tiistai 15. toukokuuta 2018

Entinen Mainio Vire Nykyinen Mehiläinen. Kun olen Hunajasta puhunut miten terveellistä se on ovat alkaneet puhumaan että on se niin kallista helvetti koko viime vuoden ostin itse hunajani eikä ollut se kallista. Olen allergioihini käyttänyt siedätykseen hunajaa. Opiskelija alkoi eläkkeelle jääneelle Matille kiitosta työntämään huanajan köytästä kun minulle sitä haavaan laittoi sanoi että Matti neuvoi helvetti minä puhunut hunajan antibioottisista vaikutuksista kaiken aikaa.

Hunajaa pitävät kalliina miten se on mahdollista ja pitäisi tässäkin talossa hoitaa ihmisiä, olen sanonut hunajan terveellisistä vaikutuksista, ja on siinä 30% vähemmän huonoja sokereita kun valkoisessa sokerissa.

Pihkasalvasta olen puhunut kun ei minua oikein auta muut apteekin rasvat kun on niissä hajusteita ja muutakin skeidaa. On Pihkasalva varmaan kallista entiselle Mainio Vireelle nykyiselle Mehiläiselle.

Ottaisin ainoastaan Hannan mukaan minun yksityiseen hoitopaikkaani, muutaman tutun hyvän lääkärin, vaikka eläkkeellä ovatkin voisivat silti vielä konsultoida uusia lääkäreitäni ja hoitajiani. Ei linnojen Mafioilta puutu rahaa ei tarvitse hoitajien ja lääkäreiden rahan takia tehdä hommiaan.

Toivotaan nyt että kaikki suunnitelmani menee suunnitelmieni mukaan olen pitkällä tähtäimellä hoitanut hommiani.

Onhan talon touhut kummia en huvikseni ollut kuukausia kipeenä. Matti kuka juuri jäi eläkkeelle sanoi että Jounin huoneessa oli hometta mitä pesivät myrkyillä. Kummasti vaan oli minulla nenä ongelmia ja kerran alkoi tulemaan verta nenästäni mikä tuli enemmänkin nieluuni ihan Ambulanssi piti pyytää paikalle.

Honkkeli  hoitaja ei tehnyt mitään katseli vaan vesipullo takataskussa kun vuodin verta on siinäkin hoitaja ei edes oikein huolesunut asiasta.

En voinut oikein puhua Ambulanssin tytöille kun kysyivät honkkelilta viinasta ja muista sairauksista selitti honkkeli vaan Skitsoaffektia helvetti ei ollut verenvuotoni mistään saatanan Affektista kiinni kun suuhun pulppusi verta.

Puhuin pitkään terveystarkastajan kutsumisesta paikalle että oltaisiin saatu varmuus johtuiko sairasteluni homeesta vai mistä kun oli oireita ihan henkilökunnallakin. Puhutin yhtä hoitsua sanoi toi viimein että olivat puhuneet tarkastajasta mutta kiinteistön omistaja oli estänyt tai pelkäsivät sitä. Kummasti  hoitaja sanoi kävelyllä ollessamme että joudutaan siinä poraamaan seiniin ja lattioihin reikiä.

Sanoin että isälläni tuli naapurista tiiliseinän läpi homeet. Tunnusti  hoitaja myös kun sanoi minulle että ethän puhu mitään kun lähdet täältä.

Kummasti kun aloin ääntä pitämään kaikesta paskasta järjestivät minut Lohjalle sairaalaan Psykiosastolle Paul Birin hoidettavaksi ja löi saatana varmaan, Henkilökunnan raporttejen mukaan minulle kauheat ropit etten pysty niiden vaikutukselta kommunikoimaan ihmisten kanssa.

Eli miettikää nyt Suomen sairaanhoitoa varsinkin herkkien alkoholistien ja mielenterveys ihmisten kanssa tehdään näistä ihan zompeja toki on monella semmoisia rikoksia takanaan että kyllä jotenkin ymmärränkin heidän kiduttamisensa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...