perjantai 26. tammikuuta 2018

Aamusta vielä nukkumaan aamupalan jälkeen. Univelkoja pois hyvä niin. Herätys S hoitajan ovelle tuloon Kirjastoon kyselemään

Nukuin S ovelle tuloon kello 10.20 asti hyvä että tuli vielä aamusta uni kun heräsin niin aikaisin hyvin nukutun yön jälkeen kumminkin toki jäi ekat uneni turhan lyhyeksi. Sai univelkoja nukuttua pois aamusta vielä kun olenkin nukkunut monena yönä huonosti unia nähden kuolleista kavereistani. Kummasti kuolleet kaverini ovat tulleet useasti uniini yöllä.

Kyllä teki hyvää aamusta vielä nukkumaan meno ja muutaman tunnin unet, olisin nukkunut vieläkin ellei S hoitaja olisi herättänyt minua kirjastoon hakemalla. Nyt jäin jo pystyyn ja suunnittelen ulkoilemaan lähtöä ellen sitten lähde ruokailun jälkeen. On kelit hyvät kun on sulanut kävelytiet ei jäätä eikä lunta ole yhtään mikä on hyvä ettei tarvitse taas lumessa tarpoa eikä liukastella jäillä.

On vähän kipeä olo minulla vieläkin mikä on ollut monena päivänä, hiukan on nenäni vuotanut olisiko flunssan poikasta minulla. Kun oli vatsanikin outo monena päivänä toimi miten sattui ylikierroksilla. Toivotaan nyt etten tule enempää kipeäksi tämäkään vointi ei ole mukava.

Saa nyt nähdä menenkö vielä nukkumaan tekee niin hyvää unet vieläkin. On kyllä ruoka tunnin päästä jos se jälkeen katsoisi menenkö nukkumaan vielä lepo on niin hyvää sairasteluun. Kaipaa silloin unta ja onkin minulla ollut parempi vointi kun pitkään nukuinkin pitkälle päivään.

Nyt odotan ruokailua ei kyllä ole nälkä minulla yhtään ei ole ollut moneen päivään varmaan kipeä oloni vienyt ruokahalut minulta, olen syönyt ihan pieniä annoksia. En tiedä mitä tulee ruokana ,onkohan H lähtenyt jo Meilahteen nukutukseen hammashoitoon on se varmaan paska homma mutta miksei ole H hoitanut hampaitaan nyt sitten kärsii siitä. Voi olla operaation jälkeen kipeä suu kun kaikki hampaat revitään kerralla suusta. Paneekohan ne tikkejä sen suuhun uskoisin kun on niin iso operaatio kyseessä. Onneksi minä selviän vähemmällä kun hoidatan hampaani kaikki kuntoon ihan normaalilla paikkauksella. Aika monta reikää oli minullakin vaikkei ole niin montaa vuotta kun olen käynyt hoidossa. Mutta kyllä kerran vuoteen täytyisi käydä hammaslääkärissä ettei pääse reikiintymään niin pahasti hampaat. Minäkin pesen kyllä hampaitani aamuin illoin ja siinä välissäkin joskus mutta niin vaan oli monta reikää minullakin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...