Oli kauppa reissu kello kymmenen maissa soitti hoitaja tosiaan vielä autosta pihalta toislle Hannun tulosta mukaamme kauppaan sanoin tiukasti hoitajalle että sanoo toislle että lääkäri varmaan odottaa minua. Sanoin muistaakseni etten lähde kauppaan jos ei lääkäri odota minua olisi ollut kuusi sivua juttua lääkärillemme. Tekee noi tyhjäpää hoitajat raportteja ja lääkäri sen mukaan tekee diagnooseja.
Helvetti kysyin kun kauapasta tulimme lääkärin tapaamista sanoivat että oli se jo lähtenyt sanoin kolmelle hoitajalle siitä miten on mahdollista kun minulla olisi ollut tiukkaa kaksinkeskeistä asiaa uudelle lääkärillemme. Mutta kun ovat tyhjäpäitä hoitajat ei mene mikään jakeluun. Kyllä niin säälittää ja mitä ihmettelen kun ei ole uskovaisia hoitajia ja kuolevia talossamme alakerrassa montakin vuodepotilaita. Voihan olla että parhaansa tekee mutta olisihan hienoa että olisi JUMALA LÄSNÄ KAIKEN AIKAA TÄÄLLÄ EI PYHÄ HENKI KOSKETA KETÄÄN SEN ESTÄÄ ÄÄLIÖT HOITAJAT KENELLÄ EI ITSELLÄ SÄTEILE YHTÄÄN. MATTI HOITAJA KUKA ELÄKKELLE JÄI SANOI ETTÄ OVAT HEKIN TÄÄLLÄ HOIDOSSA SANOIN SUORAAN ETTÄ HULLUUS TARTTUU.
Kohta syömään sitten yritän saada omaan lääkäriini yhteyden pitää alkaa jotain saamaan aikaiseksi että oikeutta saan ja rahaa tekemästäni työstä Mehiläisen paikoissa. Kun raha ratkaisee kaiken saa kavereita ja rakkautta. Pelkällä RAKKAUDELLE EI SAA MITÄÄN AIKAISEKSI SEN TOETESIN KUN RAHAA OLI KAIKKI KUMARSIVAT MINUA JA KUMARSIVAT KOKO KERAVA KUMARSI. KUN RAHANI LOPPUIVAT ALKOI PASKAA TULEMAAN VASTAAN UHKAILUA JA KIRISTÄMISTÄ.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti