Oli pääni kipeä heti aamusta otin yhden Panadol särkylääkkeen. On huono olo ollut muutenkin minulla nukkuminen on ollut huonoa. Nukuin kumminkin melkein ruokailuun asti kello 11,40 asti ruoka oli kello 12 söin ihan vähän ei vaan maistunut minulle melkein vaan vihannekset söin.
Nina tuli sanomaan että ottaa hän tänään puheeksi T:n häiriköinnin, peruin valitukseni sanoin Ninalle että kuulin että on kaveri sillä lailla sairas ei voi se mitään touhuamiselleen. Sanoin Ninalle etten halua hankaluuksia elämääni enempää joten antaa olla T:Stä puheen.
Eipä T voi mitään sairaudelleen vaikka onkin häiritsevää sen touhut on vaan kestettävä sitä ja sen käytöstä. Vaikea kaverihan se on kun ei vaikuta se niin sekopäältäkään mutta häiritsee minua pahasti käytöksellään. Pitäisihän siitä sille sanoa en vaan halua risaajan mainetta voi tulla sille sanomisesta minulle haittaa talossa.
Kohta voisi lähteä ulkoilemaan lenkin heittämään pienen kun tuntuu päänsärkynikin hellittävän, katsotaan nyt mitä teen ulkoilun kanssa kyllä se varmaan hyvää taas tekisi minulle mutta kun on vähän kipeä olo kyllä minulla.
Ei kipeänä oikein innosta ulkoilukaan on nenäni vuotanut monena päivänä ja muutenkin ollut flunssan poikasta, pää ja koko kroppa on ollut kipeänä.
Kevyesti meni äsken etunoja punnerrukset 90 leveällä ja kapeallakin tällä kertaa. Lankutin myös minuutin verran kerralla. Hyvää tekee sellijumppa vaikka kipeä olenkin ollut mutta kroppani vaatiin jumppaa.
Kumma ettei ole painoni tippunut vaikka syön pieniä annoksia ja liikun jonkun verran. Yritän tiputtaa painoni alle sataan kiloon on nykyään 106 kiloa ei kumminkaan ole painostani haittaa minulle askel on kevytt lenkillä eikä muutenkaan ole massasta haittaa minulle, kun on lihas massaa minussa aika hyvin pieni keskivartalo lihavuus on minulla muttei mitään suurta.
Menen kahvin jälkeen kello 14,30 jälkeen ulkoilemaan pienen lenkin heittämään. Jos kävelisi pienen lenkin en viitsi kipeenä oikein juosta ei ole se tervettä rasittaa itseään jos flunssan poikasta on minulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti