuli normi unet melkein minulle en niin paljon yhteen aikaan unta tarvinnut. Nykyään olen alkanut nukkumaan pitempään. Kyllä vähempikin unimäärä riittää kun nukkuu kunnon unta minä olen nukkunut pitempään huonosti siksi olenkin nukkunut päivästä pitkään.

Minulle on kanssa sama koska nukun kunhan tulee tunnit täyteen unta ja kyllä on tullut kun pitkään päivästä olen nukkunut pitemmän aikaa. Nyt sänkyyn vielä ja kahdeksaan asti unta aamupalaan saa vielä levätä tunnin reilusti. Kyllä se hyvää vielä tekeekin minulle kun myöhään valvoin. Olihan tässä jo aamunavausta juttua yöstäni.

Teuvon sekoilut jatkuvat muistisairas tai ei vaikea on tapaus. Rasittavuuteen asti sen touhut.

Onneksi Heidi hoitaja oli tuossa ovellani ja Teuvon ovella kun menin sanomaan Teuvolle että nyt saa riitttää oven paukuttaminen kahden minuutein välein minullakin pitää rauha olla. Niin onneksi tosiaan oli hoitaja Heidi siinä käytävällä ja sanoi siitä Teuvolle että ottaa lehden kämppäänsä eikä käy muutaman minuutein välein siitä katsomassa ohjelmia. On Teuvon sekoilut niin pahat aina illasta pahenee kun taas touhotti koko illan mitä katsotaan yhdeksän jälkeen ja lehteä kävi katsomassa muutaman minuutein välein ja selitti koko ajan koska ohjelmat loppuu puoli kaksitoista ja kahdeltatoista ei anna hoitajat katsoa kun kymmeneen yleensä telkkaa käytävällä eli Teuvon pitää katsoa huoneessaan omaa telkkaansa. Oli kaverilla sitten muistisairaus tai ei mutta minullekkin pitää sen rauha antaa pahinta kun hakkaa oveaan ihan kun tahallaan ja minä asun seinä naapurina en saa edes nukuttua kun paukuttaa hullu oveaan. Olen siitäkin sille sanonut että laittaa ovensa avaimella hiljaa kiinni eikä hypi kahden minuutein välein ovellaan.

Kumma jos eivät siirrä Teuvoa alakerran dementikkojen luokse ei tommoisen paikka ole meidän osastolla. Olikin yhdeksän kuukautta hiljaista minun psyykkaamiseni alkoi kun Teuvo tuli taloon ihan kun tahallaan ja vielä minun naapurikseni panivat tuommoisen sekoilijan. Ymmärrän kyllä sen sairautta mutta pitäisi sen uskoa puhetta kun ei niin kuutamolla tunnu se olevan.

On noi toiset sairaat niin rasittavia ei sitä kenenkään hermot kestä tuommoista sekoilua. On muistisairaat niin ärsyttäviä hoitajillekkin eihän se niiden vika ole mutta hermot ne on meilläkin ja vielä kun minullakin on pinna muutenkin tiukalla asunnottomuuden takia ja raha asiani ihan perseellään tavarani jäivät Keravan huumekämppään. Kyllä siinä pinna kiristyy ja on tiukalla asioitteni näin ollen.

Hyvä että oli Heidi käytävällä ovemme luona juuri kun Teuvo hakkasi oveaan pääsi Heidi sille sanomaan lehdestä että vie sen kämppäänsä eikä paukuttele oveaan. Ihmettelen ihan kun tahallaan hakkaa Teuvo oveaan kun hiljasuus, on pitkälle iltaan se hakkaa sitä joka ilta. Nyt hiljeni toivottavasti on kello 23,25 toivotaan nyt että rauhottu se.

On taas hyvät tilastot katsojia ollut tänään Blogissani melkein ennätys määrä. Hyvä niin kannattaa katsoa mitä kirjoitan otsikoihin on niistä aika paljon kiinni katsoja määrät

Hyvä jumppa päivä sellijumpat, ulkoilu lenkki, stebberiä. Kyllä on yhdelle päivälle kuntoiltu kerrakseen tuntuu hyvältä kokonaisvaltaisesti.

Kyllä on tosiaan yhdelle päivälle kuntoiltu kunnolla sellijumppaa, ulkona lenkki. Vielä stebberiä sisällä muutama sarja tauon kanssa. Tuntuu kyllä hyvältä kokonaisvaltaisesti koko kehossa ja psyykkeelle teki hyvän säväyksen tehokas jumppa. Kun olinkin hiukan matala paineen alla kummasti helpotti jumpat ja ennen kaikkea lenkillä käynti vaikka aika kevyt lenkki olikin täytyy nyt huomenna katsoa jos pidentäisin lenkkejä. On minulle toi fyysinen treeni niin tärkeä psyykkeellenikin kummasti helpottaa vitutuksiin kunnon treeni.

Kyllä Suomesta kaipaan pois en viihdy Suomalaisten kanssa ovat niin idiootteja jotenkin jaksaa kun on ulkomaalaisia kenen kanssa pärjää hyvin ovat niin erilaisia kun idiootit Suomalaiset. Niillä pelaa järki ja ovat rakastettavia ihmisiä verrattuna Suomalaisiin toki on poikkeuksiakin mutta harvassa. Minä ainakin olen ajautunut ihan vääriin lösseihin huumeiden käyttäjien kanssa ajauduin olosuhteiden pakosta asumaan ja olemaan heidän kanssaan kun on ne pahinta pohjasakkaa.

Kohta onkin taas iltapala oli tänään hyvät ruuat talossamme minun pitää vaan vähän laskea kaloreita että pääsen tuosta keskivartalo lihavuudesta mitä on hiukan tullut minulle. Onneksi lopetettiin Olantsapiini mikä lihottaa aika monia kunnolla, voi siitäkin olla painoni nousu kun söin jonkun aikaa Olantsapiinia. Olen lukenut ja kuullut että on jotkut lihonneet siitä 30 kiloakin vuodessa kai se johonkin rasvasoluihinkin vaikuttaa ja lihottaa jo itsessään ja toki jos lisää se vielä ruokahaluja sekin kyllä lihottaa.

Oli iltapala Lindan leipomia sämpylöitä oli erittäin hyviä sämpylöitä, oli myös jugurttia otin sämpylään meetvurstia ja juustoa sekä tomaattia ja paprikaa. Kyllä nyt aamuun pärjää kummasti hyvä väli tulee ruualle kun aamuun asti joutuu olemaan syömättä.

Luin Olantsapiinin tekemistä vaivoista monet pitävät sitä ihan hirveenä lääkkeenä Zompieksi monet tulivat lihosivat paljon monenlaista oiretta tuli siitä. Ja minulle määrätty sitä toivotaan nyt ettei lääkärimme ole Mengele ja selitä taas osasto hoidolla kun en syö lääkkeitä. Tiina hoitaja jo tänään kysyi vointiani kun selitti se jo lääkärimme tapaamisessa sitä että voiko hoitajat panna takasin Olantasapiinin jos vointini huononee. Vittu mitä saastoja ja puhetta kun en ole syönyt yhdeksään kuukauteen lääkkeitä vaan sylkenyt ne vessanpyttyyn. Ja sen sanoin kyllä Tiinallekkin ja lääkärimme sen tietää etten ole syönyt ja vointini on ollut ihan hyvä eivät edes huomanneet etten syönyt miten sitten nyt Tilinakin tuommoista selittää että voivatko aloittaa lääkkeen jos vointi huononee.. Kumma kun olin pitkään syömättä lääkettä selitti hoitohenkilökunta että olen hyvässä kunnossa kun syön lääkkeitä vaikken todella niitä ollut syönyt. Ja kun meni lääkitys sanoivat henkilökunta että olen sairas. Kysynpä vaan missä mennään ja kuka on oikeassa, tiedän itse olevani ja en ole kun herkkä ihminen ja alkoholisti, jollain tavalla vaikken ole kokeitten mukaan juonut edes päätäni on tehty viipale kuvaukset ja magneetti kuvaukset ja kaikki on päässäni tallessa, vaikka sanovat että neuroleptit tuhoavat päätä minulla ainakin ajatus pelaa kun partaveitsi johan sen osoittaa teitokilpailumme kun niissä vedän aina parhaat tulokset ja vastasin viimeksikin niin nopeasti ettei kukaan muu ehtinyt edes vastata.


Pidin puheeni ja kävin lenkillä hyvää teki vaikka lyhyt olikin ja huono keli lunta kävelytiellä. Hyvän olon tunne taas tuli siitäkin pienestä lenkistä.

Pidin puheeni lukijoilleni ja menin lenkille kahvin jälkeen juoksin ja kävelin välillä kevyt lenkkihän se oli mutta tyhjää parempi. Saa happea ja kunto kohenee kyllä on minulle pienikin lenkki niin tärkeä. Saa aivot happea huonon sisäilmamme jälkeen kun ihan puhuvat talossamme hometta olevan en sitten tiedä miten on, kun on vaan yskijät ja räkijät tupakoivia emme me yski tupakoimattomat. Eli sitä ajatellen ei ehkä homeesta johtuisikaan yskimisensä vaan tupakasta elleivät tosiaan ole herkistäneet itseään jo tupakalla.

Kummaa limaa minullekkin kertyy kurkussani ei tule ihan keuhkoista vaan tosiaan kurkunpäässä. Tommoista tummaa limaa tulee jonkun verran saa käkiä pitkin päivää. Olen puhunut porukoille terveystarkastajan kutsumisesta taloomma muttei mitään yhteishenkeä synny talossamme ja minähän olen kusessa henkilökunnan kanssa jos omatoimiseksi alan ja tilaamaan omiin nimiin terveystarkastajaa. Pitäisihän se tutkia jos hometta talossamme on Jounin huoneessa puhuivat sitä olleen kun joutui se vaihtamaan huonetta siksi aikaa kun myrkyillä vissiin pesivät sen huoneen. Mutta jos hometta oli Jounin huoneessa on sitä muuallakin eiköhän home ilmassa elä, ja olisi tosi outoa ettei sitä olisi muuallakin. Luulisi että henkiläkuntakin huolestuisi kun joutuvat olemaan talossa kumminkin pitkän päivän. Eivätkö uskalla nostaa haloota henkilökunta etteivät joudu huonoon valoon pääliköiden kanssa jos hometta löytyisi olisi se iso homma, ja hyvässä lykyssä suljettaisiin koko talo jos katsoisivat homeen vaikuttavan terveyteemme.

Uskotaan nyt ettei ole hometta talossamme vaan johtuu räkijöitten yskiminen tupakasta. Muuten onkin huono homma jos olisikin hometta talossamme mihin laittaisivat tämmöisen porukan ,olisihan Mehiläiseksi muuttunut Mainio Vire kusessa kaikkien potilaiden kanssa kun on alhaalla huonokuntoisiakin ihan pahasti Dementoituneitakin ja vuode potilaita.

Nyt ruokatilaan on ruoka ihan kohta hiukan nälkäkin on jo minulla lenkki lisäsi ruokahaluja. Nina sanoi että on sali meillä ensikuussa ja siitä kerran kuussa jatkossa eihän siitä mitään hyötyä oikein ole kun niin harvoin se on mutta mielenvirkeyden kannalta on se mukavaa, ja kyllä se sellijumpan ohella hyvääkin tekee. Jos nyt saisin likistettyä jostain maksuista ja saisin kylämme salille salikortin pääsisin sillä monta kertaa viikossa treenaamaan. Täytyy nyt yrittää likistää salikortti raha jostain onhan minun pakko päästä treenaamaan pitkästä aikaa on tullut turhan pitkä tauko treenissä salilla toki omaa jumppaa teen muttei se ole sama asia kun salilla käynti. Täytyy yrittää puhua joku diili salin pitäjien kanssa jos saisin kuukauden sopimuksen puhuttua niiden kanssa sillon pystyisin sen maksamaan.

Presidentti ehdokkaista pitäisi niiden aloittaa Suomesta hyvinvoinnin edistäminen. Eikä jotain maailman politiikkaa alkaa jauhamaan.

Minäkin antaisin heti ääneni Presidentti ehdokkaalle kuka ajaisi Suomen etuja ja asioita. Hamppu vapaaksi ja viinat yötä päivää kauppoihin ja kioskeihin, töitä kaikille, ruokajonot pois leipää kaikille ja hyvä elintaso. Semmoista Presidenttiä minäkin kumartaisin ja kunnioittaisin, olisi diktatuuri Suomessakin yksi päälikkö ja viisaat neuvonantajat. Silloin tämäkin poika kumartaisi muuallekkin kun Mekkaan kohti. Ja ennenkaikkea asuntoja kaikille Suomalaiset rakentajat eivät tekisi hometaloja, minäkin ollut asunnoton kuusi vuotta lintsillä ja hullujen paikoissa asuen. Ei hyvä ollenkaan on meillä maata ja mantuja mihin mahtuu rakentamaan kun jossain joudutaan rakentamaan ylöspäin

Pyrkikää siihen muissakin maissa monessa on viinat kaupoissa yötäpäivää ja Suomalaiset kun juovat niin paljon. Jos siinä oppisivat kansainvälistä touhua ja juoppous jäisi näistä junteista. Hamppu vapaaksi ei tarvitsisi maanviljelijöiden tapella kaikenmaailman tukiaisista kun Hampulla löisivät rahoiksi, kun polttaa niin monet sitä ei tarvitsisi saastuttaa viljelijöiden vesistöjä myrkyillään että saavat leipää lisää. Sanoohan ton ihan järkikin kun leipäjonoissa jaetaan ilmaseksi leipää toki nykyään muutakin kiitos siitä. Muttei leivällä tienaa sitten saastutetaan vesistöjä että saadaan lisää leipää. Järjettömiä juttuja, Hamppua sillä tienaa ja on kunnon tavaraa luonnon omaa tuotetta. Lääkekasvia ja muutenkin hyväksi kuka sitä osaa poltella. Minulle ei sovi hamppu niin kun ei mikään huume eikä kyllä viinakaan liikaa käytettynä. Polttelee monet hamppua rauhanpiippuna eivät niin kun viinasta rähinä viinaa.

Siinä olisi Presidentille työsarkaa ajaa läpi edellä mainitsemiani asioita. Jos minä olisin päälikkö Suomessa nämä ajettaisiin läpi vaikka väkisin.

Samaa paskaa jauhavat niin Presidentti ehdokkaat kun muutkin politiikot ihan turhanpäivästä paskan lässytystä. Ei mitään järkevää kiinnekohtaa saa niiden jutuista, ei kenenkään samaa paskaa lässyttävät.

Ja tyhmä idiootti kansa äänestää ja itkevät hetken päästä minulle etteivät ne taaskaan saa mitään aikaiseksi. On Idiotismia Suomessa niin paljon kirottu kansa on Suomalaiset. Ei mene järkevät ajatukseni niille jakeluun millään, ja minua suurta ajattelijaa yritetään hullun kirjoissa pitää etten saisi ääntäni kuuluville. Niin kun viisas Lakota intiaani tuttuni sanoo olen niin suuri ajattelija että yritetään minua kaikella tavalla hiljentää. Kun aina olen ajatellut pientä ja heikkoa, kiusattua, olen aina ajatellut asiat ruohonjuuuri tasolta.

Nyt olisi jo aika alkaa saamaan minunkin ääneni kuuluville ja jotain saamaan aikaiseksi maamme hyväksi ja miksei koko maailman, kun olen aina ajatellut suurempia asioita Maailman politiikan arkipäivääkin.

Kummasti pari edellistä tekstiäni näyttää eilistäpäivää. Tarinoita päivälle herätessäni ruokailuun. Laskuja laskun perään miten selviän kaikesta.

Kummasti tosiaan pari edellistä tekstiäni näyttää eilistäpäivää ei vaihda puoliltaöin tekstejä koneeni, kummallista semmoinen tulee niinkun väärälle päivälle kirjoitukseni. Heräsin kello 11,50 ruokailuun mikä oli kello 12 oli Hannulla ja minulla oma ruoka kun oli muilla kalaa ja me olemma kala-allergikkoja oli meillä papukastike. Oli myös raejuustoa ja porkkana ananas salaattia oli ne hyviä tykkäsin ruuasta. Nyt menen vielä nukkumaan kun tuntuu siltä että väsyttäisi minua vieläkin. On ulkona lumisade en vielä ainakaan lenkille lähde katsotaan jos keli paranee ja lumisade lakkaa. vaikka ei minua pieni sade estä lenkille lähtemästä en ole sokerista ja pelkää sadetta. Vesisade onkin juttu erikseen kun ei ole semmoisia vaatteita että voisi vesisateella lenkille mennä.

On tänään tullutkin sitten aamujumpat tehtyä heti herättyäni kunnon jumppa punnerruksineen ja venyttelyineen. Ja nukuttukkin on ellen mene vieläkin nukkumaan kun ei muutakaan tekemistä nyt ole enkä jaksa koneellakaan olla taas koko päivää, ja on nukkuminen kun panisi rahaa pankkiin sanotaan. Voisi tossa kahviin asti 14,30 nukkua kun tuntuu siltä että uni vieläkin tulisi on vaan semmoinen tunne kropassa ja pääkopassa.

Nyt kirjoitan juttuni loppuun ja menen sängyn pohjaan ja unta kaaliin. Mukavakin on nähdä niin todentuntuisia unia kuolleista kavereistani, olen monesta kuolleesta nähnyt unta. Ihan kun minua kutsuisivat ettei ole aikani täysi minullakin kun tulee kuolleita harvaseyö uniini, kummallista tuommoinen en olekkaan nähnyt ennen noin paljon kuolleita kavereita unissani. Huuskosen Räksästäkin näin niin todentuntuisen unen Janikan kämpillä kipeenä ollessani. Ja punapää Herralan Topista kipeenä ollessani Marcon kämpillä ja Vuorisen Ahdista kuka kanssa itsemurhan teki ja nyt Pajarin Kimmosta Simpasta unia. Kyllä noita kuolleita kavereita tuleekin uniini.

Katsoin juuri hammashoito maksuani mikä on mennyt Lindorffin perintäfirmalle on tänään viimeinen maksupäivä ja on myös omavastuuosuus maksu tullut Taitoa kuntaperinnästä pitäisi molemmat maksaa tänään pieni takuueläke pitäisi olla tullut tänään voisi juuri riittää tililläni olevan muutaman kympin kanssa maksuihin. Katsotaan nyt jos maksan ne tänään pitäisi vaan saada Kelan tai Sossun maksettavaksi hammashoito laskut ei ne kuulu minulle kun on pakko hampaansa hoitaa eikä siihen köyhän rahat riitä. Tulisi nyt talomme Sossu hommiin että saisin tietoa kuka maksaa hammashoitoni Kela vai Sossut ja minkälainen anomus niistä täytyy tehdä. En ymmärrä missä Sossumme taas on kun on se jatkuvasti lomilla varmaan taaskin kun ei ole aikoihin sitä näkynyt talossamme.

Pitäähän minun saada maksu hammmashoitoihin että saan ne kuntoon onhan ne pakolliset menot ei voi olla risoissa hampaissa ja kipeytyyhän ne jos ei niitä hoideta. Jos nyt maksan ton hammashoitomaksun ja yritän saada Kelasta tai Sossuista sen takaisin itselleni. Pitäähän minun saada pidettyä hammashoito toiminnassa etteivät tyssää sitä maksamattomiin laskuihin. Eihän toi nyt niin kova summa ole vähän yli 50 euroa kyllä sen pystyn maksamaan jos pitkitän omavastuuosuus maksuani. Toivotaan nyt että Hanna hoitaja saisi minulle vähennyksiä omavastuuosuus maksuihin ja ruokalaskuun sossuille, kun ovat ne jo kuukausia sitten luvanneet tulla vastaan maksuissa. En ymmärrä miksi minua on pyöritetty kahden Sossun välissä Keravan ja kylämme Sossun ei kumpikaan ota vastuuta hommistani. Mitä olen ihmetellyt pitkään hakemuksia tehtyäni, Kelasta en ole sen ensimmäisen maksunsa jälkeen saanut mitään tuli ekalla kertaa hyvin yli 800 euroa maksuja heiltä se jo tuntui tililläni. Sain hyvin maksettua laskuja sillä rahalla sain kaksi rästissä olevaa ruokalaskua taloon maksettua yli 900 euroa maksoin ruokalaskuja silloin, pääsin aika hyvin tasapainoon silloin laskujeni kanssa. Nyt on rästissä muutamia ruoka ja vuokra laskuja en ymmärrä miten on vuokria voinut rästiin jäädä kun ne olen heti maksellut pois niiden tullessa ruoka laskuja on voinutkin jäädä rästiin mutta makselen jälkikäteen ne pois pakkohan Mehiläisen on odottaa maksujani kun en voi rahaksi muuttua.

Meni uni ohi kun aloin kirjoittelemaan jos nyt jaksan valvoa kahviin asti otan ravintolisäni kohta jos nekin vähän piristäisi minua. Kahvi on reilun tunnin päästä kyllä valvon siihen asti en enää nukkumaan nyt mene päivällä. Jos kahvin jälkeen menisi lenkille tekisi se taas hyvää minulle kun aukeaa silmätkin lenkillä ja viimesetkin unet karisee silmistä. Eli tällä puheella lähden kahvin jälkeen lenkille en voi pettää lukijoitani ja jättää lenkkiä väliin kun tuli se luvattua. On hyvä luvata lukijoille jotain ei voi niiden luottamusta pettää ja tulee varmasti lähdettyä lenkillekkin.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Aamupalalle ja sen jälkeen kevyet sellijumpat venytellen. Aikainen herätykseni ja aika virkeänä pystyyn vähän nukutun yön jälkeen.

Herätykseni oli tänään vähän aikasempi kun tavallisesti vaikka menin myöhän nukkumaan yöllä. Mutta ihmeen virkeä olen kumminkin vähän nukutun yön jälkeen, kävin aamupalalla puuroa leipää puoli kuppia kahvia sillä lähtee päivä käyntiin hyvin.

Aamupalan jälkeen tein heti kevyttä sellijumppaa venytellen tiukasti istuen lattialla jalkoja sivulle vieden ja aitajuoksija venytykset siihen vielä. Lankutuksia ja etunoja punnerruksia leveällä ja kapealla otteella vatsoja istuvilteen nousten ja pitkälle jalkojen nostoja pään yli vieden taakse. Tekee hyvää jumpat heti aamusta vaikka nukuinkin turhan vähän mutta kun virkeä olin aloin jumppaamaan. Kun eilen pidinkin taukoa jumpista kun oli edellisyönä kipeät olkapääni varmaan tiukoista jumpista ja tiukoista etunoja punnerruksista. Varmaan teen liikaakin etunojia kun kipeytyy olkapääni en muusta keksi sen johtuvan.

Menen kohta vielä nukkumaan ruokaan asti kun jäi univelkaa minulle viimeyöstä, Hannukin meni vielä nukkumaan takasin on sekin kova nukkumaan, nukkuu sekin ruokaan asti useasti aamusta. Toki jos lenkille lähtisin aamusta voisi siinä herätä kunnolla, vaikken nytkään kyllä itseäni väsyneeksi tunne. Mutta kyllä saan nukuttua heti kun vaan menen sänkyyn on nukkuminen niin mukavaa lepää keho ja mieli. Minä olen alkanut nukkumaan pitempään kun olenkin valvonut olosuhteitten pakostakin niin kun Helsinki, Järvenpää, Porvoo akselilla viime vuoden puolella kun kiduttivat minua viikon kyseisissä paikoissa ilman asuntoa ja yöpaikkaa jouduin hortoilemaan ihan putkassa, muutamat yöt Järvenpäässä piti yöpyä kun en enää jaksanut hortoilla öitä talvipakkasessa, pyörälläni ajelin pitkin öitä lämpimikseni. Olihan se mukavaakin kun tykkään tiukoista tilanteista ja se oli sitä yöhuoltoasemalla yötä olla koneen kanssa työskennellen.

Mikähän on kun on minulla taas ihan virkeä olo vaikka nukuin huonosti tai vähän heräsin kyllä myös muutaman kerran kuselle ja muutenkin oli unien täyttämä yö, kun Simppa Kimmo tuli uniini yöllä kuollut veriveljeni. Vieläkin harmittaa Kimmon kuolema kun jäi meiltä asioita kesken kun Kimmon kanssa olisimme raitistuneet ajoissa olisimme saaneet niin paljon vielä aikaiseksi. Kimmokin oli aikoinaan kovakin kaveri mutta kummasti viina vei hurjuuden siltäkin, on viinalla aika mahti hurjatkin kaverit se kesyynnyttää.

Oli meitä kauppiaitten poikia kolme Pajarin Kimmo alias Simppa Huikurin Kari ja minä olimmme prätkä poikia Simppa ja Kari ennen minua kun olivat vanhempaa ikäluokkaa minä tulin prätkineni heidän perässään. Oli Kimmolla ja Karilla Keravan ensimmäisiä japsi pyöriä toiselle Jamaha ja toisella Suzuki. Oli kimmo hurjakin ajamaan kertoivat että olisi se ajanut asemanmäen edestakasin takapyörällä. Mutta tämä nyt on kertomusta muttei se mikään ihme ole tekeehän monet hurjempiakin temppuja.

No pojastani tein prätkämiehen Bombberssin ajelee se niiden kanssa ja hurja on ajamaan kun isänsä.

Kuolleista kavereista taas unta nähden. Hukkumasta pelastamani Kimmon eli Simpan uniini tulo. Simpan hoitamasta pelastanut muutamat kaverit.

Tuli kuollut Kimmo alias Simppa uniini viime yönä kaverini Iso Niklas jotain ruokia minulle osti kuljimme pitkin katuja säästin huikka rahaa Kimmo eli Simppa tuli minua vastaan jonkun kanssa pyysin huikkia eivät antaneet. Menimme Niklaksen kanssa johonkin mestaan söin Nikalaksen ostamia eväitä ja lainasi Niklas vielä minulle jonkun euron huikka pulloon minulla oli itsellänikin joku kymppi rahaa viina pulloon. Tuli unessani entinen tyttökaverini Marjokin minulle esiin jotain siinä oli siitäkin.

Kummallisia unia taas kuolleista kavereistani no Kimmon eli Simpan hengen pelastin sen uidessa sipoon pilvijärven poikki kanssamme ja sen vajotessa puolessa välissä ja vedin sen kuiville. Siitä kai veriveljeys johtui Simpan kanssa. Oli meillä sutinaa Simpan naisen Annen kanssakin otimme Simpan kanssa asiasta yhteenkin tiputin Simpan mitä ihmetteli rikospoliisi Liljelundin Karikin miten olin Simpalle pärjännyt kun Simppa oli hurjan tappelijan maineessa nuorempana. Niin vaan veriveljeys siitä tuli välillemme ja hyviä kavereita olimme Simpan kuolemaan asti, pääsi Simppa Karpon ohjelmaankin kuolemastaan kun oli joku pölkkypää ostanut Porvoosta vissiin kovan auton ja menneet poliiseja karkuun ja ajaneet mällin missä Simpa menehtyi, siitä oli Karpon ohjelmassa juttua. Kaveri kenen autolla ajoivat sanoi vielä että oikea kaveri kuoli mällissä kun itse selvisi siitä.

Kyllä Kimmo eli Simppa oli hurjakin kaveri pari tyyppiä siltä pelastin en tiedä olisiko Simppa ihan tappanut pari kaveria ellen olisi mennyt väliin.

Hassua kun nuorena jo aina kulmilla Simpan kanssa tavatessamme huusin sille että kumarretaan Mekkaan kohti, eikä siihen aikaan mistään Mekasta edes tiedetty eikä puhuttu jostain minulle tuli vaan Mekka mieleen. Ja kyllä Simpan kanssa piestiinkin näitä vääräuskosia mistähän johtui sekin.

Vähän vieläkin väsyttäisi täytyy mennä aamupalan jälkeen vielä nukkumaan nyt aloin kirjoittelemaan koneella ja kynällä. Jäi viime yöltä vähän univelkaa kun menin niin myöhään nukkumaan yöllä ja heräsin aikasin äsken. Oli herätykseni noin 6,50 olisi siinä voinut yli tunnin vielä nukkua mutta kirjoitushaluni olivat kovat kun muistin uniani ettei unohtunut ne siksi aloin panemaan niitä ylös.

Kyllä Simppa olikin nuorena kova tyyppi mutta kummasti vaan karisi sekin viitta vanhempana siltä ja pikkupojat alkoivat hyppimään senkin silmille. Samaa ovat yrittäneet minulle tehdä haksahtavat vaan räkänokat pahasti minun kanssani voin tarttua aseeseen jos ei muu auta pölkkypäiden kanssa ja räkänokkien kanssa. Ovat huumepäissään niin pirun rohkeita olevinaan mutta ihan ressukoita selvinpäin. Silloin ne pitää hoitaa kun ovat refloissaan ainakin minulle paskaa tehneet kyrvät ja huijarit. Ovat niin kuona sakkia kaman käyttäjät mukavia kavereita selvinpäin mutta miksi piikkiä itseensä työntävät kun ihan sekopääksi muuttuvat. Oman pesän likaajia huijareita mummon ryöstäjiä kauppa rosvoja ja ovat silti olevinaan isojakin konnia. Eivät minun Jengiäni tuommoiset menisivät jos kamat lopettaisivat mutta on myös nisti aina nisti kun on se piikki taas niin helppo työntää itseensä minä en ole koskaan käyttänyt piikki kamoja enhän niin hullu ole että pilaisin sillä vielä elämääni. Monet ovat ihmetelleet kun niin herkkä olen etten ole huumeisiin seonnut. Minulle on ollut alkoholi paha huume mistä olen kärsinyt elämässäni paljonkin ja toki hullujen Mengeleiden pakottamat lääkkeet.


Kello on 23,15 yötä vasten kirjoituksia. Elämäni tarinoita Alfa ja Omega alku ja loppu.

On tullut minulta aika kiukkustakin tekstiä tänään mutta kun on kaikkea paskaa sattunut ja minun elämäni junnaa paikoillaan täällä hoitopaikassa. Kaipaan elämääni äksöniä sotaa ja toimintaa kun en hiljaiselosta yhtään tykkää pitää elämässä tapahtua jotain, jännitystä pitää olla sotaa ja rauhaa sitä kaipaan. Sotilas ei hiljaiselosta tykkää yhtään, olenhan uskon soturi risti ritari.

Mitenhän onkin elämäni tämmöiseksi päässyt monta pankki toimihenkilöä ollut rakastajattarena sossua vakuutusvirkailijaa kyllä luulisi että olisin saanut pisnekset pyörimään heidän kanssaan kun piti minun viidakkoon viedä heimoni ja Aussin Skeiden kanssa piti lähteä Australiaankin mutta tapettiinko Skeidekin näin kuulin ja tekijä vapautettiin kuulemma tai ketä epäiltiin siitäkin hommasta.

Ei nyt väsytä taas yhtään minua mutta pakkohan sitä on alkaa nukkumaan että huomenna pääsen aamusta ylös sängystä ja lenkille, yritän aamusta päästä lenkille jos saan nukuttua hyvin. Olen noita unia alkanut näkemään ja yleensä kuolleista tutuistani on uneni. Uneni on niin todentuntuisia ihan kun juuri sattuneet kaikista kuolleista tutuista näen unta harvase yö.

Hyvä että sain olla avuksi Anulle kun on se mukava nainen kun saatiin sille sohva roudattua kämpilleen. Sai se hienon sohvan 50 eurolla ja kyydistä kaveri otti 10 euroa olisin voinut tinkiä siitä kun jouduin minä kantamaan myyjän kanssa sohvan Anun kämpille. Vitonen olisi kuulunut minulle hommasta sitä mietin kun sohvaa roudattiin en kumminkaan viitsinyt puhua mitään, kävi vaan mielessä kun näin Anun maksavan myyjälle sohvan.

Mitähän sitä keksisi jännää kirjoitettavaa onhan noita sattumia ollut matkallani. Miten JUMALA ON MINUA JOHDATELLUT nykyään vaan tuntuu että on JUMALA MINUT HYLJÄNNYT KOKONAAN KUN EI ASUNTOA EIKÄ RAKKAUTTA ENÄÄN YHTÄÄN ILMASSA OLE. Kylmää on rakkauden saralla ihmiset ovat kylmiä rakkaudettomia ei pienintäkään PYHÄN HENGEN KOSKETUSTA OLE TALOSSAMME. Kylmää kaikki ihmiset ja ilma täysin tunteetonta kaikkialla. Ennen HENKI OLI AINA LÄSNÄ.

Mikähän on nykyään kun en tunne HENGEN KOSKETUSTA. Toivotaan nyt että nousisi saldoni kirjoittelulla ja saisin jengin lukemaan Blogiani tai saisin tehtyä kirjan uusista kirjoituksistani kynällä. Jos saisin mainetta ja mammonaa joskus aikaiseksi kyllä silloin luulisi että saisin rauhassa kulkea ja saisin asuntoja mistä haluaisin. Nyt olisi oma asunto kaikkein tärkein asia elämässäni kun niin kauan olen ollut asunnoton tämmöisissä hullujen paikoissa joutunut olemaan tällä järjellä varustettuna ei todella ole minua varten nämä sairaat.

Kyllä on vetelää porukkaa talossamme kun Anu tarvitsi apua ostamansa sohvan yläs saamiseksi myyjän kanssa ei kukaan tullut avuksi ja isoja miehiä on talossamme, Minä yksin osallistuin kantamiseen

Anu tuli sanomaan minulle ostaneensa ison sohvan huoneeseensa ja tuli se juuri pihaan myyjän toimesta paketti autolla. Kysyi Anu apua sohvan sisään saamiseksi minä sanoin heti lähteväni laittamaan kengät jalkaani ja tulevan apuun, uskoin että tulisi kirkuen porukka apuun ei kukaan pannut tikkua ristiin asian eteen. Isot miehet helvetti eikä ketään tullut apuun myyjän kanssa roudasimme sohvan ylös ja Anun huoneeseen. Ja ei ollut mikään kevyt sohva vaan iso kolmen istuttava jykevä sohva. Kyllä olisi saanut parikin kaveria tulla kantamaan minun ja myyjän lisäksi. No saimme myyjän kanssa kahdestaan ison sohvan Anun huoneeseen. Onneksi on minullakin tuota voimaa eikä ollut ongelmia sohvan kanssa,vaikka painava se olikin. Matti hoitaja yritti meitä hissillä saada sanoin myyjälle että roudataan kantaen kun tuntui olevan riski kaveri myyjä. Ja ei ollut kun yksi kerros meillä kannettavana toiseen kerrokseen.

Hyvä että voin apuna olla ja voimiani käyttää, on siitä jotain apua ollut kun sellijumppaa olen tehnyt ja salilla aikoinani käynyt. Kyllä fyysinen voima on hyväksi niin kun tänään sohvassa. Ei se heikoilta olisi onnistunut kantaminen. Talomme isoja miehiä ihmettelen ei kenestäkään mitään apua eivät tosiaan ottaneet kukaan mitään kantaa sohvan kantoon, ei tikkua ristiin panneet vaikka sanoin porukalle että tulkaa kantamaan.

Eli kyllä on mielenvikaiset onnetonta sakkia ei muuta voi sanoa näistä. Kun katsoivat minua kun vähä älyistä kun sanoin että kantamaan sohvaa isot miehet, istuivat vaan perseellään ja katsoivat telkkaa, ja tämäkin on tämmöinen kuntoutus koti mistä lähdetään monetkin omaan asuntoon on muutamat jo lähteneet minunkin aikanani. Pitäisi vähän olla oma aloitteellisuutta porukassa ja aktiivisuutta.

Taas nähtiin kuka on tervepäinen minä, kun heti lähdin auttelemaan kaveria sohvan kannossa ei tarvinnut minulle kun vinkki heittää asiasta Anun niin olin valmis auttamaan.

No sohva on Anun huoneessa ja kaikki hyvin istukaa hullut perseellänne kun ette muuhun pysty. Meni viimeisetkin pisteet porukoilta minun puoleltani kun ei kenestäkään mitään apua suu auki katsoivat kun vaan hullut kun niitä pyysin apuun kantamaan. Mikä kumma näissä on onko lääkkeet vienyt kaiken kyvyn ja oma aloitteellisuuden näistä uskon niin, kun lääkkeet tekevät sen kyllä.

No minä en syö lääkkeitä enkä ole aikoihin syönyt voi sekin olla yksi syy että minulla hommat toimii. Ehkä täytyy taas ymmärtää porukoita kun lääkityksissä ovat toiset kovissakin. Mutta kun ei kumminkaan ole tässä talossa niin huonokuntoista porukka. Toivotaan että alan omilleni pääsemään pikkuhiljaa omaan asuntoon. Kumma kun ei Keravalta löytynyt minulle asuntoa millään. Uskoin että olisi välitysfirmasta mistä laitoin Kaukonpolulta vetämään asunnon haun saanut asunnon kun pitkään oli siinä tarjolla kämppä. Tyssäsi se välittäjän mukaan siihen että olin eläkkeellä, kävin sanomassa välittäjälle että eikö eläkeläinen ole varmempi vuokran maksaja kun töissä käyvä kun jos työsuhde loppuu loppuu vuokra tulotkin eläke on aina varma tulo. Mutta en saanut asuntoa sen takia kun eläkkeellä olin.

T:n kanssa puhuin kun isäni laitoin hoitoon kun ampui se haulikolla ovesta läpi ja meinasivat silloinkin minut viedä mutta kytät olivatkin minun puoltani. Isäni vielä karkasi tervarista yöllä pakkaseen kysynpä vaan missä mennään. Että dementikko pääsee aamutakissa ja tossuissa karkaamaan osastolta pakkaseen oli niin juoni kuulemma että oli kiven pannut oven väliin.

T:n kanssa puhuin miten isääni hoidin kotona siihen asti kun alkoi ampumaan haulikolla oven läpi. Ja silloinkin saatanat Ambulanssi miehet meinasivat minua viedä hoitoon mutta onneksi oli hyviä kyttiä ja pakottivat Ambulanssi miehet viemään Isäni tervariin tai veinkö minä. Menin sinne mukaan tuli lääkärit minulle selittämään että jää Isäni suoraan hoitoon kun on sillä niin pitkälle edennyt dementia. Sanoin lääkäreille ettei siinä olekkaan mennyt kun vuosia minun kiusaamisessani ja hoitoon laittamisilla vaikka Isäni on ollut sekaisin kun seinäkello.

No Isäni siitä jäi tervariin ja sieltäkin oli yöllä karannut pakkaseen oli oven väliin laittanut kiven ennen oven lukkoon menoa, siinä oli Isälleni kun minua oli vuosia hoitoon passittanut hullujen Mengele lääkäreiden käskystä. Epäilen homoa nuoruudestani syypääksi kaikkeen kärsimykseeni kun Isänsä oli lääkäri ja saasta pilasi minun elämäni. Ei päässyt hiiville kaveri mutta hulluhan se oli kun kerroin että minua oli nuorena yrittänyt pari aikuista homoa haksahtaen pahasti kiltissä Kai pojassa. Meinasin hoitaa molemmat homot raaalla tavalla jos minulle olisivat jotain pystyneet tekemään. Kolho niminen homo huittisten varavankilassa ja homo mattomies kenen nimeä en tiedä. Juuri oli papeista juttua kun olivat pikkupoikia paneskelleeet oliko Paavi vai mikä helvetin piispa kun pyyteli uhreilta anteeksi. Helvetti kyrpä juurineen irti ja suuhun se pitää tunkea tommoisille papeilla. Että alkaa papiksi että pääsee kirkon suojissa tekemään pahaa pikkupojille. Hyi saatana kun vihaan homoja kun minunkin elämäni ovat pilanneet jos olisivat päässeet minulle jotain tekemään olisin alkanut niitä metsästämään urakalla.

Miten noin hulluja voi olla kun homot ovat ymmärrän jos pari mielisairasta aikuista miestä panee toisiaan perseeseen mutta että pilaavat poikalapsien elämän sitä en ymmärrä. Pitää tuommoiset hoitaa pois päiväjärjestyksestä kun hulluja ovat ja vielä pappeja palaa jatkuvasti. Siinä on saatanoitten vääräuskoisten kirkko sen varjolla tekevät pahojaan ja suojassa.

Huono fiilis jäi vähän kun en ulkoilemaan lähtenyt kun aurinkokin paisteli hetken. Mutta meni niin myöhäseksi etten sitten enään viitsinyt lähteä. No huomenna sitten kunnon lenkille jos nukun hyvin lähden aamusta juoksemaan. Tänään pidin lepopäivän sellijumpastakin kun kipeytyi eilisestä olkapääni yöllä hiukan särki niitä, kun tein tiukkoja sellijumppia etunoja punnerrukset käyvät olkapäihini niin rankasti.

Jos menisin katsomaan urheilua telkasta meneekö hiihtoa en saa ihan selvää avonaisesta ovestani kuuluviin ääniin.

Ambulanssin ja poliisien tulo taloomme pelästyin jo pahinta kun minäkin olen joutunut parissa paikassa syyttä niiden matkaan autellessani muita potilaita mutta hakivatkin Karin mukaansa

Huomasin ikkunastani poliisiauton tulon pihaamme ja kun katsoin ikkunasta näkyi olevan myös Ambulanssi pihallamme. Pelästyin jo pahinta kun minutkin ovat hakeneet Attendon ja Hyrylän Mehiläisen hirviö paikoissa mukaansa kun olen autellut muita potilaita. Syyttä minut söivät hullut hoitajat sairaalaan noissa kyseisissä paikoissa, on juttua aikasemmilta kirjoituksiltani niistäkin reissuista.

Mutta menin käytälle katsomaan mikä on homman nimi näkyivätkin menevän Karin huoneeseen koko porukka. Haki toinen Ambulanssi mies tuolin lanssista ja sillä veivät Karin lanssiin, poliisit seurasivat vieressä toimintaa. Oli kuulemma käynyt Ambulanssi jo tunti sitten Karia katsomassa mutteivät vieneet silloin sitä mukanaan, oliko sitten uhannut jotain tai muuten pullistellut kun poliisit tarvittiin varmistamaan kyyti.

Sairaalaan vievät Karin varmaan jos sekasin oli se, moikkasin Karia vielä sen mennessä hissiin tuolissa. Kun ei Kari syö oikein mitään siksikin menee se varmaan huonoon kuntoon en ole huomannut se olevan aggressiivinen, mutta nyt varmaan oli ollut eivät muuten poliiseja kutsu paikalle.

No toivotaan Karille kaikkea hyvää ja paranemisia, jostain kuulin ettei se olisi lääkkeitään syönyt mutta en ole siitä varma. Toivotaan ettei minulle tule hankaluuksia lääkkeitten pois jättämisestä kun lääkäri uhkaili minua osasto hoidolla jos tulee takapakkia, mutta ei mitään skliirausta päässäni ole tapahtunut vointi paranee päivä päivältä. Kunhan en joudu huonoon valoon hoitajien kanssa ei silloin ole mitään vaaraa minulla. Pidän mölyt mahassani ja pidän matalaa profiilia silloin uskon pärjääväni talossa.

Harmi aina kun jollain lähtee menemään huonosti kun Karikin on aika paljon omissa oloissaan huoneessaan. En siitä huomannut voinnin huononemista samanlainen toi on ollut koko ajan mutta jotainhan on sattunut kun tilasivat lanssin sille, eivätkä uskaltaneet sitä viedä mukanaan vaan tarvittiin saattajat poliisien muodossa.

Mihinhän sairaalaan sitten vievät täältä Paloniemeen varmaan, sanoi kyllä Riitta etteivät Karia sinne ota vaan voivat heittää sen Kellokoskelle. No toivotaan nyt että lähtee sillä hyvin menemään onhan Kari ollut outo kaikenaikaa talossa ollessani, kun ei se edes syö oikein mitään.

Siitä puheenollen onkin meillä ruoka puolen tunnin päästä tulee Hannun mukaan lihaperunasose laatikkoa on se hyvä ruoka. Olisin voinut lähteä alakerran Heikin mukana tänään kaupoille kun haki se minua mukaansa mutta kun on raha asiani ihan perseellään ei ole edes kauppaan varaa minulla.

Saisi nyt Hanna hoitaja jotain aikaseksi kun laittoi se vissiin menemään papereitani johonkin päin kun meinasi se että saisin alennuksia ruoka ja omavastuuosuus maksuihin, olisihan se hyvä jos niin menisi asiat kun ovat siitä sossut puhuneet mutteivät ole vielä tulleet yhtään vastaan niissä asioissa.

Menee miesten ampumahiihtoa telkasta kuuluu se huoneeseeni kun on minulla ovi auki. Helpotti kun sain Teuvolta pyydettyä anteeksi käytöstäni kun en tiennyt sen  muistisairaudestaan. Eihän meillä nyt ihmeempää vääntöä ole ollut mutta kun se määräili telkasta jatkuvasti vaikka oli sillä oma telkka huoneessaan. Siitä tuli sanomista minulta sille mutta muuten olemma ihan kavereita nyt helpotti minulta kun Emmi hoitajan kanssa yöllä puhuimme Teuvosta. Ja kertoi Emmi sen sairaudesta kummasti minulta vierähti yksi murhe kun luulin että oli Teuvo vaan minulle ilkeä Telkan kanssa. Mutta nyt kaikki hyvin paineet lähtivät päästäni silläkin asialla kummasti helpotti vointiani.

Nukkuen pitkälle päivään kello 14,30 asti kahville välillä syömään ja taas nukkumaan. Tarinoita tällekkin päivälle.

Heräsin kello 14,30 kun oli kahvi silloin oli myös hyvää mustikkapiirakkaa. Nyt aurinko paistaa tekisi ihan mieli lähteä ulos lenkille täytyy nyt katsoa lähdenkö, kyllä se hyvää tekisi kunnon happihyppely.

Hyvä että sain Emmin kanssa illasta puhuttua Teuvon sairaudesta lähti kiusa minulta päästä kun selvisi että on sillä muistirairaus eikö kiusallaan se telkasta selvitä pitkin iltaa mitä katsotaan. Kun luulin että on se vaan mielenterveyspotilas helpotti minua kummasti että onkin se sairas muulla tavalla. Täytyy muuttaa suhtautumista siihen kun ei se tahallaan ole tuollainen. Ja kun Isäni oli kanssa dementikko muistisairas ja hoidin sitäkin kotonaan ja ei ollut sekään helpommasta päästä kun niitä raivareitaan sai.

Eli kyllä ymmärränkin Teuvoa ja muitakin potilaita erilailla täytyy nyt ajatella että voi muillakin olla muitakin sairauksia kun hulluus. Mutta ei täälläkään ole varmaan somaattisia sairauksia monellakaan vaan ovat mielenterveyspotilaita näin luulen. Mutta täytyy nyt ymmärtää näitä olen vaan ollut omista asioistani niin kiukkunen kun on kaikki asiani ihan perseellään se tekee minut kiukkuiseksi.

Raha asiani ovat päällimmäisenä kun saisin ne nyt ekaksi kuntoon sekin helpottaisi minun kireyttäni. Ja toki harmittaa 5 tuhatta sivua tekstiä menettää Keravan kämpille siitä piti minun kirja vääntää ja kaikki tavarani jäivät Keravan kämpille. Minulla ei ole edes ehjiä kenkiä jäi sinne kalliit työ buutsinikin ja televisio radio ja kaikki vaatteeni. Kaksi hienoa pyörääni hävisi reissussa kallis Feltin jenkki pyöränikin millä olisin ajanut loppuelämäni sain siihen vielä Lundberin pyöräliikkeen pojilta ilmaiseksi nastarenkaat että pystyin talvellakin ajelemaan.

Kaikki menneet hienot tavarani kyllä se niin harmittaa minua olisihan helpottanut oloani täälläkin kun olisin tavarani saanut tänne.

Mitähän tekisin ton ulkoilun kanssa eilen kyllä kävin lenkillä jos tänään jättäisin väliin ei vaan ole oikein virettä vaikka se kyllä tulisi kun vaan lähtisi lenkille siitä se fiilis tulee. Katsotaan nyt jos ihan kävelylenkin tekisin tänään olisihan sekin jotain väsymyksenikin helpotti jo pitkään nukkuneena.


Nukkuen kello 11,50 asti ruoka oli kello 12. Unia nähden nukkuen vielä menen takaisin ruuan jälkeen nukkumaan. Kummaa väsymystä on taas minulla.

Nukuin tosiaan melkein ruokailuun asti kello 11,50 heräsin ja ruoka oli kello 12. Oli taas erittäin hyvä ruoka Broileri pihvit ja muussi sekä sienisalaattia oli oiken maistuvaista taas tälläkin kertaa. Ihmettelen kun Kari ei syö ja arvostelee ruokaamme mikä on erittäin hyvvää ja tarpeeksi kevyttä tällä liikunnalla. Parasta melkein mitä olen tällä reissulla laitoksissa syönyt kalaa ja Broileria on paljon mutta se on tosiaan hyväkin ettei pääse porukka lihomaan, niin paljon raskaasta ruuasta kun eivät liiku paljon mitään jengi.

Teuvolle en puhunut vielä mitään riidoistamme televisiosta mutta eiköhän sille mene jakeluun kun sille on hoitajatkin sanoneet, niinkun eilen illalla oli vissiin Emmi yökkö sanonut sille oven hakkaamisesta yöllä. Kun hakkaa se naapuri kämpässäni pitkin alkuyötä oveaan kaikuu se minun puolelleni asti kun seinänaapurina asumme. Mutta sain selville sen sairauden Emmiltä mitä kyllä olen itsekkin ounastellut sillä olevan muistisairautta. Kun suvussaan on ollut sitä varmaan Teuvollakin on nyt se päällä siksi varmaan tämmöiseen hoitopaikkaan on joutunut. Mutta täytyisi sen silti ymmärtää selvää puhetta jos ei sitten muista se on eri asia.

Nyt menen vielä takaisin nukkumaan jos kahviin asti nukkuisi Hannukin kertoi nukkuneensa 11,30 asti samaan melkein kun minäkin. Kummasti vaan väsytti aamusta kun nukuin vähän huonosti taas yöni olkapäät vähän taas vihoittelivat varmaan tiukoista etunoja punnerruksista ja käsipaino treeneistä. Tulee tehtyä sellijumppaa ehkä liiankin useasti kun muutaman kerran pävässäkin teen sitä. Kun toi lepo on kanssa niin hyväksi treenin ohessa, kaipaa lepoa kroppa myöskin reilusti. Lihaskin kehittyy levossa sanovat viisaat.

Saa nähdä mitä teen lenkin kanssa ei ainakaan nyt innosta lähteä mutta katsotaan nyt iltapäivästä uskon että menen tänäänkin lenkille kun eilenkin tuli siitä niin hyvä olotila.

Huomenna tuleekin sitten takuueläke mutta se on jo menossa laskuihin eikä riitäkkään se niihin. Kun on perintäfirmoilta ihan tullut laskuja mitkä pitäisi pystyä hoitamaan, mutta on niitä niin paljon etteivät rahani riitä niihin millään. On toi iso rosis lasku 2007 vuodelta mitä todella ihmettelen miten voi niin vanha olla minulla ulosotossa eikä silloin sitä otettu kun isäni perintöjä sain ja edunvalvonnan kautta ottivat rahojani kaikenlaisiin kissan ristiäisiinkin. Lypsivät kaikki rahani tili oli tyhjä kun edunvalvonta lopetettiin ja sain luottotiedot kuntoon nyt sitten nekin taas perseellään. En saanut lainaa pankista enkä pikavipeistä että olisin päässyt laskuistani eroon. On rahaasiani ihan perseellään mitä ihmettelen miksi pienet laskut ovat päässet kasaantumaan toi ulosotto on yli 3ooo euroa ja liikaa maksettu asumistuki on noin 1300 euroa sekä pankin laina on 2800 euroa mitkä pitää minun hoitaa. Eli kyllä on niissä maksamista ei riitä millään rahani ja sossut vaan piipittävät minulle jäämästä ylijäämästä laskelmissaan mitkä eivät pidä paikkaansa tai eivät ota huomioon laskujani kaikkia. En ymmärrä miten sossut laskevat tuloni ja menoni, olisin heiltä saanut avustusta laskuihini niin kun olisi heiltä kuulunut saada apua mutta laskevat ihan päin persettä tuloni ja menoni kun eivät ota kaikkia laskujani huomioon mitkä minulla on maksussa. Ihmettelen miten saavat minulle ylijäämää jäävän ei millään voi jäädä jos kaikki laskuni ottaisivat huomioon. Toivotaan että Hanna hoitaja saa jotain aikaiseksi kun sanoi se laittavansa sossuihin minun maksuni ja ulosotot ja kaikki yrittää se saada mistä on ollut puhetta yhdeksän kuukautta sossujen tulevan vastaan omavastuuosuus ja ruokalaskussa. Ihmettelen vaan miten on mennyt näin kauan niiden pyöritellessä maksujani sossusta toiseen. Kun lupasivat jo tullessani taloon tulla vastaan kyseisissä laskuissa. Kun ei rahani riitä niiden makselemisiin silloin voisin saada laskujani tasapainoon jos tulisivat noissa ruoka ja omavasuuosuus laskuissa minua vastaan.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...