Onkin kummasti väsyttänyt pitkin aamupäivää, nukuin pitkin aamua pieniä tirsoja ottaen. Meni elämäni kummasti silmieni ohi nukkuessa vaikka nukuin vaan kymmenen minuutin pätkiä.
Kyllä olisi tehnyt kunnon yöunet niin hyvää. Kummasti on rupsahtanut nuoret kauniit naiset mutta tuntuvatkin he istuvan jokapäivä tuopilla kaljaa paikallisissa kuppiloissa. Kyllä se alkaa naamasta näkymään kun kuravettä juo jokapäivä.
Olisin ostanut naisille konjakit pöytään, onhan se toista kun mäskiä vetää sisäänsä. Pariakin tyttölasta olen ihan vaimokseni katsellut. On ihania kaunokaisia vieläkin kunhan vaan tajuisivat sen kalja tuopin jättää jokapäiväisestä elämästään.
Luulisi että olisi heillä rakkautta niin paljon että osaisivat rakkaudessa elää, mutta jos heidän kaverinsakin istuu mielellään kaljalla.
Onko toi nyt sitten rakkautta kun kaljalla jatkuvasti istutaan. Nainen kun kymmenen vuotta juo näkee sen kyllä jo naamasta mies pystyy hiukan pitempään juomaan.
Lukekaa Blogiani Alfa ja Omega Alku ja Loppu elämäni tarinat Kaitsu Hyvönen. On siellä tiukkaakin juttua miten viina piru minusta ajettiin.
Tiukassa se oli mutta viimein jäi se minusta toki jos aikanaan olisin rahaa saanut strattirahan muodossa en olisi juonut varmaankaan. Kun on ihmisellä rahaa saa kaikkea, rakkautta niin paljon kun ammentaa.
Pojan Äiti sanoi minulle kun jätti minut, ettei rahalla vaan rakkaudella. Kyllä se on ihan päinvastoin rahalla saa ei rakkudella, sen totesin konkreettisesti Inkeri tätini pienet perinnöt pannessani menemään.
Kaikki kumarsivat niin kauan kun oli minulla rahaa sain parasta palvelua jokapaikasta. Viinaa ei tehnyt yhtään mieli kun sai rahalla kaikkea muuta kivaa. Olisin vaan asunnon saanut olisin sijoitellut rahojani johonkin viisaaseen että olisin saanut rahani poikimaan.
Olisi ollut kaukonpolulta yksiö vuokralla missä meillä oli liikekkin lähellä. Olisi ollut tuttu pururata vieressä uimahallia rakennettiin Juvosen Jouni sanoi että sinne tulee kohta puntit. Olisin alkanut uimassa käymään joka päivä ja puntilla siellä. Olen siellä opettanut pitämään puolensa Petenkin kun sitä huumepellet olivat kiusanneet oli sitten syy mikä hyvänsä kun Peteä syyttivät vasikoinnista miten sitten oli homma ollut. Vedin Peten pois remmmistä mihin se ei kuulunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Pahus kun näkyy olevan Y-säätiölle kolme laskua auki. En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen maksanut niitä ajallaan.
Toivotaan nyt että saan vuokra laskuni tasapainoon, kun kolmea laskua peritään. Vaikka maksoin viimeksi toisen laskun maksujakin, ei pitäisi...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti