Oli pitkästä aikaa todella mukava päivä, musatilaisuus aamupäivällä ja keilausta iltapäväivällä. Olinkin jo ihan mökkihöperö kun en missään käynyt porukan kanssa.
En ole innostunut näiden kipeitten kanssa mihinkään lähtemään, kun näkee jo päältä mitä nämä on tokkurassa kaikki melkein lääkkeistä. Hävettää vähän näiden kanssa liikkua ettei minua yhdistetä tähän porukkaan. Kun en ole samanlainen zompi niin kun nämä melko tarkkaan on. Toki ei ehkä ole kaikkien oma vika jos ovat niin lääkkeistä tokkurassa. Kyllä minäkin olisin äkkiä samanlainen zompi jos lääkkeeni söisin.
Alkaa tänään RAMADAN PAASTO ISLAMIN POJILLANI VISSIIN PITÄISIKÖHÄN MINUNKIN PAASTOTA TEKISI SE NIIN HYVÄÄ MUUTENKIN PUHDISTAUTUA KUNNOLLA.
Kirjoitin pojalleni tiukan tekstin että lähttää minulle kultavitjan jonka sen annoin hakea kanista olisihan se mukava pitää kaulassani ei pitäisi jengi minua niin köyhänä. Kun nykyään hyppivät silmilleni kylillä mutta jos näkisivät koruni voisivat pitää minua alanmiehenä.
Kerroin pojalle Koskisen Kaidesta kuka piti olla pikalasin duunari olen kertonut aikaisemmin kun heitin isot pöytälevyt vissiin naapuritalon seinään ja piti Kaiden korjata ikkunani puitteineen. Rikko pojan lätkäpelin ja minun lapsiani ei turhaan itketetä. Silloin jo merkkasin Kaiden porukoineen annan niiden vähän aikaan porskutella. Ennen kun isken tai Karman laki heitä koskettaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti