torstai 14. kesäkuuta 2018

Kyllä on fiilis hyvä kuin tuntui olevan muusta kun homeesta johtuvaa sairasteluni pitkään. Oli vaan epätietoisuudessa ikävä elää pitkään. Nyt on vaan selän kanssa ongelmia kun on se mennyt joskus puntilla ja aina silloin tllöin se vihoittelee

On vointini ollut nyt parempi ja jokainen varmaan tajuaa että oli ikävä elää epätietoisuudessa pitkään. Vaikutti varmaan stressi niin paljon vointiini. Kun alkoi se paperi hommista Sossujen ja Kelan kanssa vääntäessä. Ja vielä kun pantiin tuohon naapurikämppääni kiusanhenki kuka sekoili telkan kanssa pitkin iltoja. Nykyään olen pysynyt huoneessani illasta en anna kaverin enään hyvinvointiini vaikuttaa.

Toi oli kanssa yksi iso stressitekijä kun jouduin pelleilemään lääkkeenoton kanssa kun en sitä syönyt vaan syljin vessanpyttyyn lääkkeeni. Sitten se lopetettiin Tomas lääkärin kanssa yheistuumin. Oli eka palaveri Tomaksen kanssa antoisa, tuumasi se vaan että olet lääkkeen lopettanut. Ei puhuttu mitään mielentarveydestä vaan viina pirusta mikä on minua vaivannut.

Toisella kertaa oli hoitaja T mukana palaverissa sanoi T että voivatko he antaa lääkkeitä. Meni Tomakselta ihan konseptit sekasin alkoi sekin puhumaan että voi tulla osastohoito, jos tulee takapakkia minulle.

Ja helvetti en ollut kun iloinen kun alkoi oloni paranemaan, psyykkinen ja fyysinen päivä päivältä paremmaksi.

Passittavat minut yhtääkkiä Lohjan Psykipolille missä tosiaan Paul Biri määräsi lisää lääkettä tuntematta minua ollenkaan. Eli kysynpä vaan millä meriitillä voi noin tehdä. En usko muuta kun hoitajien tekemillä raporteilla. Katsoisi noita sekopäitä nistejä ja juoppoja mitä ne touhuaa ihan sekopää tekoja niillä ja vapaana pyörivät ihan pokkana. Minä en ole koskaan koviin seonnut toki pillereitä pakottivat syömään muuten isäni kuka oli ihan sekasin, puheitten perusteella määräsivät hoitoon minut, lukekaa siitäkin aikaisemmista teksteistäni on siellä paljonkin juttua siitäkin. Nyt kahville jos sen joisi tällä kertaa olen kyllä kahvin jättänyt vähemmälle juon paljon teetä on se parempaa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...